Uutiset

Miehet

keskiviikko, 25 syyskuu 2013 09:20

Rovaniemen sankarit polopoikia stadissa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Tapani Kaakinen astelee aurinkoisen Rovaniemen Keskuskentän tekonurmella. Muistot valtaavat vanhan pelimiehen mielen. Kaakinen pelasi RoPSin paidassa Suomen Cupin finaalissa vuonna 1962 Helsingin Palloseuraa vastaan.

– Cup-taival oli unohtumaton. Voitimme semifinaalissa Rovaniemellä suomisarjalaisen Kotkan Jäntevän dramaattisessa ottelussa. Olimme jo 0-2 tappiolla, mutta nousimme 4-2 voittoon. Tein voitto-osuman, tuolloin 18-vuotias vasen välihyökkääjä muistelee.
– Meistä tuli Rovaniemen sankareita. Jokainen vastaantulija oli sen jälkeen tuttu ja vähintään nosti kättä.

RoPS pelasi tuolloin maakuntasarjassa, kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla eli nykyistä Kakkosta vastaavaa sarjatasoa. HPS oli SM-sarjassa.
– Menimme Helsinkiin ihan polopoikina. Meillä piti olla hotellihuoneet varattuna, mutta jokin siinä meni pieleen ja jouduimmekin yöpymään stadionin retkeilymajassa, Kaakinen muistelee nauraen.
RoPS ei päässyt edes stadionin nurmelle lämmittelemään.
– Alkulämpö vedettiin stadionin puistossa. Valmentaja, liikunnanopettaja Ville Puurula innostui vähän liikaa ja juoksimme itsemme läkähdyksiin.
Myös valtava stadion yllätti.
– Stadionin tunnelista näkyi vain itäkatsomo ja se oli tyhjä. Ajattelimme, ettei meitä ole tullut katsomaan kukaan. Astuimme kentälle neljän tuulen lakit päässämme ja valtava mökä alkoi. Katsojia oli yli 5 000 ja taisi ne Lapin lakit saada vielä lisää ääntä aikaan. Olihan se jotain aivan ennen kokematonta.
Kentällä RoPS oli ihmeissään.
– Stadionin kenttä oli iso, tuntui ainakin kaksi kertaa Keskuskenttää isommalta. Lisäksi nurmi oli märkä eikä meidän matalatnappiset kiintonappulakengät pitäneet lainkaan. Liukastelimme ja outo, muovipintainen pallo karkaili jaloista. Katselimme ihmeissämme helsinkiläisten pitkiä rautanappeja. Ne aivan pelotti.

Silti RoPS lähti ennakkoluulottomasti peliin.
– Pelin ollessa vielä 0-0 pääsin hyvään paikkaan, mutta nostin ylärimaan.
Lopulta HPS meni menojaan. Legendaarinen Kai Pahlman iski maalin kuululla banaanipotkullaan vaparista.
– Maalivahtimme Veikko Koivikko vannoi ennen peliä, ettei banaani häntä yllätä, Kaakinen nauraa.
Vaikka RoPS hävisi 0- 5, ei pelin jälkeen näkynyt pettyneitä naamoja.
– Olimme innoissamme, kun saimme sellaisen kokemuksen.
Pelin jälkeen joukkue meni syömään ja viettämään iltaa Kaivohuoneelle, silloisen "stadin" pintapaikkaan.
– Se oli aivan älytön paikka rovaniemeläispojille, en ollut koskaan sellaista kapakkaa nähnytkään.
Vanha pelimies seuraa edelleen tarkasti RoPSia.
– Hyökkäystyöskentelystä olen huolestunut. Cupin voitto edellyttää, että Aleksandr Kokko on täydessä pelikunnossa.

Tapani Kaakinen
Syntynyt 1944.
Finaali: 21.10.1962 HPS – RoPS 5-0 Olympiastadion, Helsinki
Pelipaikka: Välihyökkääjä
Pelasi maakuntasarjassa yhteensä seitsemän kautta RoPSissa ja Rovaniemen Pallossa.
Suomen mestari oppikoulujen tekniikkamestaruuskisoissa.
Toimi juniorivalmentajana RoPSissa ja valmensi yhdessä Paavo Raution kanssa RoPSin D-nuoret SM-pronssille.
Työskenteli siviiliurallaan Finnairin asemapalvelupäällikkönä Rovaniemellä.

Markku Saukko
© 2013 Lapin Kansa


 

Luettu 1687 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi