Uutiset

Miehet

maanantai, 15 heinäkuu 2013 10:22

RoPSille mukaan ansaittu taistelupiste Turusta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS:n tappiottomien pelien sarja on nyt kolme ottelua. 0-0 (0-0) Interiä vastaan päättynyt Turun ottelu ei suuria hienouksia tarjonnut mutta lähtiäisiksi saatiin sentään arvokas tasapeli eräältä Veikkausliigan vaikeimmalta vieraskentältä.

Tappiottomien pelien jatkuminen ja vieraspiste olivat ehdottoman hyvä uutinen nykytilanteessa.
– Molemmat joukkueet olivat tosiaan vetäytyneet omiin osastoihinsa. Ainoastaan puoliaikojen lopuissa Inter sai painetta meidän päätyymme. Tämä oli kaikinpuolin tasainen ottelu, Niki Otaru summasi pelin kulkua.
– Mielestämme pelasimme järkevästi, pidimme pakkaa kasassa ja emme halunneet antaa Interin Sirbiladzen liikaa tilaa vyöryä maalille. Siinä myös onnistuimme. Toisessa päädyssä hyökkäyksemme ei vastaavasti ollut hyvää. Tuntui, että maalille oli todella pitkä matka kaiken sen puolustamisen jälkeen.

RoPS sai Turusta pitkälti haluamansa. Pelattiin rajusti vajaamiehisenä ja liikaa hyökkäysintoa ei ymmärrettävästi ollut.
Keskityttiin puolustamaan joukkueena. Keskikentällä Interin pelintekeminen tapettiin onnistuneesti Otarun ja Ville Saxmanin voimin.
Kaikki sujui tässä mielessä pitkälti matsisuunnitelman mukaan.
– Nimenomaan oli tarkoitus, että "Saxin" kanssa teemme illasta todella pitkän Interille ja tapamme pelin keskikentällä. Lopussa olisimme toki voineet vaparista voittaakin pelin, mutta näin kävi tällä kertaa, Otaru myönsi.
– Emme oikeastaan edes voineet harkita muunlaista taktiikkaa täällä. Kuusi pelaajaa oli avauksesta poissa, sellainen näkyy väkisin kentällä, päävalmentaja Kari Virtanen jatkoi.
RoPS:n toppariparissa Faith Obilor ja Ndukaku Alison pääsivät Irakli Sirbiladzen suhteen lopulta suhteellisen helpolla. Interin peli tukehtui RoPS:n hyvin organisoituun sumppuun yleensä jo aiemmin.
Etenkin Obilor lisäksi paransi otteitaan pelin sisällä, avausjakson hasardimaiset purut ulos alueelta olisivat voineet kostautua ainakin yhtenä takaiskuna kotijoukkueelle.
Vastaavasti Interin topparit Ari Nyman ja Juuso Hämäläinen paimensivat RoPS:n kärjessä olosuhteiden pakosta pelanneen Jarkko Lähdenmäen suht helpolla aseettomaksi.

Niin RoPS kuin Interkin olisivat voineet käytännössä tehdä maalinsa vain erikoistilanteista. Varsinaisissa pelitilanteissa vaarallisia paikkoja ei juuri ollut. Kuvaavaa on, että koko ottelussa Inter voitti maalia kohti menneet laukaukset luvuin 3-1.
– Tämä on meille vaikeaa aikaa, etenkin katastrofaalisen europelin jälkeen. Mielestäni olimme parempi joukkue kentällä, mutta emme saaneet haluttua tulosta aikaiseksi. Joukkue kaipaa juuri nyt onnistumisia, itseluottamuksen ja flow'n puute näkyy kaikessa tekemisessä, Interin luotsi Job Dragtsma murehti.
RoPS jatkaa Veikkausliigan pelejä lauantaina huippuottelulla HJK:ta vastaan. Sairaslistan suhteen Turusta ei saatu varsinaisia uutisia. Aleksandr Kokon sairausloma jatkuu Kari Virtasen mukaan vielä viikon-kaksi.
Nopeimmin ruotuun on palaamassa flunssasta kärsivä Antti Okkonen ja maajoukkuekomennukseltaan palaava Victor Turcios.

Urheilutieto
© 2013 Lapin Kansa

 
Luettu 1697 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi