Uutiset

Miehet

lauantai, 26 maaliskuu 2011 08:00

Kulma

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPSin jälleenrakennus (ja anteeksipyyntö John Allenille)

Keskiviikkona räjähti se pommi, jota rovaniemeläiset jalkapalloihmiset RoPSin viikkoja jatkuneen sopupelisotkun aikana pelkäsivät, vaikka toivoivat sen jäävän suutariksi. Kaikkiaan yhdeksän RoPSin pelaajaa on käynyt KRP:n hellässä huomassa kuultavana suhteestaan singaporelaiseen vedonlyöntivenkoilijaan ja osuudestaan ottelujen lopputulosten järjestämiseen.  Suonsilmäkkeen ovat välttäneet vain suomalaiset ja yksi jenkki ja kamerunilainen. Todellinen futismaailman ydinlatauksen jyräys oli seuradinosaurus Jouko Kiistalan ero RoPSin toimitusjohtajan pallilta. En edes muista RoPSin aikaa ennen Jouko Kiistalaa.

Kiistala joutui lähtemään, kun hänen halpoihin ja hyviin, mutta epärehellisiin ulkomaalaisiin perustunut pelaajapolitiikkansa ajoi kiville, ja samalla tuhosi RoPSin tämänhetkisen liigajoukkueen. Kiistala on toiminut hyvässä uskossa, ja yrittänyt pitää pienen talousalueen jalkapallojoukkueen huipulla. Hän ei halunnut muuttuneessa maailmassa luopua RoPSin statuksesta liigaseurana, eikä osannut aavistaa halvan ulkomaalaispelaajavyöryn tuovan mukanaan rikollisuusriskin.

Viime kautta on helppo katsoa peruutuspeilistä. RoPS pelasi kuuden voitottoman ottelun putken, ja hukkasi turvallisen johtonsa Ykkösessä. Syyllistyin itse kritisoimaan päävalmentaja John Allenin taktista osaamista, koska hänen joukkueensa pelasi yksipuolista hyökkäyspeliä, jonka jopa työharjoitteluasteella olevat valmentajat pystyivät heppoisellakin pelaajarosterilla eliminoimaan. Olin väärässä. Mitä valmentaja olisi voinut tehdä, kun suurin osa avauskokoonpanosta ei haluakaan iskeä palloa häkkiin. Katsoin videolta pätkän PS Kemi – RoPS-ottelua. RoPSin taitureiden pallonhallintaprosentti oli varmasti 80 %, mutta varmoissakin vetopaikoissa pallo pelattiin nätisti taaksepäin. Ainakin se näytti siltä, nyt. Viime kesänä se näytti Kemin organisoidulta puolustuspeliltä, ja RoPSin mielikuvituksettomalta hyökkäämiseltä. Pelistä on tehty narri. Niinpä esitänkin John Allenille julkisen anteeksipyynnön aiheettomasta kritiikistä.

Nyt John Allenia käy sääliksi. Ensi sunnuntaina Suomen cupissa on vastassa Vaasan Palloseura, ja kuukauden kuluttua käynnistyy liiga. Hänellä on kaksitoista sopimuspelaajaa, joista osa ei ole liigatasoa. Puheenjohtaja Risto Niva ja vt. toiminnanjohtaja Antti Hietakangas ovat aloittaneet pelastusoperaation, joka jalkapallon mittakaavassa näyttää yhtä isolta kuin Japanin maanjäristysten tuhojen selvittäminen. RoPSiin hankitaan vain suomalaisia pelaajia – hyvä niin, mutta ei mielestäni hinnalla millä hyvänsä. Taloudellista riskiä on nyt otettava - riskin ottamisen pelko oli Kiistalan heikkous, mutta tolkuttomaan rahankylvämiseen ei voida lähteä. Kakkosdivarin pelaajille maksetaan kakkosdivarin palkkaa myös liigassa, mutta liigapelaajille pääsarjatason pelaajien liksaa. RoPS saa varmasti lähipäivinä kuulla naamattomia palkkapyyntöjä, sillä nyt vallitsevat pelaajien markkinat. Seuraa, ja Kiistalan perintöä, ei saa kuitenkaan tuhota, vaan lähteä kauteen realiteetit tunnustaen. Jos RoPS putoaa, se on sitten se taso, jolla voidaan pelata ilman ulkomaalaisdopingia ja riskiä taas uudesta vetofilunkisuosta.

Ehkä myös muilla olisi aika pyytää anteeksi. Ehdottaisinkin John Allenille tarttumista puhelimeen ja soittoa Jukka Santalalle.  Puhelun voisi aloittaa anteeksipyynnöllä. Ylpeyteen RoPSissa ei ole nyt varaa.

Markku Saukko
© 2011 Uusi Rovaniemi

Luettu 3007 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi