Uutiset

Miehet

keskiviikko, 07 syyskuu 2011 08:24

Iltarasteilta vihreälle veralle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Manuel Rivera arvelee, että jalkapalloilijana tekniikka ja pallon käsittely ovat hänen parhaita ominaisuuksiansa. - Nautin pelaamisesta. Aina kun saan pallon, olen iloinen. Manuel Rivera arvelee, että jalkapalloilijana tekniikka ja pallon käsittely ovat hänen parhaita ominaisuuksiansa. - Nautin pelaamisesta. Aina kun saan pallon, olen iloinen. Kuva:Pekka Aho

Jalkapalloilija Manuel Rivera toteuttaa unelmaansa kaukana kotoa. Keskikentällä viihtyvä mies tuli Rovaniemen Palloseuran vahvuuteen keväällä Meksikosta. Riveran vaimo ja 3-vuotias poika jäivät kotimaahan.

– Vaikka välimatka on pitkä ja ikävä kova, haluan pelata ja täällä se on nyt mahdollista.
Kotimaansa lisäksi 25-vuotias meksikolainen on pelannut aiemmin Unkarissa ja Slovakiassa.
Rivera johtaa RoPSin maalintekijätilastoa kuudella osumallaan. Mies on ollut nivusvamman vuoksi sivussa kahdeksasta ottelusta, mutta nyt hän on jälleen pelikunnossa. Toipumisaikanaan Rivera kävi kokeilemassa myös suunnistusta iltarasteilla.
– Fysioterapeuttimme houkutteli mukaan. Se oli älyttömän hankalaa ja olin niin huono. Yritin lukea karttaa ja hahmottaa missä olemme, mutta välillä olin ihan hukassa, Rivera kertoo nauraen.
Kokemus ei kuitenkaan jääne ainutkertaiseksi. Sen verran mukava rasteja oli etsiä, että jalkapalloilija aikoo suunnata kartan ja kompassin kanssa metsään joskus toistekin.

RIVERA ALOITTI jalkapallon 5-vuotiaana isänsä jalanjäljillä. Myös hänen nuorempi veli pelaa ammatikseen Meksikossa.
Nuorempana Rivera unelmoi maajoukkueesta sekä pelaamisesta esimerkiksi mestarien liigassa.
– Ne ovat kaukana. Nyt on tietyllä tavalla helpompaa, kun unelmat ja tavoitteet ovat aina seuraavassa harjoituksessa tai pelissä.
Ennen Suomeen tuloaan Rivera ei tiennyt jalkapalloliigan tasosta mitään. Hän kertookin yllättyneensä, että liigassa oli enemmän hyviä pelaajia kuin hän oli uskonut.
– Sopeuduin nopeasti joukkueeseen ja Rovaniemelle. RoPSissa on hyviä tyyppejä ja Rovaniemi on mukavan hiljainen paikka. Tietysti kielen kanssa on ongelmia, mutta onneksi englannilla pärjää.

ROPSIN TILANNE jalkapalloliigassa on hankala. Joukkue majailee edelleen sarjan viimeisenä, seitsemän pistettä VPS:n perässä.
– Jäljellä on 11 peliä ja paljon pisteitä jaossa, joten tilanne voi vielä muuttua. Uskon, että säilymme liigassa.
Seuraava ottelu on torstain kotipeli Jaroa vastaan.
– Koko joukkue odottaa sitä kovasti. Tällä kierroksella on paljon pelissä.
Valmentajanvaihdosta Rivera tyytyy toteamaan, että muutokset ovat hyvästä.
– Meistä pelaajista tulos on kuitenkin lopulta kiinni. Pitää tehdä enemmän töitä ja onnistua maalinteossa. Pelaamme yleisöä varten ja tarvitsemme sen tukea. Ihmisten olisi hyvä muistaa, että jalkapallo on vaikeaa ja vaatii aikaa rakentaa menestyvä joukkue. RoPSin lähdöt kauteen olivat surkeat, joten se ei voi olla vaikuttamatta, Rivera muistuttaa.

Kuka?
Jose Manuel Rivera
Syntymäaika- ja paikka: 16.6.1986 Guadalajara, Meksiko.
Seura: Rovaniemen Palloseura.
Pelipaikka: Keskikenttä.
Ura: Pelannut urallaan Meksikon pääsarjan lisäksi muun muassa Unkarissa ja Slovakiassa. Viime kaudella Meksikon toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Pelinumero: 23.
Suosikkipelaaja- ja joukkue: Andrés Iniesta ja Barcelona.

Johanna Sarriola
© 2011 Lapin Kansa

Luettu 1733 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi