Uutiset

Miehet

torstai, 15 huhtikuu 2010 23:02

RoPS hakee cupin jatkopaikkaa Kokkolasta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura kohtaa Suomen Cupin neljännellä kierroksella Kokkolan Palloveikot lauantaina Kokkolan Kippari Hallissa. Samalla ottelu toimii molemmille kenraaliharjoituksena seuraavana viikonloppuna käynnistyvään Ykköseen. RoPS eteni kolmannelta kierrokselta jatkoon kaatamalla vasta jatkoajalla paikallisvastustaja FC Santa Clausin. Maaliskuussa RoPS kohtasi KPV:n harjoitusottelussa ja voitti ottelun lukemin 0-2.

RoPS on kärsinyt loukkaantumissumasta, joka kuitenkin on nyt helpottamaan päin. Hyppääjänpolveaan parannellut ykkösmaalivahti Mika Huuhtanen aloittaa joukkueharjoittelun ensi viikon maanantaina, ja uskoo olevansa pian pelikunnossa.
- Ehkä sarja-avaus Mikkeliä vastaan tulee liian aikaisin (25.4), mutta toivottavasti jo toisessa ottelussa entistä seuraani Klubi-04:sta vastaan olen tolppien välissä, Huuhtanen kertoo.
- Toki pallon pitää alkaa tarttua hyppysiin hyvin, veskari jatkaa viitaten kakkosmaalivahti Arto Vikmanin hyviin otteisiin RoPS-maalilla Huuhtasen loukkaantumisen aikana.

Tämän viikon harjoituksissa ovat olleet mukana myös Stephen Kunda, Valter Khorguashvili, Jarno Tenkula ja Santa Claus-ottelussa kovan rappauksen uhriksi joutunut Chanda Mwaba.
Joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi on tyytyväinen parantuneeseen terveystilanteeseen.
- Chanda näyttää selvinneen säikähdyksellä, tosin on vielä aikaista sanoa, mitä lonkka sanoo treenin taas koventuessa. Kunda on ollut hyvässä iskussa harjoituksissa, ja on hyvin mahdollista, että hän pelaa jo Kokkolassa, kuten myös Valter Khorguashvili.
Vaikka Jarno Tenkula on jo treenannut kunnolla, hän tuskin pelaa vielä cup-ottelussa.

Päävalmentaja John Allen on levollisin mielin sarjakauden kynnyksellä. Parantunut terveystilanne on huojentanut mieltä, eikä Santa Claus ottelussa takunnut peli huolestuta.
- Se nyt oli tyypillinen cup-vääntö, ja onneksi voitimme. Kokkola on kova joukkue, ja meidän pitää pelata todella hyvin, mutta olen varma, että olemme valmiita.

© 2010 RoPS

Luettu 944 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi