torstai, 18 syyskuu 2014 08:40

Vaarallisuutta ei löytynyt RoPSista

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin Juuso Majava ja VPS:n Jordan Seabrook tavoittelevat palloa. RoPSin Juuso Majava ja VPS:n Jordan Seabrook tavoittelevat palloa. Kuva: Jaakko Elenius

Rovaniemen Palloseura hallitsi Veikkausliigan ottelua Vaasan Palloseuraa vastaan ensimmäisen puoliajan. Puoliajalla osat vaihtuivat täysin, ja VPS hallitsi tapahtumia loput ottelusta. VPS:n hallinnassa oli se ero, että se teki myös maaleja ja voitti 2–0 (0–0).


RoPS hallitsi avausjaksoa, mutta VPS käänsi ottelun toisella puoliajalla.

– Pelasimme hyvin ensimmäisen puoliajan, mutta emme pystyneet olemaan vaarallisia. Ellei pysty olemaan vaarallinen, käy yleensä niin, että vastustaja saa parannettua omaa peliään, analysoi RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen.

RoPS pelasi, joidenkin mielestä, yllättävän pirteäksi pelatakseen vieraskentällä. Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli RoPS:n hallintaa, mikä hermostutti vaasalaiskatsojia. RoPS sai luotua jo ensimmäisen vartin aikana pari, kolme maalipaikkaa, mutta laukaukset eivät olleet tarpeeksi kovia.

VPS:n tilanteet hankki Steven Morrissey, joka laukoi kahdesti ohi RoPS:n maalivahdin Saku-Pekka Sahlgrenin. Onneksi pallo meni myös ohi maalin, mutta maalin syntyyn oli molemmilla kerroilla metrin verran matkaa.

Katsomoon näytti, että RoPS pelaa hyvää peliä, eikä maalikaan olisi kaukana. Puolustuksesta kuului kuitenkin Ndukaku Alisonin tiukkasävyinen komennus omalle joukkueelle kovempaan työntekoon.

Jos ei Alisonia miellyttänyt aika ajoin oman joukkueen peli, niin yleisöä ei miellyttänyt VPS:n peli. Aitoon pohjalaiseen tapaan katsomosta alkoi kuulua huutoja, miten jalkapalloa tuli pelata. Myös päävalmentaja Olli Huttusta ohjeistettiin mahdollisista kokoonpanomuutoksista.


Toinen puoliaika oli VPS:n selvää hallintaa. RoPS yritti nostaa peliä jos jostakin suunnasta kohti VPS:n maalia, mutta se ei onnistunut.

– Tänään oli kaksi niin erilaista puoliaikaa kuin voi olla, tunnusti VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen.

Tunnin pelin kohdalla VPS sai vapaapotkun 30 metristä ja kapteeni Sebastian Strandvall laukoi tulisesti kohti vasenta alakulmaa. Sahlgrenin kädet ylettyivät kuitenkin torjumaan laukauksen, jollaisella Strandvall teki edellisessä pelissä maalin.

Erikoistilanteiden puolustaminen sujui RoPS:lta eilen erittäin hyvin, sillä VPS sai useita vapaapotkuja hyvistä paikoista. RoPS:n neljän pelaajan muuri oli kuitenkin paikallaan, samoin Sahlgren.

VPS:n toisen puoliajan painostus oli kuitenkin niin voimakasta, että heikompikin asiantuntija uskoi sen päättyvän maaliin. Peliä oli pelattu 72 minuuttia, kun VPS:n parhaimmistoa muutenkin olleet Cornelius Stewart ja Morrissey ampaisivat nopeaan hyökkäykseen. Jälkimmäinen toimi laukojana, eikä sitä potkua olisi tiettävästi torjunut minkään tasoinen maalivahti.

- Materiaalissa oli ero, sillä VPS:lla oli vaarallisia pelaajia myös vaihtopenkillä, viittasi Malinen vaihdosta tulleeseen Stewartiin.

Maalista oli seurauksena se, että puolestaan RoPS sai otteen peliin. Ote kesti viitisen minuuttia ja päättyi jalkapallossa melko harvinaiseen koko kentän läpiajoon. Thomas Kula juoksi karkuun RoPS:n puolustukselta ja tuikkasi pallon hyökkäyssuunnassa oikean tolpan viereen.

Tilastot
VPS–RoPS 2–0 (0–0). 72. Steven Morrissey (Cornelius Stewart) 1–0, 80. Thomas Kula 2–0.
Erotuomari: Jani Laaksonen.
Yleisöä: 1 476.
VPS: Henri Sillanpää, Timi Lahti, Ville Koskimaa, Keithy Simpson, Thomas Kula, Andrew Barsalona (58. Cornelius Stewart), Jesper Engström (v), Cheyne Fowler, Sebastian Strandvall, Steven Morrissey (83. Nganbe Jean Fridolin Nganbe), Jordan Seabrook.
RoPS: Saku-Pekka Sahlgren, Juuso Majava (73. Jesse Ahonen), Janne Saksela, Ndukaku Alison, Faith Obilor, Ville Saxman, Mika Mäkitalo, Nicholas Otaru (84. Olli Pöyliö), Simo Roiha (79. Jani Virtanen), Antti Okkonen (v), Jamal Gay (v).

UT, Seppo Hautala© 2014 Lapin Kansa

 

Luettu 901 kertaa