RoPSin valmentaja Kari Virtanen osoittikin sormella sarjaohjelman tekijöitä. Liigassa väännetään juuri nyt ennätysruuhkaa ja se näkyy katsomoon.
– Sarjaohjelma on ihan perseestä. Terveisiä vaan päättäjille: peli on juuri tuon näköistä kun ohjelma on tällainen. Me tulimme reissusta tiistaiaamuna ja palautuminen on vieläkin kesken, Virtanen puuskahti.
Hän myönsi, että näillä rasituksilla ei mitään yleisöystävällistä peliä saada aikaiseksi. Hidastempoisen pelin näki RoPSin kauden ennätysyleisö 1544 katsojaa.
– Teimme mitä pystyimme. Saimme kolme pinnaa huonolla pelillä, joten siihen olen tyytyväinen. Viime perjantaina olisimme ansainneet Kuopiossa enemmän, mutta nyt puntit tasoittuivat kuten pitkässä juoksussa yleensä käy.
RoPSin valmentajaa Kari Virtasta tyydyttivät kolme pistettä, mutta sarjaohjelman tekijöille lähti kipakat terveiset. (Kuva: Raija Suopajärvi)
RoPS on voittanut Interin alkukaudesta kahdesti. Ensin Suomen cupissa rankkarikisassa ja nyt Aleksander Kokon rankkarimaalilla 27. minuutin kohdalla. Kokko hankki rankkarin ihan itse ryöstämällä pallon Interin puolustukselta. Toppari Babacar Diallo niitti Kokon takaapäin nurmeen ja sai kaupan päälle vielä ulosajoa osoittavan punaisen kortin.
Viimeisen 60 minuutin aikana Inter piti kuitenkin palloa vajaamiehisenä, mutta kunnon tekopaikkoja ei syntynyt. Maalia kohti tilastoidut laukaukset RoPS voitti 3-1, mikä kertoo paljon tapahtumaköyhyydestä.
– Tämä oli meille toinen peli putkeen kun pelasimme tunnin vajaalla. Rankkari oli ok, mutta punainen - parempi kun en lähde sitä arvioimaan, kommentoi Interin keskikentän työmyyrä Severi Paajanen .
Hän myönsi, että alivoimakin vaikutti ponnettomiin maalintekoyrityksiin.
– Toisaalta meillä oli vastassa tiivis, mutta passiivinen RoPS. Kolmea pinnaa olimme hakemassa, mutta yksikin olisi tyydyttänyt punaisen kortin jälkeen, Paajanen totesi.
Interin hollantilaisvalmentaja Job Dragtsma sanoi suoraan, että olo on ihan paska.
– Olemme hallinneet kahta viimeistä peliä vajaamiehisenä, mutta pisteitä sillä juuri ansaitse. RoPSilla oli jatkuvasti yhdeksän ukkoa boxissa, joten olisimme tarvinneet parempia tekopaikkoja.
RoPSin väsynyttä menoa kuvasi sekin, ettei joukkue pystynyt pitämään palloa hyökkäysalueella, ei edes miesylivoimalla.
– Se on taitokysymys, mutta nyt myös väsymyskysymys. Pallo ei pysynyt kenenkään hallussa, Kari Virtanen summasi.
RoPS joutui rakentamaan puolustusta uusiksi Tuomo Könösen pelikiellon sekä Ndukadun jalkavamman takia. Sairaslista kasvoi eilen vielä Ville Saxmanilla. Albin Granlund pelasi puolitehoisena ja hyökkääjä Niklas Tarvajärvi oli kokonaan sivussa.
Toisena topparina Obilorin rinnalla pelasi Victor Turcios , joka selvisi sylipainista päätä pitemmän Interin hyökkääjä Irakli Sirbilazen kanssa varsin hyvin. Ainoa miinus oli, että Turciosin ottama varoitus täytti tilin ja hän ei ole vahvuudessa sunnuntain vierasottelussa Helsingissä.
– Tärkeintä oli pitää nolla omassa päässä ja voittaa ottelu, tuumi Turcios taistoa tauottua.
– Typerä varoitus maajoukkuetason mieheltä, näki valmentaja Virtanen.
Ruuhka jatkuu
RoPS pelaa 17 päivässä kuusi ottelua. Ruuhkan purku on puolivälissä: 17.5. KuPS-RoPS, 20.5. FC Jazz-RoPS, 23.5. FC Inter-RoPS, 26.5. HJK-RoPS, 29.5. RoPS-MyPa, 2.6. Jaro-RoPS.
Kari Pyykkö
© 2013 Lapin Kansa