Uutiset

Miehet

keskiviikko, 02 lokakuu 2013 11:42

Cup-huuman jälkeen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Pieni RoPS nousi suureksi, toivottavasti lopullisesti, ottamalla upealla tavalla ja dramaattisten vaiheiden jälkeen Suomen Cupin mestaruuden. Pokaali on seurahistorian toinen, legendaarinen vuoden 1986 cup-voitto sai nyt rinnalleen arvoisensa saavutuksen.

Loppuottelu todisti jälleen kerran, ettei rahalla saa aina menestystä. Kuopion Palloseura on tehnyt vuositolkulla satojen tuhansien eurojen tappioita, jotka seuran mesenaatti Ari Lahti on maksanut omasta pussistaan. Tämänkin kauden joukkue oli kauden alla 200 000 euroa kalliimpi kuin RoPSin, ja taisipa budjetti ylittyä kesän siirtoikkunassa reilusti jälleen kerran.
RoPS operoi pienillä resursseilla, mutta tehokkaasti. Suurin tekijä tämän kauden menestykseen on Kari Virtasen luoma joukkueen vahvuuksia tukeva pelitapa. RoPS pystyi toteuttamaan pelitapaansa myös cupin finaalin paineiden alla, ja se kantoi voittoon.
KuPS-luotsi Esa Pekonen ei ole onnistunut työstämään savolaisille ylipäätään mitään pelitapaa. Sekasortoisesti pelaava palkkasoturiarmeija ei pystynyt vastaamaan lappilaisen tahtofutiksen taisteluhuutoon.

Cup-mestaruus ja ensi kauden europelit ovat suuri mahdollisuus. Viisaasti toimien RoPS pystyy vakiinnuttamaan paikkansa keskisuurena suomalaisena seurana ja palaamaan sille tasolle, missä seura oli yli kaksi vuosikymmentä sitten.
Kunnian palautuksesta kuuluu kiitos joukkueen ja valmentajien lisäksi seurajohdolle. Erityisesti puheenjohtaja Risto Niva on jaksanut puurtaa läpi vaikeiden vuosien. Monien myrskyjen ja katastrofi en keskellä Niva on pysynyt rivissä, RoPSin miehenä ja seuran edunvalvojana. Tie vedonlyöntivilppiskandaalin poliisikuulusteluista vakaan Veikkausliigaseuran ja cup-mestarin puheenjohtajaksi ei ole ollut helppo. Vastaavissa paineissa moni olisi sännännyt rintamakarkuriksi.

Rovaniemi todellakin ansaitsi suuren pokaalinsa.
Viikonloppuna Helsinki oli väriltään sininen. Cup-viikonloppu oli jalkapallokulttuurin voimannäyttö Suomen pääkaupungissa. Upeat RoPSin kannattajat hankkivat seuralleen ja kotikaupungilleen valtavasti positiivista huomiota ja sympatiaa. Nyt myös RoPSin kannattajilla on palkinnon pokkauksen aika. He ovat seisoneet seuran takana, vaikka turpiin on tullut välillä todella raskaasti. Loppukauden peleissä kannattajilla on syytä juhlia ja olla ylpeitä itsestään!

Veikkausliiga jatkuu kuitenkin cup-kiiman jälkeenkin. Sarjassa on vielä jäljellä neljä kierrosta, sarjanousijalla pitäisi riittää kiinnostusta taistella mahdollisimman hyvistä sijoituksista. Kuuden joukkoon yltäminen olisi hieno saavutus ja toisi ensi kaudeksi tärkeän yhden kotiottelun lisää.
RoPS on ollut vaikeasti voitettava, mutta myös voittaminen on ollut napapiiriläisille vaikeaa. Tilastojen tiiraaminen osoittaa kylmän faktan, RoPS on voittanut kotiottelun Veikkausliigassa viimeksi 6. heinäkuuta! Keskiviikkona tilanne on syytä korjata Interin kustannuksella.

Markku Saukko
© 2013 Uusi Rovaniemi


 

Luettu 1615 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi