Uutiset

Miehet

tiistai, 29 maaliskuu 2011 08:01

Pelaajayhdistyksellä huoli ryvettyneistä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Jalkapallon pelaajayhdistys on huolissaan vedonlyöntiskandaalissa rikoksesta epäiltyjen oikeusturvasta ja selviytymisestä arjessa.

RoPS:ssa pelanneet seitsemän sambialaista ja kaksi georgialaista jalkapalloilijaa ovat paitsi työttömiä myös joutumassa ulos seuran omistamista asunnoista.
– Juridisesti jokainen heistä on toistaiseksi syytön. Kannamme huolta siitä, miten he selviävät, pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juhola sanoo.
Kaikki vangittuina ja pidätettyinä olleet pelaajat ovat vapaalla jalalla, mutta matkustuskiellossa. Osalla heistä on perhe Suomessa.
– Tähän liittyy paljon inhimillistä kärsimystä. Kun työpaikka ja koti menevät alta, eikä maasta saa poistua, jokainen ymmärtää, kuinka tiukka tilanne se on, Juhola sanoo.

JUHOLA EI kerro, ovatko vedonlyöntiskandaalissa ryvettyneet pelaajat yhdistyksen jäseniä tai onko heille tarjottu palveluja, kuten lainopillista neuvontaa.
Viime kaudella yli 93 prosenttia liigapelaajista kuului pelaajayhdistykseen, myös suurin osa ulkomaalaisista.
– Yleisesti voin sanoa, että toimimme pelin ja pelaajien puolella. Taustalla keskustellaan vahvasti koko ajan.
Pelaajayhdistys otti viikonloppuna julkisesti kantaa vedonlyöntiskandaaliin.
Yhdistys toivoo, että jalkapallon toimijat eivät olisi pyörittämässä huhuja.
– Vuoropuhelu ja yhteistyö eri tahojen kesken on tärkeää, jotta oikeus toteutuu, mutta yksittäisten nimien ottaminen esiin pitää harkita erikoisen tarkkaan. Muuten leimataan sellaisiakin, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, Juhola sanoo.
– Kausi on lähellä, pelaajat tarvitsevat työrauhan ja haluavat keskittyä olennaiseen.

Risto Pyykkö
© 2011 Lapin Kansa

Luettu 1766 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi