Uutiset

Miehet

torstai, 03 lokakuu 2013 08:26

Risto Niva: ”Kaikki tehdään, että europeli olisi Rovaniemellä”

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Puheenjohtaja Risto Niva odottaa Aleksandr Kokon latovan ensi kaudellakin maaleja RoPSissa. Kokon sopimus kattaa myös ensi kauden. Puheenjohtaja Risto Niva odottaa Aleksandr Kokon latovan ensi kaudellakin maaleja RoPSissa. Kokon sopimus kattaa myös ensi kauden. Kuva: Raija Suopajärvi

Rovaniemen Palloseuran puheenjohtaja Risto Niva vakuuttaa, että seura tekee kaikkensa saadakseen jalkapallon Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen kotiottelun Rovaniemelle. Ensimmäinen karsintakierros pelataan ensi vuoden heinäkuussa.

– Tosiasiahan on, että Rovaniemen Keskuskentällä pitää tehdä paljon ennen kuin Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) näyttää vihreää valoa. UEFA:sta ja Suomen Palloliitosta tulee vielä tämän vuoden puolella asiantuntijoita tutustumaan Rovaniemen olosuhteisiin, Niva kertoo.
Kotiottelun pelipaikaksi on väläytelty Helsinkiäkin, mutta Niva ei lämpene sille ajatukselle.
– Lähtökohtana on, että ottelu pelataan Pohjois-Suomessa – joko Rovaniemellä tai Oulussa.
Suurimmat puutteet ovat sosiaalitiloissa.
– Esimerkiksi Maarianhaminassa sosiaalitilat ovat paremmat kuin täällä, ja sinne myönnettiinkin poikkeuslupa, Niva toteaa.
RoPS tunnetaan vakavaraisena jalkapalloseurana. Puheenjohtaja kuitenkin myöntää, että viimeiset kolme vuotta ovat olleet taloudellisesti hankalia.
– Edustusjoukkueen budjetti ei ole käytännössä kasvanut. Olemme tehneet isoja satsauksia muun muassa junioripuolelle.

Suomen cupin voitto antaa seuralle selkänojaa pelaajasopimusneuvotteluihin.
– Onhan siitä ilman muuta suuri hyöty. Euro-ottelut ovat pelaajille näytön paikka, Niva tietää.
Sopimusneuvottelut alkavat heti kun liigakausi on ohi.
– Vain kourallisella pelaajia on sopimus ensi kaudesta. Edustusjoukkueen uudella valmentajallakin ( Juha Malinen ) on varmasti esityksiä pelaajaehdokkaista.
RoPSilla on ollut tällä kaudella farmisopimus Tornion Pallo -47:n kanssa.
– Farmisopimusasioinkin palataan sen jälkeen, kun kausi on ohi, Niva toteaa.

Jaarli Pirkkiö
© 2013 Lapin Kansa


 

Luettu 2299 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi