Uutiset

Miehet

maanantai, 22 elokuu 2011 11:24

Vikmanin synkkä debyytti RoPS-paidassa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS:n maalivahti Arto Vikman ja puolustaja Jarkko Lahdenmäki (vas.) seuraavat vain katseellaan palloa HJK:n ensimmäisessä maalissa. RoPS:n maalivahti Arto Vikman ja puolustaja Jarkko Lahdenmäki (vas.) seuraavat vain katseellaan palloa HJK:n ensimmäisessä maalissa. Kuva: Lehtikuva/Jussi Helttunen

Rovaniemen Palloseuran maalivahti Arto Vikmanilla olisi voinut olla helpompikin ensimmäinen ottelu RoPS-paidassa jalkapalloliigassa.

Vikman joutui heti kättelyssä huippuvireessä olevan HJK:n tuimaan käsittelyyn Helsingissä. Klubi oli täysin omaan luokkaansa ja voitti maalein 5–0.
Mikään helppo ennakko-asetelma debyyttipelille ei ollut, sillä niin hurjassa vireessä HJK on ollut sekä kotimaan kentillä että europeleissä.

LISÄKSI ROPS:N tärkeistä pelaajista olivat pelikieltojen vuoksi poissa kapteeni Tuomo Könönen, Janne Turpeenniemi sekä Mika Lahtinen. Kokoonpanosta puuttui myös Manuel Rivera, joka oli sivussa loukkaantumisen takia.
Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Vikman sai poimia palloa selkänsä takaa ahkerasti.
HJK voitti suvereenin esityksen päätteeksi, vaikka lepuuttikin torstaista Schalke-peliä varten muun muassa maalitykki Teemu Pukkia.
Sen verran oli tasoeroa nähtävissä, että tuskin RoPS olisi voittanut vaikka kuka olisi seisonut maalitolppien välissä, mutta oman osansa tappiosta saa laittaa kontolleen myös Vikman.
Hän pelasi silminnähden hermostuneesti ja torjui ikävästi palloja eteensä.

VARSINKIN HJK:N 1–0-maali heti ottelun alussa oli Vikmanin virhe.
Mies -kompuroi pallon kanssa maalin edessä ja Erfan Zeneli pääsi kuin lahjana tuikkaamaan ottelun avausmaalin avopaikasta.
– Meni vähän ylilatautumisen puolelle. Ei minua ennen peliä hirvittänyt, mutta pikkaisen jännitti, koska ensimmäisessä pelissä oli heti HJK vastassa eikä peli ollut edes Rovaniemellä, Vikman tunnusti.
– Olihan peli minulle vaikea ja pari virhettä tuli, mutta toivottavasti saan pelata jatkossakin, ettei yhden pelin perusteella vedetä pois kokoonpanosta, hän jatkoi.

ROPS:N VALMENTAJA Matti Hiukka kertoi halunneensa antaa kakkosmaalivahdilleen mahdollisuuden, koska hän oli pelannut hyvin treeneissä.
– Harmi vain, että ensimmäinen maali meni täysin hänen piikkiinsä, Hiukka harmitteli.
Eikö Vikman joutunut aika kovaan paikkaan, kun heti debyyttipelissä tuli vastaan HJK Helsingissä?
– Semmoista se jalkapalloilijan elämä on. Välillä tulee kovia paikkoja vastaan. Toisaalta ei tässä sarjassa helppoja debyyttipelejä taida olla millään paikkakunnalla, Hiukka sanoi.
Klubin pelaajista Zeneli ja Akseli Pelvas iskivät kaksi maalia mieheen ja yhdestä osumasta vastasi Jarno Parikka.
Hiukka tunnusti rehdisti vastustajan paremmuuden, mutta soimasi omiaan huolimattomasta pelaamisesta.
– Olen pettynyt meidän helppojen virheiden määrästä. Muutaman pelaajan virheiden takia tuli kolme ensimmäistä maalia.

TAPPIOLLA ROPS:N synkkä korpivaellus liigan pohjilla jatkui HJK:n kustannuksella, joka keskittyy rutiinivoiton jälkeen jatkamaan europelihuumaansa.
HJK:n nykykunnosta kertoo paljon se, että Pukin lisäksi europeliä varten olivat lepovuorossa myös Aki Riihilahti, Dawda Bah sekä Berat Sadik.
Lisäksi vain osan pelistä luutivat Rafinha ja Alexander Ring. Jari Litmanen otti puolestaan lämpöä kentällä toisen puoliajan verran.

Ottelupuntari
RoPS aseeton HJK:ta vastaan
Miten kävi: HJK-RoPS 5–0 (4–0)
Tilastot: 3. 1–0 Erfan Zeneli, 15. 2–0 Akseli Pelvas, 19. 3–0 Erfan Zeneli, 45. 4–0 Jarno Parikka, 49. 5–0 Akseli Pelvas
Mikä ratkaisi: HJK:n huikean laaja pelaajamateriaali. Se pystyi suvereeniin esitykseen pääosin vaihtopelaajista koostuneella ryhmälläkin.
Oho! Sakari Saarinen ei varmaankaan vielä talvella Tampere Unitedissa kauteen valmistautuessaan arvannut kantavansa vielä kauden aikana RoPS:n kapteenin nauhaa ottelussa.

Urheilutieto
© 2011 Lapin Kansa

Luettu 2097 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi