Uutiset

Miehet

torstai, 03 maaliskuu 2011 08:30

RoPS:lle avausvoitto kohun keskellä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran pelaajat näyttivät sisunsa keskellä joukkuetta riepottelevaa sopupelivyyhtiä. RoPS otti liigacupin avausvoittonsa Kuopion Palloseurasta lukemin 1-2 (1-0).

Ottelu oli joukkueille kauden ensimmäinen ulkokentillä, sillä lauhkeaksi muuttunut kevättalvi mahdollisti pelin pelaamisen Kuopion Keskuskentällä. RoPSin maaleista vastasivat tuoreesta sopimuksesta seuraa kiittänyt Francis Kombe ja Nchimunya Mweetwa. Ilonaiheisiin kuului myös Kim Alosen debyytti RoPSpaidassa.
– Lähtökohdat otteluun olivat haastavat. Päätettiin kuitenkin joukkueen kanssa keskittyä pelaamiseen, ja sen pojat tekivätkin miehekkäästi, flunssaa potenutta John Allenia tuurannut kakkosvalmentaja Matti Hiukka kertoi.

KuPS hallitsi ottelun avauspuoliaikaa, mutta aina varmaotteinen Alex Nyom piti vieraat pelissä mukana. Ottelun 24. minuutilla Nyom joutui kuitenkin antautumaan, kun Olajide Williams puski sisään Miikka Ilon keskityksen.
Toisella puolisajalla RoPS nosti prässiään ylemmäs, eikä KuPS päässyt enää heittelemään keskityspalloja vieraiden maalille. RoPS tuli rinnalle Komben viimeistellessä yksinäisen purjehduksen päätteeksi kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. Koko pistepotin joukkue ryöväsi napapiirille, kun Mweetwa karkasi läpi pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa.

Markku Saukko
© 2011 Lapin Kansa

 

Luettu 2089 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi