Uutiset

Miehet

perjantai, 28 touko 2010 14:38

RoPS hakee jatkoa voittoputkelleen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Ykkösen sarjajohtaja Rovaniemen Palloseura kohtaa sunnuntaina Keskuskentällä FC Hämeenlinnan. Rovaniemeläiset ovat olleet sarjan alussa jopa ennakkoveikkailuja vahvempia. Viidestä ottelusta joukkue on kerännyt neljä voittoa ja yhden tasapelin.

FC Hämeenlinnan pelaajamateriaali heikkeni melkoisesti tälle kaudelle. Lisäksi joukkuetta ovat vaivanneet pahat loukkaantumiset. Etenkin puolustuslinjaa loukkaantumiset ovat koetelleet, ja usein kentälle on jouduttu heittämään pelaajia heille hyvin oudoille pelipaikoille. Teuvo Palkin joukkue avasi voittotilinsä vasta viime kierroksella Oulussa, ja osoitti vaarallisuutensa kaataessaan vahvana pidetyn OPS-jp:n. Hämeenlinna majailee sarjataulukossa sijalla 12.

RoPS lähtee otteluun kovalla itseluottamuksella ja hyvistä asemista. Joukkue on terve, lukuun ottamatta pitkäaikaispotilaita Mika Huuhtasta ja Christian Gyania. Godfey Chibanga on toipunut nivusvammastaan ja palannee avauskokoonpanoon. RoPSin riveistä on poissa pelikieltoon sovittava Pavle Khorguashvili. Gerogialaisen korttitili täyttyi ottelussa PK-35:ä vastaan. RoPSin laajasta materiaalista löytyy kuitenkin korvaavia pelaajia.

RoPSin päävalmentaja John Allen hakee ottelusta voittoa.
- Kotiotteluista haemme aina luonnollisesti voittoa. Olen ollut tyytyväinen joukkueen pistetahtiin, vaikka esimerkiksi PK-pelin avauspuoliajan passiivisuus ei ollut sitä mitä joukkueeltani haluan. Lisäksi tuhlasimme liiaksi maalipaikkoja.
Allen ei aliarvioi vastustajaa.
- Meidän on pystyttävä hyvään peliin, jotta kaadamme Hämeenlinnan.

© 2010 RoPS

Luettu 1039 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi