Uutiset

Miehet

perjantai, 21 joulukuu 2012 18:28

Ajaxin opissa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)

”Siellä 8-vuotiaan juniorin valmentaminen otetaan yhtä vakavasti kuin aikuisen ammattilaisen. Kompromisseja ei sallita, sillä ne ovat vaarallisia huippu-urheilussa”, jalkapallovalmentaja Jari Alamäen puheessa on sellaista intensiteettiä ja katseessa intohimoa, jota näkee harvoin Ounashallin käytävillä. Puhe ei ole tyypillistä rovaniemeläiselle juniorijalkapallovalmentajalle. Äänessä on pikemminkin hollantilainen valmentaja.

Tällä hetkellä Rovaniemen Palloseuran akatemiassa A-poikia valmentava ja myös liigajoukkueen valmennusryhmään kuuluva Alamäki kertoo kokemuksistaan Ajax Youth Academyn valmentajakoulutuksesta. Marras- joulukuun vaihteessa hän vietti viikon Amsterdamissa Ajaxin akatemian valmennuskeskuksessa. Nyt edessä on haaste, kuinka lähes rajattomien voimavarojen akatemian menetelmät sovitetaan Rovaniemen alkeellisiin olosuhteisiin, harvoihin lahjakkuuksiin ja aina liian vähäisiin resursseihin.

Alamäki on ollut aina innostunut Ajaxin valmennusfilosofiasta.
”Ajaxilainen ajattelu on lähimpänä minun ajatteluani jalkapallon pelaamisesta ja nuoren pelaajan kehittämisestä. Maailmalla on paljon huippuakatemioita, mutta Ajax on ollut minun juttuni.”

Alamäki ajautui jalkapallovalmennuksen pariin lähes sattumalta. Keskisuomessa 2-divisioonaa pelannut mies muutti Rovaniemelle opiskelemaan fysioterapeutiksi, ja vuonna 1993 RoPSin liigajoukkuetta valmentanut legendaarinen Keith Armstrong pyysi miehen joukkueen fysioterapeutiksi.
Tehtävät laajenivat fysiikka- ja apuvalmennukseen, ja Alamäki toimi myös Suomen Palloliiton lääkintäkouluttajana. Erilaisia valmennustehtäviä Alamäki hoiti RoPSissa aina vuoteen 2000 asti. Valmennus miesten huipputasolla loppui toviksi, mutta innostus säilyi. Alamäki opiskeli valmennusta ja valmensi useaan otteeseen junioreita eri seuroissa. Täydellä kaasulla Alamäki palasi valmennukseen syksyllä 2011, kun RoPS perusti akatemiansa. Hän toimii valmentajana puolipäivätoimisesti.
”On aivan loistavaa, että Rovaniemellä on pelattu lähes jatkuvasti jalkapalloa liigatasolla, mutta aiemmin RoPSin junioritoiminta ei olisi voinut olla enemmän erillään edustusjoukkueen toiminnasta”, valmentaja paaluttaa.

Alamäki aloitti Ajaxin valmentajakoulussa vuonna 2000.
”Olin Palloliiton lääkintäkouluttajina ja halukkailla oli mahdollisuus hakeutua Ajaxin oppiin. Jari Litmasen maine Ajaxissa avasi meille suomalaisille ovia.”
Opiskelu on ollut etäopiskelua, tehtäviä, videomateriaalin analyysiä, kirjallisuuteen syventymistä ja videoneuvotteluja. Alamäki on vuosien varrella kasvanut ajaxilaiseen ajattelutapaan, ja pyrkinyt valmennuksessaan soveltamaan oppejaan mahdollisimman paljon käytäntöön. Viikon leiri Amsterdamissa oli tähänastisten opintojen huipentuma.
”Meitä kurssilaisia oli kolmekymmentä. Mukana oli opiskelijoita esimerkiksi Puerto Ricosta, Ecuadorista, Irakista, Turkista ja Azerbaidzanista. Olin ainoa suomalainen.”

Oppituntien ja malliharjoitusten täyttämä viikko oli antoisa. Ajaxin akatemian johtajat Marc Overmars ja Edwin Van der Sar olivat mukana esittelemässä nuorten kehitysohjelmaa. Viikon kohokohtina Alamäki pääsi seuraamaan edustusjoukkueen harjoituksia ja pääsarjaottelua Ajax – PSV Eindhoven.
”Olen vakuuttunut siitä, että Ajaxin akatemia on maailman paras. Myös Barcelonan legendaarinen La Massia on kopioitu hollannista”, Alamäki tähdentää.
Ajaxista lähteneiden huippupelaajien lista on hengästyttävä. Pelkästään tämän hetken maailmanluokan pelaajista Ajax-taustaisia ovat esimerkiksi Zlatan Ibrahimovic, Klaas-Jan Huntelaar, Wesley Sneijder ja Rafael van der Vaart.
”Ajaxissa pelaajat saavat kattavan peruskoulutuksen, jonka avulla he sopeutuvat helposti eri maiden liigoihin ja kaikenlaiseen jalkapalloon kenen tahansa valmentajan alaisuudessa. He osaavat pelata pitkää palloa, tai tipitapia, ihan mitä vain.”
Ajaxin pelitapa ja kenttäryhmitys ovat myös Hollannin A-maajoukkueen ”raamattu.”

RoPSin akatemia suunta on Alamäen mukaan selvä.
”Tavoitteemme on, että jo pikkujunnut pelaavat samalla pelitavalla kuin edustusjoukkue. Jo ensi kautta varten tässä tehdään kiinteä yhteistyötä edustusjoukkueen päävalmentajan Kari Virtasen kanssa.”
Erityisen tärkeänä Alamäki näkee juniorivalmentajan roolin. ”Ajaxissa jokaista ikäluokkaa valmentaa juuri heille sopivin valmentaja. Suomessakin ainoa tie menestykseen ovat ammattivalmentajat.”

Alamäki on hollanninvaikutteidensa avustamana muodostanut täysin varman kannan yhteen suomalaisen junioriurheilun ikuiseen kiistakysymykseen.
”Jos minä saisin päättää, niin 10 – 12-vuotias juniori ei enää harrastaisi muita urheilulajeja kilpailumielessä. Ohjelmassa olisi toki 2-3 päälajia tukevaa apulajia jalkapallovalmentajan ohjaamana jalkapalloseurassa.”
Muiden lajien harrastaminen eri seuroissa syö väistämättä aikaa lajiharjoittelulta.

Alamäellä on nyt ”lisenssit” viedä tarpeeksi potentiaalisiksi katsomansa pojat Ajaxin testileirille Amsterdamiin.
”Toivon junioreilta uhrautumista ja heittäytymistä jalkapalloon, se voi poikia näyttöpaikan Ajaxiin.”

Valmentajan omat tavoitteet ovat selvät.
”Uskon, että juniorivalmennus tuottaa pelaajia, joita RoPSin liigajoukkueen pelitapa vaatii. Haluan oppia auttamaan 16-vuotiaat juniorit vähintään Veikkausliigatason pelaajiksi. ”

Kuka?
Jari Alamäki s. 1968
fysioterapeutti, jalkapallovalmentaja
valmentajakoulutus: B-valmentajatutkinto, opintoja Ajax Youth Academyssä
Valmentajaura: RoPS fysiikka- ja apuvalmentaja Veikkausliiga 1994 – 2000, RoPS A-juniorit 1996, Rovaniemen Kanuunat 2-divisioona 1997, FC Lynx B-pojat kakkosvalmentaja 2008, Rovaniemi A, A-nuorten Ykkönen 2009, FC Lynx C-pojat 2010, RoPSin B-pojat 2011 alkaen (kaudella 2013 A-ikäisiä)

Markku Saukko
© 2012 Uusi Rovaniemi

Luettu 2152 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi