Uutiset

Miehet

keskiviikko, 08 kesäkuu 2011 21:08

RoPS hakee paluuta pistetielle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura haastaa Juhlaottelussaan kaimansa Turusta. Taisto Rovaniemen keskuskentällä alkaa klo 18.30.

Joukkueet lähtevät otteluun hieman erilaisista lähtökohdista. Kotijoukkueella on takana kaksi tappiota, kun taas TPS on napannut kahdesta edellisestä pelistään täydet pisteet.

- Viime peli oli meiltä notkahdus. Kaikilla yläkerran pelaajilla sattui olemaan huono päivä samaan aikaan. Niitä sattuu pitkässä sarjassa joka joukkueelle, eivätkä ne jää yhteen, pohtii RoPSin hyökkääjä Mika Lahtinen.

- Toukokuussa kaikilla joukkueilla oli otteluruuhka, eli joillekin joukkueille tauko tuli varmasti tarpeeseen. Itse emme olisi välttämättä hengähdystaukoa tarvinneet, sillä joukkueemme terveystilanne on todella hyvä. Harjoittelimme tauon aikanakin ihan normaalisti, jotta saimme pidettyä hyvän vireen päällä, kertoo puolestaan TPS-luotsi Marko Rajamäki.

Viime kaudella JJK-paidassa liigaa pelannut Lahtinen tietää vastustajan vahvuudet, mutta luottaa omiinsa.

- Olen nähnyt pari Tepsin peliä. Niissä he ovat ainakin vetäytyneet ja iskeneet vastahyökkäyksillä, siihen meidän on varauduttava. Ääritalon Mika on hyvä vastahyökkäyspelaaja, nopea ja hyvä viimeistelemään. Meidän pitää olla koko ajan hereillä. Uskon, että jos saamme henkilökohtaiset virheet pois, niin ei meille yhtä maalia enempää tehdä. Jos onnistumme tässä, niin kyllä me sitten ne pisteet napataan.

Myös iskunpaikat on selvillä.

- Heidän toppariparinsa ei ole maailman nopein, joten siihen voi iskeä. Ilmapalloja ei kuitenkaan kannata lähteä heittelemään, niissä he ovat todella vahvoja. Meidän täytyy saada heidän alakertansa liikkeeseen ja juoksukilpailuun. Näin saadaan luotua tilanteita ja tarvittavia keskityksiä maalille, ”Lada” analysoi.

TPS on napannut komeita voittoja muun muassa HJK:sta ja IFK Mariehamnista. Pahin takaisku sattui JJK:a vastaan, kun jyväskyläläiset käänsivät 0-1-tappioaseman loppuhetkillä 2-1-voitoksi.

- Joukkueen alkukauteen olen suhteellisen tyytyväinen. Meillä on ollut paljon pelaajavaihtuvuutta, ja uusia pelaajia tuli joukkueeseen vielä juuri ennen kauden alkuakin.

- Olemme koko ajan menossa parempaan suuntaan, ja uskon, että voimme yhä parantaa peliämme. Voimme kuitenkin olla tyytyväisiä, sillä peli on sujunut sekä puolustus- että hyökkäyspäässä. 

Luettu 1656 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi