Uutiset

Miehet

tiistai, 14 lokakuu 2014 12:03

RoPS jatkosopimukseen Jarkko Lahdenmäen kanssa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Toppari Jarkko Lahdenmäki jatkaa RoPSissa seuraavat kaksi vuotta. Toppari Jarkko Lahdenmäki jatkaa RoPSissa seuraavat kaksi vuotta.

Rovaniemen Palloseura on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen tänä kesänä Veikkausliigassa läpimurron tehneen 23-vuotiaan 193 senttisen topparin Jarkko Lahdenmäen kanssa.

RoPS-luotsi Juha Malisen mukaan Lahdenmäen kehitys on kuluneella kaudella ollut aivan huikeaa, kaveri on noussut lähes tuntemattomuudesta yhdeksi RoPS:n avainpelaajista.

- Harjoittelukauden alussa Jarkko ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleen, mutta jo aika äkkiä harjoituskauden kuluessa näin että tämä kaveri pitää saada nopeasti pelaavaan kokoonpanoon. Kun sitten toinen topparimme Alison loukkaantui, Jarkolle lankesi jotenkin luonnollisesti pelipaikaksi topparin paikka, Juha Malinen muistelee Lahdenmäen tuloa joukkueen avauskokoonpanoon.

Lahdenmäki on Malisen mukaan varmaotteinen ja hyvin avaava toppari, joka on pituutensa ansiosta vaarallinen myös erikoistilanteissa.

- Koko meidän puolustus parani pykälän verran Jarkon kehittymisen myötä. Kun Jarkko oli vielä mukana, omissa soi todella harvoin. Valitettava loukkaantuminen ja loppukauden jatkunut sairasloma toi loppukaudeksi epävarmuutta koko puolustuslinjaamme, RoPS-luotsi toteaa harmissaan.

Tulevia kausia ajatellen isokokoinen ja liikunnallisesti lahjakas Lahdenmäki on Malisen mukaan tärkeä lenkki RoPS:n joukkueessa.

- Kyllä tämä nyt aikaansaatu sopimus oli erittäin iso palanen, kun aletaan tulevaisuuden RoPS:aa rakentamaan. Jarkolla on siinä joukkueessa iso rooli, RoPS-valmentaja Juha Malinen toteaa tyytyväisenä miehen kanssa aikaansaatuun sopimukseen.

Lahdenmäellä itsellään on sopimuksesta hyvä mieli, hän kokee kahden vuoden jatkosopimuksen RoPS:n kanssa olevan oman uran kehityksen kannalta hyvä ratkaisu.

- Näen että RoPS:lla on hyvä meininki päällä ja olosuhteet Rovaniemellä ovat hyvät. Uskon että RoPS:ssa pystyn kehittymään edelleen ja tulemaan paremmaksi pelaajaksi. Olen todella tyytyväinen tähän kahden vuoden jatkosopimukseen, RoPS:n luottotoppariksi noussut Lahdenmäki kertoo.

Kulunut kausi ennen loukkaantumista oli Lahdenmäelle loistava, hän sai säännöllisesti peliaikaa ja se toi miehen tekemiseen hyvän fiiliksen

.- Ura on menossa oikeaan suuntaan ja nyt tehdään täysillä duunia ammatin eteen. Joka vuosi on kehittymistä tapahtunut ja se on tavoite edelleen. Jos kehitys pelaajana jatkuu samalla lailla jatkossakin, Euroopan kentät ovat tietysti se iso tavoite jossain tulevaisuudessa. Silloin saisi jalkapallosta vielä vähän enemmän kuin vain ammatin, kaksi seuraavaa kautta RoPS-paidassa jatkava topparilahjakkuus toivoo.

 

Luettu 1154 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi