Uutiset

Miehet

sunnuntai, 19 helmikuu 2012 13:02

Emenike osui heti

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin uusi nigerialaiskärki Emenike oli vauhdissa heti avausottelussa tekemällä rovaniemeläisten avausmaalin. RoPSin uusi nigerialaiskärki Emenike oli vauhdissa heti avausottelussa tekemällä rovaniemeläisten avausmaalin.

Ykkösen ensi kauden pohjoisen seurojen välienselvittelyistä on tulossa kiihkeitä, ainakin jos indikaattorina käytetään FootCoopystävyysturnauksen ottelua AC Oulu–RoPS.

AC:n käskyttäjä Juha Malinen huusi tavoilleen uskollisena koko pelin kuin hinaaja, Mika Nurmelalla suu kävi nopeammin kuin jalat, mutta myös RoPSin päävalmentaja Kari Virtasen kierroslukumittari oli ajoittain punaisella. Vauhdikas kamppailu päättyi Oulun 3–2 voittoon.
RoPSin osumista vastasivat heti ensimmäisessä ottelussaan maalinteossa onnistunut Emenike ja Mika Lahtinen. Oulun maalareina toimivat Drifan Stafsula, Juha Majava ja Joni Mäkelä.
– Tämä oli meille ensimmäinen ison kentän peli, joten lähinnä seurasin testipelaajien edesottamuksia, Virtanen tuumi pelin jälkeen.
Vauhdikkaasti laidallaan ravannut, ja painavasti laukonut Emenike sai Virtaselta tunnustusta.
– Liigatason pelaaja, jos ei enemmänkin.
Malinen jakoi tunnustusta RoPSille.
– RoPS yllätti minut, ja pelasi itsensä ensi kauden ennakkosuosikkien joukkoon. Tuskin koskaan olen nähnyt näin aikaisessa vaiheessa, minkä tason joukkue RoPSille varsinaiselle sarjakaudelle muodostuu.
Myös Malinen ihasteli Emeniken otteita ja arveli miehen tehtailevan ”järkyttävän määrän” maaleja ja maalisyöttöjä ensi kaudella.

ROPS hyökkäsi ajoittain hienosti, ja Jose Manuel Rivera pohjusti loistavasti lukuisia tilanteita. Testibrassi Dinho oli avauspuoliajalla peräti kolmesti nokikkain veskari Juhani Pennasen kanssa, mutta ei saanut aikaa edes kunnollista laukausta. Suurimmat ongelmat olivat puolustuspelissä.
Topparipari Jari GröhnJukka Yrjänheikki eivät pystyneet kontrolloituun pelinavaamiseen, ja muutenkin puolustuslinjan epävarmuus johti alituisiin hässäköihin ensimmäistä peliään RoPSissa pelanneen Mikko Vilmusen maalilla.
RoPS nousi tasoihin kahdesti, mutta Oulu ajoi välittömästi uudelleen edelle. Ensin Emenike puski Riveran kulmasta 1-1, ja heti seuraavalla minuutilla Majava puski Nurmelan erinomaisen sivuvaparin sisään. Lahtinen tasoitti 78. minuutilla päästyään karkuun Riveran läpisyötöstä. Oulun voittomaali syntyi heti perään karmean hässäkän päätteeksi.
Vilmunen ei ollut vielä tyytyväinen omiin otteisiinsa.
– Yhdet treenit ja eka peli. Hakemistahan se vielä on.
RoPSin kokoonpano: 4-2-3-1: Mikko Vilmunen; Jere Moilanen, Jari Gröhn, Jukka Yrjänheikki, Juho Sieppi; Marcius Back, Tuomas Tyystälä, Joonas Pennanen (v. Antti Peura), Jose Manuel Rivera, Emenike; Dinho (v. Mika Lahtinen).

Markku Saukko
© 2012 Lapin Kansa

Luettu 2436 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi