Uutiset

Miehet

sunnuntai, 28 kesäkuu 2009 05:43

RoPS Hongan kaatoon

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS kohtaa kauden neljännessä kotiottelussaan Hongan. RoPS on esittänyt kotikentällään vahvoja otteita, ja voittanut HJK:n ja pelannut tasan IFK Mariehamnin kanssa. Kotiavauksessa joukkue hävisi Interille, mutta tuhlasi kaksi rangaistuspotkua. RoPS ei aio päästää Honkaa helpolla, eikä Rovaniemi ole millekään joukkueelle helppo paikka vierailla.

RoPS lähtee Honka-otteluun alla niukka 3-2 tappio TPS:lle. RoPS johti ottelu kahteen eri otteeseen, mutta TPS nousi toisen puoliajan alussa kahdella maalilla voittoon, joten Honka saa vastaansa varmasti ärsytetyn kotijoukkueen.

- TPS-peli oli meiltä hyvä peli, vaikka pisteitä ei tullut. Paransimme huomattavasti edellisestä TamU-ottelusta, joka oli aikamoista seisoskelua, RoPS-valmentaja Mika Lumijärvi kertoo.
- Hyvillä mielin voimme lähteä Honka-peliin, Lumijärvi jatkaa.

- Honka on materiaaliltaan vahva joukkue. Joka pelipaikalle on useampi mies. Vastustajana se kuitenkin sopii meille, sillä pelaavat pallolliset porukat ovat osoittautuneet mielle rappaajia helpommiksi vastustajiksi, joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi sanoo.
Turussa joukkue näytti löytävän toimivan pelitavan, ja myös kentälle poissaolojen takia päässeet pelaajat antoivat hyviä näyttöjä. Kentällä nähtäneenkin sunnuntaina Godfrey Chibanga ja Mika-Matti Maisonvaara.
RoPS on tällä kaudella kerännyt vasta viisi pistettä, mutta on osoittanut hyvänä päivänä pystyvänsä haastamaan kenet tahansa. Tasaisuus otteista on vain puuttunut, joka on vienyt joukkueelta tärkeitä pisteitä.
Honka otteluun luvassa on pieniä apuja, kun Ville Syväjärvi ja White Simwanza ovat kärsineet pelikieltonsa. Janne Turpeenniemi on vielä pois, mutta palaa JJK-otteluun.

© 2009 RoPS

Luettu 624 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi