Uutiset

Miehet

sunnuntai, 27 marraskuu 2011 20:30

RoPS hankki huippuvahvistuksen tolppien väliin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran ensimmäinen hankinta kaudelle 2012 on erittäin kovan luokan profiilipelaaja, Mikko Vilmunen (31)Maalivahtina pelaava Vilmunen on voittanut kertaalleen Suomen mestaruuden vuonna 2004, jolloin mies pelasi Hakan ykkösmaalivahtina.

Suomen mestaruuden lisäksi Vilmunen on juhlinut kaksi kertaa Suomen Cupin voittoa vuosina 2002 ja 2005. Kaksi edellistä kautta KuPSia edustanut Vilmunen voitti kuopiolaisten kanssa Veikkausliiga-hopeaa vuonna 2010 ja viime kaudelta kaulaan jäi roikkumaan Suomen Cupin hopeamitali. Vilmunen on pelannut urallansa ammatikseen myös Irlannissa ja Norjassa.

Vaikka Vilmunen voittikin viime kaudella Cup-hopeaa, miehen kausi oli muuten rikkonainen loukkaantumisten takia. Nykyään mies on kuitenkin taas täydessä iskussa ja siirtyy ainakin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Rovaniemelle RoPSin palkkalistoille. Vilmunen saapuu Rovaniemelle perheensä kanssa ja on todella tyytyväinen uuteen sopimukseensa.

-  Minulla on älyttömän hyvät fiilikset uudesta sopimuksestani. Onneksi saatiin asiat kuntoon RoPSin kanssa. Seura on perinteikäs, ja keskusteluni RoPSin johdon kanssa vakuutti minut siitä, että tämä sopimus on kaikista paras vaihtoehto ja kokonaisuus, Vilmunen iloitsee.

Vilmunen päätti siirtyä RoPSiin ja Ykköseen kolmivuotisella sopimuksella, vaikka hän sai sopimustarjouksia myös Veikkausliigasta. 

- RoPSin tarjoama paketti oli ehdottomasti paras. Keskusteluni seurajohdon kanssa vakuutti minut myös siitä, että seuraa kehitetään oikeaan suuntaan. Tavoitteenani on pelata ehjä kausi sekä saada paljon peliaikaa ja vastuuta. Jokaista peliä lähdetään voittamaan, ja omalla toiminnallani haluan auttaa seuraa menestymään.

- En seuran tavoitteista vielä osaa sanoa sen enempää, mutta uskon siihen, että meillä kaikilla on kova halu pelata Veikkausliigaa taas lähitulevaisuudessa, Vilmunen lataa.

Vilmunen on hankittu RoPSiin ennen kaikkea ykkösmaalivahdiksi, mutta mies ei salaa kiinnostustansa myös maalivahtivalmennukseen.

- Nyt keskityn, sopimukseni mukaan, vain pelaamiseen ja auttamaan RoPSia saavuttamaan joukkueen asettamat pelilliset tavoitteensa. Sitten kun peliura loppuu, niin valmennustouhut kiinnostavat – Rovaniemelläkin, Vilmunen kertoo arvoituksellisesti.

RoPSin valmennusryhmään kuuluva Vesa Tauriainen on luonnollisesti erittäin tyytyväinen uuteen hankintaan.

- On hienoa saada hyvä, suomalainen maalivahti joukkueeseemme. Suomessa on paljon hyviä maalivahteja ja Vilmunen on yksi heistä. Hänellä on kaikki osa-alueet kunnossa ja hän on johtaja alakertaamme. Lisäksi Vilmunen on kokenut, mutta hänellä on vielä varmasti useampi pelivuosi huipulla jäljellä, Vesse analysoi.

Rovaniemen Palloseura haluaa toivottaa koko Vilmusten perheen lämpimästi tervetulleeksi Napapiirille!

© 2011 RoPS
Luettu 3391 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi