ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 12 kesäkuu 2009 11:44

Kwonin hymy ei hyydy

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin maalivahti Jung-Hyuk Kwon osaa muutaman sanan suomea. Portugalia mies opetteli puhumaan hyvän brasiliaisen ystävän innoittamana. RoPSin maalivahti Jung-Hyuk Kwon osaa muutaman sanan suomea. Portugalia mies opetteli puhumaan hyvän brasiliaisen ystävän innoittamana.

Helmikuun viidentenä päivänä Jung-Hyuk Kwon palasi kotiinsa, avasi tietokoneen ja katsoi Google mapista missä sijaitsee paikka nimeltä Rovaniemi.

- Sehän on melkein maailman katolla, Kwon kauhisteli.

- Miten siellä voi edes pelata?

Agentti oli viimein löytänyt hänelle ulkomaisen seuran 1,5 vuoden työn jälkeen.

Aivan tuntematon maailman kolkka Suomi ei Kwonille ollut.

- Suomella on hyvä imago Etelä-Koreassa. Täällä ei ole korruptiota ja koulutusjärjestelmä on ihailtava.

Nuorten maajoukkueen mukana Kwon oli käynyt Euroopassa pelaamassa muun muassa Ranskassa, Saksassa ja Romaniassa.

Kwon on ensimmäinen eteläkorealainen jalkapalloilija Suomessa. Hänen lisäkseen tällä kaudella JJK:n riveissä pelaa kolme eteläkorealaispelaajaa.

Kokenut 31-vuotias maalivahti oli jo pitkään elätellyt toiveita ulkomaille pääsystä.

Ammattilaissopimus ensimmäisen korealaisseuran kanssa esti ensin aikeet, väliin mahtui myös kaksi vuotta palvelusta armeijassa. Sen jälkeen Kwon sai niin sanotun vapaan agentin paperit ja olisi ollut valmis lähtemään.

- Harva seura haluaa ulkomailta maalivahtia, Kwon tietää.

Stadionilta Ounashalliin

Edellisellä kaudella Kwon edusti FC Soulia. Etelä-Korean pääkaupungin ammattilaisjoukkuetta, jonka vuoden 2002 MM-kisoja varten rakennetulle stadionille mahtuu 60 000 katsojaa eli enemmän kuin Rovaniemellä on asukkaita.

Napapiirillä Kwonin ura alkoi helmikuussa liigacupin ottelulla Interiä vastaan.

Kyseessä oli toinen testipeleistä, mutta Kwonin ei tarvinnut jännittää.

Yksi ottelu oli aikanaan antanut hänelle kovan annoksen itseluottamusta.

Vuoden 2002 MM-maajoukkueryhmään kuulunut maalivahti pelasi harjoitusottelun Espanjaa vastaan, jonka joukkue hävisi 1-0. Maailman huipputähtien kohtaamisen jälkeen Inter Ounashallissa ei ollut iso kynnys.

Kwon oli pelannut maalivahtina jo 20 vuotta. Pelaajasopimus ulkomaille täytti yhden unelman.

- Ala-asteen opettajani ehdotti minulle maalivahdin paikkaa, sillä olin pitkä jo 11-vuotiaana, 193 senttimetrin pituinen Kwon kertoo.

- En koskaan harrastanut mitään muuta lajia.

Kolmas ryhmä

Jung-Hyuk Kwon hymyilee kilpaa auringon kanssa. Mies vakuuttaa olevansa onnellinen saadessaan pelata Rovaniemen Palloseurassa.

Kwon ei ole pohjoisessa yksin, sillä äiti ja sisko pitävät miehelle seuraa. Pari serkkuakin saattaa myöhemmin kesällä matkustaa Suomeen.

Kymmenen miljoonan asukkaan Souliin verrattuna Rovaniemi on Kwonille rauhan linnake. Ihmeellisin asia on se, että vesijohtovettä voi juoda. Hän jaksaa ihailla puhdasta ilmaa ja luontoa ympärillään.

- Etelä-Koreassa ihmiset ovat liian kiireisiä. Täällä osataan ottaa rennommin ja nauttia maanläheisesti elämästä.

RoPSin joukkueessa Kwon kokee olevan kaksi ryhmää - suomalaiset ja sambialaiset, joiden välille on vaikea löytää tasapainoa.

- Oikeastaan minä olen se kolmas ryhmä, mutta ei tilanne ole paha. Joukkueen kesken ei ole riitoja.

RoPS saalisti kauden ensimmäisen voittonsa edellisessä ottelussa HJK:ta vastaan pitkälti Kwonin huipputorjuntojen ansiosta. Miehen taidot testataan seuraavan kerran sunnuntaina Pietarsaaressa Jaroa vastaan.

Kuka?

Jung-Hyuk Kwon

Syntynyt 8.helmikuuta 1978 Etelä-Koreassa

RoPSin maalivahti

Ensimmäinen korealaispelaaja Suomen liigassa

Pelasi Etelä-Korean pääsarjassa 2001-2008. Viimeisimpänä seurana FC Soul. Kuulunut Etelä-Korean MM-ryhmään 2002 ja pelannut nuorten maaotteluita

Puhuu koreaa, englantia ja portugalia

Yliopistotutkinto viestinnästä

Miia Vatka
© 2009 Lapin Kansa

Luettu 800 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227