Uutiset

Miehet

perjantai, 12 kesäkuu 2009 20:26

RoPS kahden pelin vierasreissulle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS lähtee kahden ottelun ”etelän turneelle”, jossa se kohtaa Jaron sunnuntaina Pietarsaaressa ja Tampere Unitedin keskiviikkona. Joukkue pääsee liikkeelle hyvällä vahvuudella, sillä sivussa ovat vain pitkäaikaispotilaat Jarno Tenkula ja Juuso Majava.

RoPS julkisti viikolla Mika Lumijärven ja Zeddy Sailetin jatkavan vastuuvalmentajina loppukauden.
- Tunnelmat ovat hienot. Meillä on poikien tuki takanamme, joten töitä on helppo jatkaa, Mika Lumijärvi kertoo tyytyväisenä.
RoPS ei ole kummoisen vierasjoukkueen maineessa, mutta Pietarsaari on pohjoisen pojille sopinut. Viimeisestä 11 kohtaamisesta Jaron kotikentällä RoPS on voittanut viisi, neljästi peli on päättynyt tasan ja vain kahdesti kotijoukkue on ottanut täyden pistepotin.

Reilu vuosi sitten loukkaantunut ja vain muutaman ottelun puolikuntoisena sen jälkeen pelannut Nchimunya Mweetwa palaa kentille Jaro-ottelussa.
- Loppuviikon harjoituksissa Drogba oli jo hyvässä vedossa. Etenkin maalintekoharjoituksissa ei voinut kuin harmitella, että olisipa hän ollut koko ajan kunnossa, Lumijärvi kertoo.
Mweetwan polvi on kunnossa, mutta fyysinen kunto vielä kaukana huipustaan.
- Varovaisesti on lähdettävä liikkeelle. Hän jaksaa täysillä ehkä parikymmentä minuuttia, Lumijärvi arvelee.

Lumijärven mukaan uusi valmennuskaksikko on nyt ehtinyt saada kädenjälkensä näkymään joukkueen pelissä.
- Tunnelmat ovat luottavaiset. Ennen HJK-peliä meillä oli vain muutama päivä aikaa, mutta nyt on ehditty treenata pari viikkoa ja pelata voittoisa cup-ottelukin.

HJK-ottelun varoitustilin täyttymisen takia huilannut Janne Turpeenniemi on nyt mukana.
- Muutamille pelipaikoille on nyt mukavasti pelaajia, ja vaihtoehtoja ihan mietittäväksi asti, Lumijärvi kertoo.
- HJK-pelin lopun laiturina pelannut Christopher Musonda on käyttökelpoinen myös laidassa.
Lumijärvi lupaileekin pelipaikkakokeiluja Jaro otteluun.

RoPS kohtaa Jaron sunnuntaina klo 18.30

© 2009 RoPS

Luettu 737 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi