Uutiset

Miehet

maanantai, 03 touko 2010 09:09

RoPS hukkasi rankkarin ja vyörytti tehottomasti

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Pavle Khorguasvili (20) teki RoPSin ainoan maalin, mutta tämän tilanteen Klubi-O4:n maalivahti Tomas Karike venyi kulmapotkuksi. Pavle Khorguasvili (20) teki RoPSin ainoan maalin, mutta tämän tilanteen Klubi-O4:n maalivahti Tomas Karike venyi kulmapotkuksi.

Rovaniemen Palloseura ei onnistunut hyödyntämään etsikkoaikaansa jalkapallon Ykkösen kotiottelussa helsinkiläistä Klubi-04:ää vastaan sunnuntai-iltana. Vyörytys oli ajoittainen musertavaa, mutta tehotonta. RoPS voitti kulmapotkut 11-3, hukkasi rangaistuspotkun ja sai lopulta tyytyä jäätävässä kevätillassa 1-1 (0-1) tasapeliin.

Murheellisin näytelmä näyteltiin muutama minuuttia ennen loppua Klubin David Ramandingayen ja RoPSin vahvan laiturin Christopher Musondan välillä. Tökkiminen päättyi siihen, että jyväskyläläistuomari Mikko Lehtola passitti molemmat kentältä punaisella kortilla. Kummallekin on tiedossa kahden ottelun pelikielto.

Se kävi nopeasti selväksi, että HJK:n farmiseura oli selkeästi tiukempi vastus kuin Mikkelin Palloilijat viikko sitten. Klubi-04 pelasi nyt kolmannen ottelunsa ja on edelleen tappiotta voitolla ja kahdella tasapelillä. Kummallekaan ei ollut tehty yhtään maalia tähän mennessä, joten se taika särkyi.

- Meillä oli vastassa taitava ja vaarallinen joukkue. Tuollaisesta tilannemäärästä pitää pystyä pelejä ratkaisemaan, mutta maalinteko oli heikkoa. Rankkarin hukkaaminen on aina iso asia. Nytkin se maksoi pisteitä, näki RoPSin valmentaja John Allen.

Sähellys jatkuu

RoPS hukkasi viime kaudella enemmän rankkareita kuin yksikään toinen joukkue. Sama sähellys tuntuu jatkuvan myös siitä, kuka rankkarit ampuu.

Allenin mukaan MP-pelissä rangaistuspotkun ampujan piti olla Chanda Mwaba, mutta pallon toimitti verkkoon Musonda.

Musonda hankki eilisen rankkarin, kun Henri Lehtinen kaatoi sambialaisen puolen tunnin kohdalla. Hän nappasi taas pallon ja meni laukojan paikalle. Nyt Klubin 19-vuotias maalivahti Tomas Karike nappasi pallon alanurkasta.

Vierailija karkasi varttia aiemmin johtoon, kun taitavan Alexander Ringin pystysyöttö puhkaisi RoPSin puolustuksen keskustan. Zakaria Kibona kiersi vastaan tulleen Arto Vikmanin ja siirsi pallon tyhjään maaliin, 0-1.

RoPSin puolustuspelissä on edelleen toivomisen varaa. Varsinkin avaussyötöt olivat melkoista hutilointia eikä maalivahtipelikään vakuuttanut.

- Meillä jäi paljon parannettavaa. Tasapeli tuntuu huonolta tuloksella, kun oli noin paljon paikkoja ratkaista, harmitteli RoPSin puolustaja Albin Granlund.

Rasimus tyytyväinen

- Olen erittäin tyytyväinen pisteeseen ja joukkueen taisteluilmeeseen. Olimme kovan paineen alla, mutta onneksi saimme tehtyä varhain johtomaalin. RoPS ei pystynyt käyttämään fyysistä ylivoimaansa hyväksi, näki Klubi-04:n valmentaja Pasi Rasimus.

RoPSin valmentaja John Allen vakuutti, että erikoistilanteita on harjoiteltu viime viikollakin. Silti tuntuu kummalliselta ettei avausjakson 10 kulmapotkusta saatu aikaiseksi juuri mitään.

- Meidän reaktiot olivat boxissa liian hitaita ja toisaalta Klubi puolusti hyvin, näki Allen.

Chidi toi lentoa

RoPS sai ansaitsemansa tasoituksen 65. minuutin kohdalla. Hetkeä aiemmin kentälle tullut nigerialaishyökkääjä Samuel Chidi toi uutta lentoa hyökkäyspeliin ja hän pääsi kahdesti yrittämään maalintekoa ennenkuin numerot muuttuivat. Chidi pohjusti syötöllään tilanteen, jonka Pavle Khorguashvili päätti matalaan laukaukseen ohi Karikkeen, 1-1.

Musondan menetys oli iso takaisku RoPSille, jolla on edessä kaksi vierasottelua. Hänen liikkeensä oli selvästi parasta ja tilanteet syntyivät jatkuvasti oikealta sivustalta.

- Musondan puolesta harmittaa sekin, että tuomari vihelteli lopun tilanteet jatkuvasti hyökkääjän virheiksi. Tämä on miesten peliä ja Musonda oli niissä tilanteissa yksinkertaisesti vahvempi, näki Allen.

Ulosajotilanteeseen hän ei ottanut kantaa kun ei tapahtumia kunnolla nähnyt.

 Taistelupelin musta loppunäytös. Erotuomari Mikko Lehtola ajaa kentältä Klubi-04:n David Ramandingayen ja RoPSin Christopher Musondan (taustalla, vaaleat hiukset).

Kari Pyykkö
© 2010 Lapin Kansa

Luettu 2419 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi