Uutiset

Miehet

maanantai, 04 elokuu 2014 08:34

Kokko ja Roiha kuopiolaisten tuhona

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Aleksandr Kokon (oik.) kaksi maalia ja Simo Roihan yksi osuma takasivat juhlat RoPSille sunnuntai-illan liigakoitoksessa. Aleksandr Kokon (oik.) kaksi maalia ja Simo Roihan yksi osuma takasivat juhlat RoPSille sunnuntai-illan liigakoitoksessa. Kuva: Veli-Jukka Mustajärvi

RoPS iski tekopaikoista kolme maalia. Bantamoi liittyy RoPSin harjoitusrinkiin tänään.

Rovaniemen Palloseura oli pelillisesti lirissä, mutta maalintekopaikoissa jäätävän tehokas sunnuntain Veikkausliigan kotipelissä Kuopion Palloseuraa vastaan. Aleksandr Kokon kaksi ja Simo Roihan yksi maali riittivät kuitenkin 3-1 (2-0) voittoon vajaan 2000 katsojan riemuksi.

RoPSin valmentajan Juha Malisen mielestä omat olivat lirissä alusta alkaen. Malisen onneksi joukkue on kasvanut alkukaudesta ja maalin tappiot ovat kääntyneen viime kuukausina voiton puolelle.

– Meillä on yhä paljon tekemistä, mutta nämä hetket ovat tärkeitä joukkueelle. Nyt oli pikkuisen tyhjä hetki ja peli jäi vähän joka puolelta vajaaksi, summasi Malinen näkemäänsä.


KuPSin vahvasta otteesta kertoo kulmapotkutilasto 11-3 ja kahdesti pallo oli RoPSin maaliraudoissa.

– Meillä oli 2-1 kavennuksen jälkeen hyvä höyry päällä ja olin itse saletti, että tulemme tasoihin ja ohi, kommentoi vaihdosta kentälle tullut ja kapteenin nauhan käteensä saanut Miikka Ilo. Hän ampui pallon vapaapotkusta ylärimaan ennenkuin iski karkumatkamaalin pari minuuttia myöhemmin.

KuPSin selätti Aleksandr Kokko hallitulla pallonriistolla rankkarialueella. Omar Colley liipaisi ”Boriksen” nurin ja erotuomariPetteri Kari vei pallon rankkaripilkulle. Kokko täräytti itse kauden 8. maalinsa 63. minuutilla. Topparina vahvasti pelannut Colley oli muutenkin epäonninen laukomalla avausjaksolla tolppaan.

Kokolla ei ollut pelissä kahta paikkaa enempää, mutta molemmilla kerroilla ex-ropsvahti Tomi Maanoja sai poimia pallon lapsensa kummisedän jäljiltä verkosta. Avausosuma 9. minuutilla oli komea kun Kokko lakaisi suoraan Jamal Gayn keskityksen sisään, 1-0.

RoPSin Sainey Nyassi pohjusti nappikeskityksellä 2-0 -maalin, jonka Simo Roiha puski sisään hetki ennen taukoa.

– Hyvä joukkue voittaa huonommallakin pelillä. Nyt tehtiin paikoista maalit, näki uran 3. liigaosumansa viimeistellyt Roiha.

RoPSin viimeinen lukko oli Saku-Pekka Sahlgren, joka otti tarvittavat kopit herkillä hetkillä.


RoPSin maalivahtirintamalla on kaikesta päätellen tapahtumassa liikennettä, kun ex-KuPS ja ex-Inter veskari Patrick Bantamoi seurasi ottelua katsomossa. Viimeksi Hollannissa pelannut Sierra Leonen ”leijona” liittyy RoPSin harjoitusrinkiin tänään.

Hänen viimeisin seuramerkintänsä on FC Viikingeistä, minne hänet vuokrattiin FC Espoosta.

RoPS-luotsi Malinen vahvisti, että pelaajarotaatiota on tapahtumassa siirtoikkunan auetessa. Uutisia on luvassa heti maanantaina.

KuPSin valmentaja Marko Rajamäki myönsi, että aloitteellisuudesta ja pallonhallinnasta huolimatta omiin menee aivan liikaa maaleja - kahdessa viime pelissä peräti kahdeksan takaiskua.

– Meidän peleissä tapahtuu paljon, mutta ei noin paljon voi mennä omiin. Nämä pelit ratkaistaan päädyissä ja siellä RoPS oli parempi, totesi Rajamäki.

KuPS pääsee yrittämään tilien tasoitusta jo ensi sunnuntaina Kuopiossa, kun joukkueen kohtaavat uudelleen.

Tilastot
RoPS-KuPS 3-1 (2-0)
Maalit: 9. Aleksandr Kokko (Jamal Gay) 1-0, 42. Simo Roiha (Sainey Nyassa) 2-0, 48. Ats Purje (kauden 9. osuma) 2-1, 63. Kokko rp. 3-1.
Yleisöä: 1936.
Entä sitten? Joukkueet kohtaavat toistamiseen ensi sunnuntaina Kuopiossa.

Kari Pyykkö
© 2014 Lapin Kansa

 

Luettu 1085 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi