RoPS lähtee kauteen jo viidennen kerran Virtasen komennossa. Harjoituskausi on sujunut turkulaiskonkarin näkövinkkelistä odotetusti.
– Tilanne on ollut tuttu aiemminkin RoPSissa. Palapeliä alettiin rakentaa tammikuussa, ja valmista on tullut pala kerrallaan. Viimeiset pelaajat ovat tulleet vasta aivan kauden kynnyksellä, Virtanen summaa.
Sydäntalvella Ounashallin harjoituksissa oli tuskastuttavan vähän pelimiehiä. Treenit pyörivät lähes junnuvoimin. Virtanen myöntää, että hetkittäin hän meinasi hermostua, mutta vain meinasi.
– Toimitusjohtaja Antti Hietakangas vakuutteli koko ajan, että otetaan rauhassa, pelaajia kyllä tulee, levollinen Virtanen kertoo.
Materiaaliinsa Virtanen on tyytyväinen, mutta harjoituskausi olisi voinut mennä paremminkin.
– Emme ole juurikaan päässeet pelaamaan optimikokoonpanolla. Aina joku avainpelaaja on puuttunut. Sarjassa permanentin on löydyttävä nopeasti.
VIRTANEN LUPAA tarjota yleisölle taistelevan RoPSin.
– Toivon, että jokaisella pelaajalla on RoPSin logo lähellä sydäntä, ”Karo” sanoo, ja sanojensa vakuudeksi jysäyttää kämmenellä rintaansa. RoPSin logon kohdalta.
Virtanen on pyrkinyt kehittämään pelitapaa hyökkääväksi ja viihdyttäväksi. Ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä.
– Haluan, että kontrolloimme pelejä ja pidämme palloa, mutta tulos on kuitenkin tyyliä tärkeämpi. Hyökkäävä pelitapa ja pallonhallinta on nykytrendi, suorastaan uskonkappale, joka saa kokeneen valmentajan hymähtämään.
– Koutsien keskuudessa vallitsee ”pikku-barcelonalaisuus”, kaikki haluavat pelata hienoa ja hyvää peliä, vaikkei siihen olisi edes edellytyksiä, Virtanen tuhahtaa.
Valmentaja Kari Virtanen jututtaa joukkueen uutta ykkösmaalivahtia Mikko Vilmusta. (Kuva:Raija Suopajärvi)
PITKÄSSÄ SARJASSA Virtanen korostaa tasaisen suorittamisen merkitystä.
– Hyvän ja huonon pelin ero täytyy saada mahdollisimman pieneksi.
Tasaisuus edellyttää myös permanentin pysymistä kasassa. Tärkeimpien pelaajien poissaoloja RoPS ei kestä.
– Me tarvitsemme äijämäisyyttä kentälle. Siksi, esimerkiksi Tuomo Könösen pysyminen pelikunnossa on erittäin tärkeää.
VIRTASEN TAVOITTEET ovat selvät.
– Eihän RoPS voi pelata muuta kuin kärkisijoista.
Kovimpia kilpailijoita Virtanen ei suostu nimeämään.
– Kaikki yhdeksän muuta ovat kovia.
Valmentaako Virtanen vain nousutavoite mielessään?
– En, valmennan rakkaudesta jalkapalloon, ”Karo” vastaa virnistäen.
Virtanen ja hänen joukkonsa ovat valmiina taistelutantereelle.
Markku Saukko
© 2012 Lapin Kansa