Uutiset

Miehet

tiistai, 31 touko 2011 08:21

RoPS konttasi pisteet Hakalle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin Shpat Qerimi ehtii pallolle ennen valkeakoskelaispelaajaa. RoPSin Shpat Qerimi ehtii pallolle ennen valkeakoskelaispelaajaa.

Rovaniemen Palloseuran valmentaja John Allenilla ovat nykymenolla pian unettomat yöt edessä.

Valkeakosken Haka punnersi RoPSin ohi jalkapalloliigan sarjataulukossa kotivoitollaan 2–0 (2–0), mutta rovaniemeläisittäin nähtävissä oli paljon huolestuttavampiakin piirteitä kuin yksittäinen kahden maalin tappio.
– Hyökkäyspelimme on iso ongelma. Tarvisimme kärkeen lisää taitoa. On huolestuttavaa, etten muista edes yhtä tilannettamme Hakan rangaistusalueelta, Allen kiteytti.
Hatara muisti ei ollut ihme. RoPS ei saanut aikaan yhtään laukausta kohti Hakan maalia!
Kaiken huippuna ottelun molemmat osumat merkittiin omiksi maaleiksi pallon mentyä Alex Nyomin ohi Mika Hännisen ja Tuomo Könösen kautta.
– Meille tehdään nykyisellään aivan liikaa maaleja virheidemme seurauksena. Toivottavasti kauden omat maalimme olivat tässä, kuittasi topparina taukoon asti pelannut ja toisella puoliajalla keskikentän pohjalle komennettu Ville Syväjärvi.

ROPSIN esityksestä oli vaikea uskoa joukkueen säästäneen voimia ja lentäneen etelään.
Toissa viikolla RoPS voitti Myllykoskella 4–0 ja Haka konttasi samassa paikassa maalein 0–3. Kun ero kääntyi nyt selkeästi isäntien hyväksi, voi kuluvan kauden liigaa ainakin pitää mielenkiintoisena.
– Aloitimme ihan hyvin, mutta vain parinkymmenen minuutin ajan. Avausmaali oli laukaisijan merkkausvirhe. Haka ansaitsi selkeästi voittonsa, Allen totesi.
Isäntien johtomaali syntyi keskikentän vapaapotkun jälkeen. Pallo pelattiin rangaistusalueen takanurkkaan, jonne toppari Regillio Noitmeer oli peruuttanut vartijaltaan karkuun.
Komea volleyveto olisi saattanut upota verkkoon muutenkin, mutta osuman varmisti pallon kimpoaminen Mika Hännisen kautta ohi maalivahdin.
Toinen maali 38. minuutilla oli hetken isäntien vasemman laitapakin Jarno Mattilan nimissä, kunnes tilastoihin vahvistettiin totuudenmukaisesti Tuomo Könösen liukuneen pallon maaliin.

ROPS oli edellä vain vaihtopenkin leveydessä. Joukkue ehti tehdä kaikki vaihtonsa ennen Hakan ensimmäistäkään.
Muutosta ei kuitenkaan näkynyt. Tauolla Allen komensi pelikieltoista topparia Etchu Tabea korvanneen Syväjärven keskikentän pohjalle. Thomas Götzl laskeutui puolustuksen keskustaan.
– Kai siinä piti alkaa voittamaan palloja keskikentällä, kuittasi Syväjärvi vähätellen.
Jos ottelua joskus vuosien kuluttua muistellaan jostain, lienee se toisen polven pelaajan Sasha Popovitshin liigadebyytti Hakan avauskokoonpanossa.

Ottelupuntari
Tilastot: 27. Mika Hänninen (oma maali) 1-0, 38. Tuomo Könönen (oma maali) 2-0.
Mikä ratkaisi: Hakan pistopallot aukoivat RoPSin puolustuslinjaa avausjaksolla luvattoman helposti. Vaikka maalit syntyivät rovaniemeläispelaajien kautta, oli pohjalla isäntien painostusta.
Oho! Levein vaihtopenkki tuntui olleen tuomaristolla. Pillin varressa ollut Tony Asumaa siirtyi ilmeisesti nivusvaivaisena sivuun ennen ensimmäistäkään pelaajavaihtoa 56. minuutilla. Hänet korvasi neljäntenä tuomarina aloittanut Mikko Mörö.
Entä nyt: RoPSilla on tilillään neljä tappiota viidestä viime pelistä, joten torstaina 9.6. kotipelissä TPS:n isäntänä alkaa olla pistepaineita.

Pasi Peltola
© 2011 Lapin Kansa

Luettu 2216 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi