Uutiset

Miehet

maanantai, 15 kesäkuu 2009 01:15

RoPS yhä ilman vierasvoittoa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS ei onnistunut hankkimaan kauden ensimmäistä vierasvoittoaan Pietarsaaresta, vaan Jaro oli parempi lukemin 2 - 0. Maaleista vastasivat Jani Tanska ja Jonas Emet. Numeroista huolimatta RoPS oli hyvin pelissä mukana, ja pakotti Jaron roiskimaan pitkää palloa.

- Pallollinen pelimme toimi hyvin, mutta kaaduimme jälleen tehottomuuteen, valmentaja Mika Lumijärvi puuskahti.
- Pakotimme keskialueen hallinnallamme Jaron heittämään pitkää palloa, tämän tunnusti Jaron Mika Laurikainenkin, mutta toisaalta voiton jälkeen on helppo kehua vastustajaa, Lumijärvi naurahti.

RoPS lähti suurin toivein Jaron kaatoon, sillä joukkueen ilme on ollut selvästi pirteämpi uuden valmennuskaksikon Mika Lumijärvi – Zeddy Saileti alaisuudessa. Ensimmäisessä pelissä kaatui HJK, ja cupissa helposti Kolmosen VPS-j. Jaro on pelannut vahvan kauden, eikä Jonas Portinin poissaolo näyttänyt heikentävän puolustusta. Portin edustaa Suomea nuorten EM-kisoissa ja siirtyy kisojen jälkeen Italiaan. Toppariparina pelasi nyt Jani Tanska ja Kristian Kojola.

RoPS aloitti ottelun sille oudommalla 4-3-3 ryhmityksellä. Keskialueen kolmikon muodostivat Okodugha – Simwanza ja Pires ja hyökkäävissä rooleissa olivat Mwaba – Chibwe – Musonda. Mwaballa oli vapaa rooli ja hän kavensi usein keskelle. Tällöin Okodughalle jäi tilaa nousta laitaa ylös.
- Ryhmitys toimi hyvin, Lumijärvi kertoi.

Heti ottelun alussa Jaro sai huippupaikan. Janne Turpeenniemi nukkui laidalta tulleessa keskityksessä, ja Papa Niang pääsi puolustajan selän takaa palloon. Vain maalivahti Kwonin huippupelastus varjeli maalin. Seuraavat 35 minuuttia peli oli tasaista ja RoPS ehkä hivenen hallitsevampi osapuoli. Jaro puolusti tiiviisti, ja RoPSin keinot loppuivat viimeistään rangaistusalueen rajalla. Jobinpostia tuli, kun Janne Turpeenniemi loukkasi takareittänsä ja joutui vaihtoon. Marko Koivuranta tuli vasemmaksi puolustajaksi ja Ville Syväjärvi siirtyi oikealle. Jaro siirtyi johtoon ensimmäisen puoliajan lopulla, kun Jani Tanska puski voimalla Sebastian Mannströmin kulmapotkun maaliin.

Toisella puoliajalla RoPS haki voimalla tasoitusta. Hyvä tilanne syntyi, kun Okodugha pelasi palloa Chibwelle, mutta uhrautuvasti pelannut puolustus liukui väliin ennen kuin Chibwe pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin. Toinen avopaikka tuli Christopher Musondalle, joka karkasi läpi, nosti pallon yli vastaan tulleen maalivahti Markus Koljanderin, mutta puolustaja siivosi pallon kulmaksi ennen maaliviivaa. Jaro teki toisen maalinsa RoPSin virheen jälkeen. Puolustuksen purkupallo jäi keskialueella, Ville Syvärvi ryntäsi itsensä ulos tilanteesta, ja pallo pelattiin kauniisti läpi Jonas Emetille, joka viimeisteli varmasti.

RoPS vaihtoi kentälle Zeddy Sailetin ja viimeiseksi vartiksi pitkään sivussa olleen Nchimunya Mweetwan. Samalla kenttäryhmityksessä siirryttiin tuttuun 4-5-1 ryhmitykseen, mutta pyrittiin hyökkäämään koko keskikentän voimin. Mweetwa pääsikin komean hyökkäyksen päätteeksi vetopaikkaan, mutta pieni aikailu kostautui, ja puolustus ehti väliin.

Mika Lumijärvi oli tappiosta huolimatta kohtuullisen tyytyväinen.
- Joka mies teki parhaansa ja joukkueen ilme oli hyvä ja taisteleva. Olen tyytyväinen myös pallolliseen peliin. Jaro puolusti kurinalaisesti, ja teki tarvittavat maalit, eikä tässä sinänsä ole selittelyille sijaa.
Lumijärvi oli tyytyväinen myös siihen, että Mweetwa pääsi vihdoin kentälle.
- ”Drogba” taisteli hyvin pääpalloista ja toi kaivattua rytmiä hyökkäyksiimme. Tärkeitä minuutteja hänelle ja hän näytti jo nyt hyötynsä joukkueelle.
Lumijärven mielestä RoPSin parhaat olivat White Simwanza ja Jeferson Pires.

Luettu 697 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi