RoPSin pelin kipukohdat löytyivät nyt erikoistilannepuolustamisessa, sillä OPS iski kaksi maalia kolmessa minuutissa saman makuisista tilanteista. Ensin Iiro Vandell teki läheltä 2-2 tasoituksen maalivahti Pauli Tuiskun torjumasta vaparista. Hetkeä myöhemmin serbi Vladislav Viric laukoi 2-3 vapaapotkun jälkitilanteesta, jota RoPS ei saanut purettua.
OPSin kaksi muuta maalia merkittiin kokeneen Pekka Kainun piikkiin.
– Meillä on tehty talven aikana aivan liikaa maaleja erikoistilanteista. Ne pitää pystyä puolustamaan selvästi paremmin. Ne ratkaisivat nyt ottelun, näki RoPSin valmentaja Kari Virtanen.
Sekin on sanottavat, että RoPS teki 2. jaksolle pelaajavaihtoja, jotka osin näkyivät tulostaululla. Avausjaksolla puolustuksen nigerialainen topparipari Friday Obilor - Allison Ndukaku oli vakuuttava, mutta Obilorin nosto keskikentälle haavoitti alakertaa.
– Näkyihän se, että vähemmän pelanneet ja harjoitelleet eivät samaan tasoon yltäneet, Virtanen totesi.
RoPSin Meksikon apu Jose Manuel Rivera oli järjestämässä isäntien molempia maaleja avausjaksolla. Ensin hän puski 1-0 Emenike Mbachun tarjoilusta ja lähetti kulmapotkun, josta Allison Ndukaku puski 2-1 alanurkkaan.
ROPSIN PARAS pelaaja neljästä takaiskusta huolimatta oli tukun loistotorjuntoja tehnyt maalivahti Pauli Tuisku. Ilman häntä numerot olisivat olleet paljon rumemmat. Rivera hallinnoi keskialuetta 1. jakson, mutta katosi muiden tapaan kuvasta toisella puoliskalla. Liukasliikkeinen hyökkääjä Emenike on potentiaalinen tähtiehdokas tulevalla kaudella.
Keskikentän ankkurina pelannut uusin sopimuspelaaja Victor Turcios jätti jälkeensä yhden varoituksen.
– Eipä hänellä suurempaa ongelmaa ollut, eikä yhden harjoituksen perusteella ole helppo tulla pelaavaan kokoonpanoon. Annetaan ajan kulua, kommentoi valmentaja Virtanen varovasti El Salvadorin maajoukkuemiehen debyyttiä.
Viime kauden Ykkösessä kakkoseksi sijoittunut OPS on vahva ryhmä alkavallakin kaudella. Joukkueen viimeisin tulokas on Patrice Ollo, joka on pelannut viime kaudet liigaa KuPSissa.
RoPSin kokoonpano: Pauli Tuisku; Joonas Pennanen, Obilor, Ndukaku, Mika-Matti Maisonvaara (45. Jarkko Lahdenmäki), Victor Turcios, Jukka Yrjänheikki (27. Juho Sieppi), Oskari Lehtonen (45. Aleksander Kokko), Jose-Manuel Rivera, Emenike, Mika Lahtinen.
Kari Pyykkö
© 2012 Lapin Kansa
RoPSia rokotettiin erikoistilanteista
Kirjoittanut Rovaniemen Palloseura
Rovaniemen Palloseuran vaatimaton toinen jakso maksoi tappion toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa ennen Ykkösen sarjapelien alkua. Vierailija OPS Oulusta käänsi maalin tappioaseman kahden maalin voitoksi lauantaina Rovaniemen keskuskentällä. Tulos oli 2-4 (2-1).