Tammikuussa hän on lähtenyt kotoaan Trinidadista, Karibianmeren saarelta, lentänyt Atlantin yli Turkkiin harjoitusleirille ja jatkanut sieltä pohjoiseen maahan ja kaupunkiin, josta hän ei ole tiennyt mitään.
Tai on sentään, tärkeimmän: sielläkin pelataan jalkapalloa.
Tosin Guerra on ehtinyt epäillä asiaa astuessaan ulos Rovaniemen lentoasemalta.
Konetta lentänyt perämies on kehunut säätä leppoisaksi. Miten hän kehtasikin? Vaikka tulokas on valmistautunut vetäisemällä t-paitansa päälle takin, vilu on iskenyt saman tien. Pakkasta on ollut viisi astetta. Ja joka paikassa lunta, kylmää ja kummallista ainetta, jota Karibian kasvatti on nähnyt vain kuvissa.
Kun vastassa ollut Harri Levo on kuskannut Guerraa lumivallien keskellä kohti kaupunkia, ajatus on lentänyt vaivatta lämpimän kotisaaren hiekkarannoille, joita turkoosi meri huuhtoo.
Muutamassa päivässä mieli on muuttunut.
Ensimmäiset harjoitukset RoPS:n paidassa ovat menneet hyvin, samoin harjoitusottelu Oulussa. Vihreää nurmeakin on löytynyt – tosin vasta hallista. Ja paikalliset ihmiset, he ovat Guerran mielestä kohteliaita ja välittävät, erityisesti Levo ja samassa talossa asuvat joukkuekaverit.
Nicholas Otaru laittaa hänelle ruokaakin.
Eikä siinä vielä kaikki: sängyn vieressä hurisee lisälämmitin!
Ehkä täältä saisi sittenkin vauhtia suuremmille kentille ja kovempiin liigoihin, Guerra on tuuminut.
Sunnuntaina hän on ehtinyt harjoitella ja istua Otarun kanssa kahvilassa, ennen kuin on jäänyt asuntoonsa pitämään pyhäpäivää.
Hän on makoillut sängyllään ja miettinyt, mitä äiti mahtaa tehdä kotona juuri nyt. Varmaan ruokaa, callaloota – pinaatista, okrasta, paprikasta ja ravuista muhennettua herkkua, jota Trinidadissa syödään sunnuntaisin.
Sitten puhelin pirahtaa.
Guerra ilahtuu. Langattoman päässä on hänen siskonsa mies.
– Miten menee? Täällä menee mukavasti, Guerra huikkaa.
Toisesta päästä ei kuulu hetkeen mitään, ennen kuin siskonmies aloittaa vaisulla äänellä:
– Minulla on uutisia. Huonoja uutisia.
Jälleen tauko. Guerra ihmettelee, mitä tuttu soittaja oikein pidättelee. Voihan hänelle nyt kertoa, aikuiselle miehelle.
– Tämä koskee veljeäsi Marvinia...
Taas on hiljaista. Puhelimesta kuuluu vain nyyhkytys.
ATAULLA Guerra, 25, kasvoi Karibian rikkaimpiin kuuluvan maan kurjimmilla kulmilla. Trinidad ja Tobagon pieni saariryhmä Venezuelan kyljessä on vaurastunut öljyllä ja maakaasulla. Jos bruttokansantuote jaetaan asukasta kohti, maa olisi Euroopassakin kestikastia – edellä muun muassa Viroa, Kroatiaa ja Unkaria.
Rikkauksista ei näy jälkeäkään Porf of Spainin kyljessä Laventillessa, josta Guerra on kotoisin.
Laventille on pääkaupungin viheliäisin osa, työttömien ja syrjäytyneiden asuinaluetta. Laventillen kukkuloilta aukeavat maisemat ja Karibian huikeat auringonlaskut hukkuvat slummikorttelien hökkeleihin, joita on silmänkantamattomiin.
Kaikkein pahinta on rikollisuus.
Jos henkirikokset suhteutetaan väkilukuun, 1,2 miljoonan asukkaan Trinidad ja Tobago on maailman kärkeä niistä maista, jotka eivät käy sotaa.
Synkkä tilasto juontaa Laventilleen. Pelkästään viime vuonna Guerran kotikulmilla tapettiin 60 ihmistä.
Väkivaltaisuudet liittyvät enimmäkseen jengeihin, jotka ovat jakaneet Port of Spainin omiin reviireihinsä. Rajan ylittäminen on usein kohtalokasta.
Pahimmissa kortteleissa eliniänodote on 25 vuotta – siis saman verran kuin Guerra on nyt.
Katumellakat ovat tavallisia. Rengaskasat palavat, katuja suljetaan jäteastioilla. Poliisi on usein voimaton muitakin kuin huumerikollisia vastaan.
Laventillella on toisetkin kasvonsa.
Ataulla Guerra haluaisi maailman tietävän, kuinka vahva yhteisöllisyys hänen kotikulmillaan elää. Jos jengit unohdetaan, ihmiset osaavat vetää yh- tä köyttä. Murheet ovat yhteisiä, siksi niitä hoidetaankin yhdessä.
Mutta kukapa sen näkisi. Saarella käyvät turistitkin kiertävät Laventillen kaukaa, etteivät tulisi ryöstetyiksi.
Guerran mielestä Laventillesta löytyisi paljon lahjakkaita ihmisiä, jos he saisivat vain tilaisuuden.
Joku on saanutkin. Kuten Winston Simon , jota tituleerataan maailmankuulun steel panin, peltitynnyristä valmistettavan melodisen soittimen isäksi. ”Pannuun” mahtuu 30 ääntä ja sillä voidaan soittaa kaikissa sävellajeissa.
Laventillesta on noussut moni urheilijakin trinidadilaisten rakastamiin lajeihin, kuten krikettiin ja yleisurheiluun.
Ja tietysti jalkapalloon – parhaana Ataulla Guerra eli Gera, kuten häntä kotona kutsutaan.
Ataulla Guerra tuli jengiväkivallan riivaamalta Karibian saarelta RoPSiin kehittyäkseen Euroopassa huippupelaajaksi ja malliksi kotikulmiensa nuorille. (Kuva: Jussi Leinonen)
GUERRA SAI ensimmäiset oppinsa jalkapalloon isoveli Marvinilta.
Hänkin oli lahjakas pelaaja, joka sai olla kahdeksan vuotta vanhempana pikkuveljelleen paitsi esikuva, myös valmentaja.
Marvin patisti kuusivuotiaan Ataullan harjoittelemaan tennispallolla. Jos saa pienen pallon tottelemaan, isomman kanssa pärjää kyllä.
Ataulla kulki koulussakin taskussaan tennispallo, jonka hän kaivoi esiin välitunneilla. Tavoitteena oli pompotella kymmenen kertaa niin ettei pallo käy maassa. Joka päivä se ei onnistunut, mutta joka päivä hän yritti.
Rauhallinen poika kävi koulunsa läpi, mikä ei ole kotikulmilla ihan selvää. Yli kolmannes 10–18-vuotiaista voi elää käymättä koulua. He ovat helppoa riistaa jengien etsiessä uutta polvea.
Ataulla väisti vaarat. Koulun ohessa hän lennätti leijaa, heitti lanttia kuppiiin, piipahti yleisurheilukentällä ja – kaikkein mieluiten – pelasi jalkapalloa. 11-vuotiaana hän sai Marvinilta ensimmäiset uudet nappulakengät ja säärisuojat. Vanhat tamineet kierrätettiin seuraavalle.
Ataullan kasvattajaseura on Trendsetter Hawks, monien maajoukkuepelaajien kehto.
Valmentaja Dada huolehti pojista kuin omistaan, kuskasi harjoituksistakin kotiovelle, etteivät pelaajanalut jäisi pyörimään kaduille.
Mutta tärkein oppi-isä oli Marvin.
Ataulla oli lahjakas, muttei jaksanut aina keskittyä. Marvin huomasi sen.
– Et ota harjoittelua tosissaan. Jos ottaisit, voisit olla vaikka mitä, hän sanoi 15-vuotiaalle pikkuveljelleen.
”Gera” kuunteli. Vuotta myöhemmin hänet valittiin koulujen mestaruusturnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Isommatkin seurat alkoivat kiinnostua taitavasta, kissanpehmeästi liikkuneesta hujopista, jonka vasen jalka ei tuntunut olevan oikeaa huonompi.
Marvin tunsi lajin, tavat ja ihmiset. Hän auttoi kaikessa rakasta pikkuveljeään.
Isoveli näki Ataullassa itsensä. Innokkaan ja lahjakkaan pelaajan, joka voisi nousta jalkapallolla kiinni kunnon elämään ja palata esikuvana kotikulmille: uskokaa nyt, jengit eivät ole ainoa vaihtoehto.
Marvinilta tehtävä uhkasi jäädä puolitiehen. Häntä seurasi isoimman veljen Mark Guerran varjo.
GUERRA merkitsee espanjaksi sotaa. Mark Guerralle nimi enteili kohtaloa.
Ataullaa parikymmentä vuotta vanhemmasta veljestä ei tullut jalkapalloilijaa, vaan vallankumouksellinen ja jengipäällikkö.
Suurin osa trinidadilaisista on hinduja ja katolilaisia. Muslimivähemmistön radikaalein aines kuuluu Jamaat- al-Muslimeen. Järjestö valtasi maan parlamenttitalon ja televisiokeskuksen vuonna 1990 ja piti kuusi päivää vankinaan muiden muassa pääministeri A.N.R. Robinsonia .
Mark Guerra alias Abdul Halil kasvoi Jamaat-al-Muslimen valiosotilaaksi. Hän oli käynyt opissa Libyassa, jonka johtaja Muammar Gaddafi tuki uskonveljiään kaukaisella Karibian saarella.
Guerran epäillään olleen yksi hyökkääjistä, jotka iskivät vuonna 1989 kadulla valtion edustusautoon. Poliisi uskoo epäonnistuneen iskun kohteena olleen pääministeri Robinsonin. Hyökkääjien noloksi yllätykseksi auto kuljettikin Zalayhar Hassanalia , maan muslimipresidentin vaimoa. Guerra katosi saman tien Yhdysvaltoihin ja toimi Brooklynin huumejengeissä palatakseen kotisaarelle vuonna 1993. Hänestä tuli Laventille Don – jengipäällikkö, joka päätti sormenliikkeellään monen ihmisen kohtalosta.
Myöhemmin Mark Guerra alkoi kunniallisempiin töihin järjestössä, joka halusi nostaa Laventillen nuoria kurjuudesta. Hän kävi jopa pääministeri Patrick Manningin puheilla neuvottelemassa, mitä jengien ylivallalle voisi tehdä.
– Hänellä oli pahat tekonsa, mutta myös hyvät, Ataulla Guerra sanoo.
– Mark ei halunnut koskaan meitä nuorempia omille jäljilleen. Hän oli huolehtiva veli, joka muistutti aina, että tehkää parempia valintoja kuin hän.
Varjo kulki silti mukana. Guerrat eivät voineet liikkua missä tahansa, koska perheeseen kuului jengipäällikkö. Jalkapalloilijana Marvin kärsi siitä erityisesti.
Kantapäillä seurannut kuolema tavoitti Mark Guerran maaliskuussa 2003. Hän oli matkalla pienelle vihannesplantaasilleen, kun hänet ammuttiin autoonsa maaseudulla.
– Hänellä oli valtaa, joka oli pois joltakin muulta, Ataulla Guerra sanoo ja muistaa kyyneleiden kuivuneen nopeasti.
– Kaikki tiesivät, miten Markin elämäntyylillä voi käydä.
Viisitoistakesäinen Ataulla vannoi etsivänsä valtansa muualta – jalkapallokentiltä.
Ataulla Guerra uskoo sopeutuvansa suomalaiseen pelityyliin, joka on nopeampaa ja fyysisempaa kuin kotona Trinidadissa. ”Suomalaiset taistelevat pallosta viimeiseen asti, enkä halua olla siinä yhtään huonompi.” (Kuva: Jussi Leinonen)
NUORUKAINEN ei ollut ehtinyt täyttää 20 vuotta, kun maan ammattilaisliigan paras joukkue San Juan Jabloteh kiinnitti hänet riveihinsä vuonna 2007.
Jablotehissa Guerran joukkuekavereina oli pelaajia, jotka olivat edustaneet vuotta aiemmin Trinidad ja Tobagoa MM-turnauksessa Saksassa. Soca Warriors, kuten trinidadilaiset kutsuvat maa- joukkuettaan, oli pelannut tasan Ruotsin kanssa, mutta hävinnyt Englannille ja Paraguaylle.
Maajoukkuesoturi Ataulla Guerrasta tuli 2008. Samana vuonna hän nosti liigan mestaruuskannua Jablotehissa ja jatkoi 2011 moninkertaisen cupin mestarin Caledonian joukkueeseen. Siellä hänet valittiin heti liigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi.
Potkimalla oli silti vaikea elättää isoa perhettä.
Jalkapallo jää saarilla isompiensa, kuten kriketin jalkoihin. Ammattilaisliigassa pelaaja tienaa kuukaudessa keskimäärin 10000 paikallista dollaria. Euroissa se on toistatuhatta.
Siksi kynnelle kykenevät haluavat Eurooppaan. Ataulla Guerra oli käynyt jo parikymppisenä näytillä Brittein saarilla, Portsmouthin ja Celticin harjoituksissa. Hän oli kätellyt managerilegenda Harry Redknappia ja istunut samassa pukukopissa nigerialaistähti Nwankwo Kanun kanssa.
Ura ei siitä urjennut. Guerra oli raakile, nuori ja kokematon.
Välillä hän joutui miettimään, onko pelikään sama kuin kotisaarella.
Trinidadin kentillä pelaaja voi pallon saatuaan nautiskella, miettiä rauhassa seuraavaa liikettään. Mutta ei Euroopassa.
– Kun pallo tuli, joku oli heti kimpussa ja taklasi. Vaikka pallo oli kaukana, vastustajan pelaaja seurasi melkein kyljessä.
Guerra muistaa elävästi runsaan vuoden takaa maaottelun, jossa Trinidad ja Tobago isännöi Port of Spainin kotistadionilla eurooppalaista vierasta.
– Kaikki juoksivat koko ajan! Tuntui, että he piirittivät minut samalla sekunnilla kun sain pallon. Välillä he tulivat päälle niin että sattui.
Peli päättyi vierasjoukkueen eduksi 2–3. Vieraiden paidassa oli siniristilippu ja teksti Finland.
Moni Karibian kasvatti on palannut Euroopasta häntä koipien välissä. Rohkaiseviakin esimerkkejä on, kuten maajoukkuekaveri Kenwyne Jones , joka pelaa Englannin Valioliigaa Stokessa.
Kuuluisin lienee Dwight Yorke , Manchester Unitedin ja koko Valioliigan paras maalitykki kaudella 1998-1999. Mutta Yorke kasvoi Tobagon saarella, jonka väkeä trinidadilaiset eivät jaksa aina arvostaa.
Marvin Guerra uskoi pikkuveljeensä vaikeimpinakin päivinä.
– Voit tehdä elämälläsi mitä haluat, jos haluat sitä tarpeeksi, hän tapasi sanoa.
Hän kannusti Ataullaa harjoitusleirille Turkkiin, josta agentit välittivät pelaajia näytille eurooppalaisiin seuroihin.
Ja kun Ataulla sai kutsun tulla testattavaksi Rovaniemelle, isoveli kirjoitti ensimmäisenä internetin hakuohjelmaan neljä kirjainta: ROPS.
– Marvin käski tarttua haasteeseen. Hän sanoi: Gera, sinun pitää avata tämä ovi, koska se voi olla pieni askel eteenpäin, kohti unelmaasi.
Unelma on pelata jonain päivänä Euroopan suurimmissa liigoissa, mieluiten Espanjassa tai Englannissa. Ja palata aikanaan kotiin ja kertoa Laventillen lapsille, että hekin voivat tavoitella samaa.
Niin veljekset yhdessä suunnittelivat.
– Lennän viimeistään kesällä Suomeen katsomaan sinua, Marvin oli luvannut.
Sitten tuli helmikuun kolmas sunnuntai.
SISKONMIEHEN ääni värisee. Lopulta hän saa sanottua asiansa.
– Marvin on poissa. Hänet murhattiin.
Marvin Guerra oli kävellyt kadulla, kun tuntemattomat miehet olivat käyneet kiinni, puukottaneet ja lopulta ampuneet.
– 40 askeleen päässä poliisiasemasta, siskonmies sopertaa epäuskoisena. Ataulla Guerran maailma pysähtyy.
Ajatus takoo yhtä ja samaa. Miksi juuri Marvin?
Jengien takia? Ei, Marvin ei kuulunut niihin, eikä tehnyt pahaa kenellekään. Päinvastoin, hän oli juuri aloitellut kotikulman pojille jalkapallokoulua, hommannut varusteitakin.
Entä jos syy oli Mark Guerra? Siihenkään Ataulla ei usko. Isoimman veljen verisistä päivistä on jo niin kauan. Tuskin tappajat edes tiesivät, kenet tappoivat.
Mieli hakee vastauksia muttei löydä.
Parhaaksi selitykseksi jää, että Marvin oli väärään aikaan väärässä paikassa. Joskus jengit vain ampuvat harmittomiakin kulkijoita, jotka liikkuvat heidän alueellaan – kuin mahtinsa merkkinä.
Ataulla Guerra ei nuku sunnuntaita seuraavana yönä, eikä kunnolla viiteen päivään.
Pelatessa suru unohtuu. Tiistaina Guerra onnistuu Ounashallissa liigacupin ottelussa Pietarsaaren Jaroa vastaan. Keskiviikkonakin hän harjoittelee, vaikka mieli karkaa muualle. Sinä päivänä Marvin haudataan, muslimien tapaan viivyttelemättä.
Guerra petraa otteitaan peli peliltä. Maaliskuussa RoPS on varma, että haluaa miehen. Guerra lentää kotimaahansa pelaamaan maaotteluita ja hoitamaan paperiasioita.
Jalkapallo ei tunnu läheskään joka hetki tärkeältä, mutta Suomeen palatessaan Ataulla Guerra näkee kaiken jo kirkkaasti.
Jengit eivät upota unelmaa, jonka hän ja Marvin jakoivat. Päinvastoin, nyt hän haluaa entistä kiihkeämmin sen toteutuvan.
– Olen sen velkaa kaikille, jotka ovat auttaneet minua, mutta erityisesti Marvinille.
– Marvin talutti minua tähän asti, nyt jatkan ilman häntä. Olen liian pitkällä kääntyäkseni takaisin.
Jos Marvin kerran uskoi häneen, niin miksei hän itse? Haloo Espanja, kuuleeko Englanti, tulossa ollaan!
– Olen parempi kuin Lionel Messi tai Cristiano Ronaldo , Ataulla Guerra sanoo ja hymyilee lempeästi.
– Maailma ei vain vielä tiedä sitä.
Ataulla Guerra
Koko nimeltään Ataulla Asil Marlquis Guerra.
Syntynyt 14. marraskuuta 1987.
Kotoisin Trinidad ja Tobagon tasa vallasta, Trinidadin saarelta, maan pääkaupungin Port of Spainin huonomaineisimmalta alueelta Laventillesta.
Jalkapalloilija , jonka kanssa RoPS on tehnyt alkavan kauden mittaisen sopimuksen.
Keskikenttämies , RoPS:n pelintekijä.
Aiemmat seurat Trinidadin pääsarjan San Juan Jabloteh (2007–2011) ja Caledonia AIA (2011–2013). Caledonian parhaita maalintekijöitä viime kausina.
Pelannut Trinidadin ja Tobagon maajoukkueessa 20 ottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia.
Oho! Pelasi Trinidadissa stadionilla, joka on nimetty 100 metrin olympiavoittajan (1976) Hasely Crawfordin mukaan, ja harjoitteli kentällä, jossa treenasi myös keihäänheiton olympiavoittaja (2012) Keshorn Walcott.
Risto Pyykkö
© 2013 Lapin Kansa
