ROPSKAUPPA.FI                              
lauantai, 26 syyskuu 2009 20:01

RoPS isännöi kovassa paikassa TPS:aa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Sunnuntain liigakierroksella pelataan kovilla panoksilla. Vähiten ei ole pelissä Rovaniemellä ottelussa RoPS-TPS. Kotijoukkue tarvitsisi ehdottomasti pisteitä säilyttääkseen mahdollisuutensa pelata liigaa myös ensi kaudella.

Vastaavasti vierasjoukkue tarvitsisi voiton pitääkseen mestaruushaaveensa elossa. Sarjataulukossa RoPS on karsijan paikalla vain pisteen JJK:n edellä. Kuivilla olevaan KuPSiin on matkaa kolme pistettä. Viimeisellä kierroksella RoPS kohtaa KuPSin.

RoPS korjasi kurssiaan keskiviikkona tasapelillä MYPA:aa vastaan. Voittokin oli lähellä, sillä kouvolalaisten tasoitus tuli RoPSin oman kardinaalimunauksen seurauksena. RoPS puolusti ottelussa tiiviisti ja eikä taisteluilmettä kentältä puuttunut.

- Keskiviikon ilmeellä on hyvä lähteä myös TPS:aa vastaan valmentaja Mika Lumijärvi sanoo.

RoPSin kokoonpano ei ole vielä selvillä, sillä nigerialaiskärki Anin pelaaminen selviää vasta sunnuntaina. Ani loukkasi nivusensa MYPA-pelin lämmittelyssä, ja joutui tulemaan vaihtoon jo ottelun alkuhetkillä.

RoPSin maalilla jatkaa kakkosveskari Kari-Pekka Syväjärvi, sillä liigan kurinpitovaliokunta lätkäisi maalivahti Kwonille kolme ottelua lisää pelikieltoa erotuomarin tönäisystä HJK-pelissä. Kwonin kausi on siis ohi, paitsi jos RoPS pääsee tai joutuu pelaamaan liigakarsintaa.

Ville Syväjärvi on akillesvaivaisena sivussa. Kwonin pelikiellon lisäksi muita pelikieltoja RoPSilla ei ole rasitteena.

- Pystyimme luomaan hyvin painetta MYPAn maalille, mutta tehottomuus maalipaikoissa vaivasi edelleen. TPS ei anna yhtä paljon tilaa, joten meiltä vaaditaan tehokkaampaa viimeistelyä, Lumijärvi painottaa.

© 2009 RoPS

Luettu 722 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227