Uutiset

Miehet

keskiviikko, 25 syyskuu 2013 21:50

Fanijuna on valmiina lähtöön

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
FANIJUNALLA KOHTI VOITTOA. RoPSin toimitusjohtaja Antti Hietakangas (vas.) ja jalkapallofani Antti Alakangas lähtevät finaalipeliin hakemaan seuran historian toista Suomen Cupin voittoa. FANIJUNALLA KOHTI VOITTOA. RoPSin toimitusjohtaja Antti Hietakangas (vas.) ja jalkapallofani Antti Alakangas lähtevät finaalipeliin hakemaan seuran historian toista Suomen Cupin voittoa. Kuva: Anniina Nissinen

Jalkapallohuuma kasvaa Suomen Cupin loppuottelun lähestyessä. RoPS kohtaa finaalipelissä KuPSin Helsingin Sonera- stadionilla ensi lauantaina.

Edellisen kerran Rovaniemen Palloseura on ollut mukana finaalimittelöissä tasan kaksikymmentä vuotta sitten.
”Kyllä tämä peli on harvinaista herkkua. Edellisen finaalipelin aikaan olen ollut neljävuotias. Ja silloin en vielä ymmärtänyt jalkapallon päälle mitään”, naureskelee RoPSin kannattaja Antti Alakangas.
Tänä päivänä tilanne on toinen. Mies on kannattanut jalkapalloseuraa 2000-luvun alusta lähtien ja on pukenut sinivalkoista päälleen otteluihin jo satoja kertoja.

Lauantaina pelattava Suomen Cupin finaali on niin tärkeä peli, että sinne lähdetään Rovaniemeltä suurella fanijoukolla välimatkasta huolimatta. Alakankaan lippu cup-junaan on ostettu ensimmäisten joukossa.
”Siitä tulee kova ja jännä peli, jossa panoksena on mahdollisuus päästä pelaamaan Euroopan kentille. Fanien tehtävä on kannustaa kotijoukot voittoon ja tuoda stadionille tunnelmaa.”
Alakangas uskoo vahvasti siihen, että pohjoisen joukkue vie voiton vuosikymmenten jälkeen. Edellisen kerran RoPS nappasi cupin kirkkaimman mitalin Kemin Palloseuralta vuonna 1986.
”Jos voitto tulee, siinä vaiheessa tältä pojalta voi vierähtää muutama onnenkyynel.”

Mikäli matkalippu Helsinkiin on vielä ostamatta, perjantain päiväjuniin ja yöjuniin on vielä paikkoja. Perjantai-illan cup-junan edulliset paikat myytiin loppuun hetkessä, eikä junaan ole tulossa enää peruutus- tai lisäpaikkoja. Normaalihintaisia lippuja junaan on vielä tarjolla.
”Makuupaikkoja on yhdeksän jälkeen lähtevään junaan jäljellä vielä viisikymmentä ja istumapaikkoja sata. Todennäköisesti juna tullaan myymään loppuun. Aiemmin lähtevään yöjunaan paikkoja on vielä runsaasti”, kertoo VR:n viestintäasiantuntija Sini Mesilaakso.
Lauantai-illan molemmissa paluujunissa Helsingistä Rovaniemelle on vielä tilaa. Myöhäisemmässä yöjunassa makuupaikkoja on jäljellä noin sata.
Mesilaakson mukaan molempiin juniin voidaan tarvittaessa vielä lisätä paikkoja.

Cup-junan lisäksi Helsinkiin suuntaa kolme fanibussia ja lappilaista jalkapalloväkeä omilla kyydeillään.
Stadionille odotetaan tulevan noin 700–1 000 joukkueen kannattajaa Rovaniemeltä ja pääkaupunkiseudulta.
Edellisessä RoPSin finaaliottelussa HJK:ta vastaan vuonna 1993 oli 5 000 katsojaa. Tänäkin vuonna paikan päälle odotetaan tuhasia jalkapallofaneja.
”Vaikka cup-junan paikkoja oli rajoitetusti, finaalipelin otteluliput eivät ainakaan lopukesken. Jos peliin tulee yleisöryntäys, stadionilta avataan lisää paikkoja katsomosta”, Rovaniemen Palloseuran urheilu- ja markkinointijohtaja Jari Ilola vakuuttaa.

Lauantain finaaliottelu on paitsi faneille myös joukkueelle hyvin merkittävä. Voitto toisi paikan Eurooppa-liigan karsintaan ja kilauttaisi joukkueen kassaan 30 000 euroa.
”Suomen Cupin voitto tekisi hyvää myös joukkueen imagolle, sillä olimme muutama vuosi sitten aika huonossa tilanteessa, jonka jälkeen koko seura on ollut aikamoisessa myllerryksessä. Voitto olisi jatkoa uudelle alulle ja osoittaisimme olevamme jälleen Suomen huippuseurojen joukossa”, RoPSin toimitusjohtaja Antti Hietakangas toteaa.
Hän lähtee peliin luottavaisin mielin, sillä finaaliotteluun on valmistauduttu jo useita viikkoja ja joukkueen voitontahto on kova.
”Pelkästään finaalipaikkaan saa olla todella tyytyväinen. Tämä on todella suuri juttu”, hän sanoo.

Mikä Suomen Cup?
Jalkapallon Suomen Cup on joka vuosi järjestettävä miesten jalkapallokilpailu, joka on avoin Suomen Palloliiton sarjoissa pelaaville aikuisten joukkueille.
Cupiin voivat osallistua Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkueiden lisäksi Kolmosen ja sitä alemmalla sarjatasolla pelaavat joukkueet.
Myös seurojen reservijoukkueet voivat osallistua cupiin.

Suomen Cup pelataan cup-järjestelmää käyttäen. Joka kierrokselle arvotaan erikseen otteluparit ja kotijoukkueet. Veikkausliigan joukkueet tulevat mukaan neljänneltä kierrokselta alkaen riippuen Liigacup-menestyksestä.
Tänä vuonna Suomen Cupiin ilmoittautui yhteensä 154 joukkuetta Veikkausliigajoukkueista seitsemänteen divisioonaan.

RoPS pelaa finaalissa nyt 4. kerran. Aiemmat finaalipaikat on vuosilta 1962, 1986 ja 1993. Ainoa voitto on vuodelta 1986.
Miesten Suomen Cupin voittaja saa palkinnoksi 30 000 euroa ja toiseksi tullut 8 000 euroa.
Lisäksi voittaja saa paikan UEFA:n kauden 2013–2014 Eurooppa-liigan karsinnoissa.
Miesten Suomen Cupia on pelattu kaudesta 1955 lähtien.

Anniina Nissinen
© 2013 Uusi Rovaniemi


Luettu 2898 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi