Uutiset

Miehet

lauantai, 22 kesäkuu 2013 21:47

Punainen Kortti Rasismille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Fimu käynnisti syrjinnänvastaisen Punainen kortti rasismille -kampanjan jalkapallokentillä Suomessa 10 vuotta sitten. Kampanjan tavoitteena on edistää syrjinnän- ja rasisminvastaista viestiä liikunnassa ja urheilussa erityisesti jalkapallokentillä. Tänä aikana Fimu on tehnyt kampanjassa yhteistyötä suomalaisten jalkapallojoukkueiden, viime vuodet jyväskyläläisen Veikkausliiga-joukkue FC JJK:n, kanssa, Jalkapallon pelaajayhdistys ry:n kanssa sekä kansainvälisesti, erityisesti pohjoismaista yhteistyötä. Tärkein yhteistyön muoto on ollut rasisminvastaiset ottelutapahtumat Veikkausliiga-peleissä.

Punainen kortti rasismille -kampanja Suomessa on osa Euroopan-laajuista Show Racism the Red Card -kampanjaa, jota paikalliset liikunta- ja suvaitsevaisuusjärjestöt toteuttavat erityisesti koulutuksen keinoin useissa Euroopan maissa. Show Racism the Red Card -kampanja alkoi Englannissa 1996 vastalauseena rasistisille tapahtumille jalkapallokentillä. Sittemmin myös Euroopan Jalkapalloliitto UEFA on ajanut kampanjaa Euroopassa.

Fimu on rekisteröinyt Punainen kortti rasismille -kampanjan tavaramerkikseen Suomessa. Vuodesta 2012 alkaen Fimu kehittää kampanjassa uusia toiminnan muotoja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Rovaniemen Palloseura pelaa rasismia vastaan kesän aikana. Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto Fimu on haastanut RoPSin mukaan rasisminvastaiseen kampanjaansa, ja Rovaniemellä pelataan kaksi kampanjaottelua.

10-vuotis juhlaottelut pelataan RoPSin ja Hongan (27.6.2013) sekä RoPSin ja KuPSin (6.7.2013) välisissä kohtaamisissa. Punainen kortti rasismille -kampanjan tarkoituksena on tulevaisuudessa saada kampanja ja rasisminvastainen nollatoleranssi kaikkiin lajiliittoihin. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut Punainen kortti rasismille-kampanjaa erityisavustuksin.


Luettu 1212 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi