keskiviikko, 18 kesäkuu 2014 09:10

Inter yrittää maksaa kalavelkoja RoPSille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Mahdolliset avauskokoonpanot. Kokoonpanot on laadittu joukkueiden maanantain tilanteen mukaan. Mahdolliset avauskokoonpanot. Kokoonpanot on laadittu joukkueiden maanantain tilanteen mukaan.

Mikä peli? RoPS – FC Inter Turku, Veikkausliigan ottelu Keskuskentällä keskiviikkona 18.6. klo 18.30

Asetelma? RoPS poistui lakeuksien pystypainiottelusta jo tavaramerkikseen muodostunut 1-0 tappio niskassaan.

RoPSin maalinteko-ongelma on krooninen: Joukkue on tehnyt 14 ottelussa vain kuusi osumaa. Lisäksi kahdessa ottelussa ryhmä on tehnyt kaksi maalia, eli se on jäänyt maaleitta peräti kymmenessä pelissä! Ongelman on ratkettava pian, muuten haaveet paremmista sijoituksista hautautuvat liian syvälle.

Lähtökohdat Interin kaatoon ovat vaikeat, sillä kapteeni Antti Okkonen on pelikiellossa ja monen tärkeän miehen pelikunto on arvoitus. Inter pelasi huhti- ja toukokuussa peräti kahdeksan pelin putken ilman voittoa. Viime kierroksilla Job Dragtsman rykmentti on kuitenkin esiintynyt nousujohteisesti.

Inter hävisi Rovaniemellä huhtikuussa, ja tulee napapiirille kalavelkojen maksu mielessä, vaikkakin poissaolojen rasittamana sekin. Tulossa on taas, kuten tällä kaudella aina, äärimmäisen tasainen ja pienten marginaalien ottelu

Seuraa näitä! RoPSin ykköskanuuna Aleksander Kokko kuntoutuu hiljalleen. ”Boris” osoitti jo HJK-ottelussa, että hän on täysin korvaamaton pelaaja RoPSille. Kokko pelaa kolmatta kauttaan Rovaniemellä ja on yksi seuran historian parhaista hyökkääjistä. Kokonaisvaltainen hyökkäyspelin sielu ja sydän on pelannut kaikkiaan 62 virallista ottelua RoPSissa ja ampunut niissä 31 maalia. Mihin Rovaniemen jalkapallojumala olisi yltänyt ilman jatkuvia vammoja?

Kokko suojaa erinomaisesti palloa ja on sekä vahva että taitava. Hyökkääjä hallitsee laajan syöttövalikoiman ja viimeistelee lähes kliinisesti.

Oho! RoPS on hävinnyt maalein 0-1 jo peräti kuusi tämän kauden Veikkausliigaottelua!

Poissaolot? RoPSin Okkonen on pelikiellossa. Ndukaku, Peura ja Saksela ovat sivussa vielä muutaman viikon. Mäkitalon ja Otarun pelikunto on kysymysmerkki. Interin Lindström on pelikiellossa, ja telakalla ovat Aho, Bahne, Duah, Laiho, Lehtonen ja Ojala.

Arvio? RoPS haluaa pallokontrollin kotikentällään, mutta Interillä on vahva pallonhallinta-dna veressään. Inter ei ole sekään pitänyt maalipeijaisia, joten tulossa on vähämaalinen matsi. Vetovihjeeksi X1.

Markku Saukko
© 2014 Lapin Kansa

 

Luettu 818 kertaa