Uutiset

Miehet

perjantai, 29 elokuu 2008 16:56

RoPS maaotteluhengessä Maarianhaminaan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Suomi-Ruotsi -maaottelu saadaan päätökseen Helsingin olympiastadionilla jo lauantai-iltana, mutta joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemen mukaan taisto jatkuu ainakin RoPSin osalta vielä sunnuntaina Maarianhaminassa.

- Ilmassa on selvästi suuren urheilujuhlan tuntua, oikeaa Ruotsi-ottelun meninikiä. Sunnuntain taisto on molemmille äärimmäisen tärkeä. Tukala sarjatilanne tuo oman mausteensa peliin. Kyseessä on klassinen kuuden pisteen taisto, Turpeenniemi maalailee.

Kotijoukkue Maarianhaminan IFK ja RoPS ovat molemmat juuttuneet pahaan tappioputkeen ja ilman kurssin muutosta joukkueet ajautuvat putoamistaistoon. Suora putoaminen on vielä epätodennäköistä, mutta liigakarsijan inhottava peikko hengittää molempien niskaan.

IFK menetti keskiviikon rästipelissä tärkeät pisteet Jarolle (1-2). Se oli jo 14:s ottelu joukkueelle ilman voittoa. MIFK aloitti kauden erinomaisesti, kun neljästä ensimmäisestä pelistä irtosi kolme voittoa. Sen jälkeen voittopisteet ovat kiertäneet saarelaisia.

Synkkää on ollut myös RoPSin taival liigan toisella puoliskolla. Viidestä ottelusta on tilillä vain yksi tasapeli ja neljä tappiota. Maaliero näistä peleistä on rumasti pakkasella, peräti 1-11. Maalitilin avautuminen viimeksi oli laiha lohtu, kun Jaro porhalsi viimeisellä vartilla ensin tasoihin ja saman tien ohi 3-1 -voittoon.

- Pisteitä on pakko saada. Tarvitsemme ainakin vielä pari voittoa, jotta voimme hengittää helpommin. Kun tilanne on jo näinkin tukala, niin kaikki kivet on nyt käännettävä kurssin kääntämiseksi, Turpeenniemi sanoo.

Kivien kääntämisellä Turpeenniemi viittaa siihen, että tukalassa tilanteessa jo kertaalleen "poissaolijoiden" listalle laskettu Daniel Bauer on ollut viikon harjoituksissa mukana. RoPS tarvitsee apuja alakertaan, kun luottopakki Janne Turpeenniemi sai korttitilin täyteen Jaro-ottelussa ja on yhden ottelun pelikiellossa.

- Mahdollista on, että Bauer lähtee Maarianhaminan reissulle. Hän on ollut mukana joukkueessa ja veti torstaina täysivauhtisen harjoituksen. Nyt seuraamme, miten olkapää reagoi rasitukseen. Olkapää vaatii leikkausta, mutta sen ajankohta ei ole vielä varmistunut, Turpeenniemi sanoo ja painottaa, että Bauer itse halusi tulla joukkueen avuksi.

- Missään nimessä emme painostaneet häntä tällaiseen ratkaisuun. Hän itse halusi olla mukana ja viime kädessä pelikunnon arviointi on aina lääkäreiden käsissä, Turpeenniemi jatkaa.

RoPSin maalia on kahdessa viimeisessä pelissä vartioinut Kari-Pekka Syväjärvi. Mies on tyrkyllä tolppien väliin myös sunnuntaina, mutta Kalle Rönkön paluu on Turpeenniemen mukaan mahdollista.

- Rönkkö on harjoitellut ja tilanne on pelaamisen suhteen tällä hetkellä fifty-fifty. Lopullinen ratkaisu jää varmaan Maarianhaminaan. Janne Turpeenniemen tontille on useitakin vaihtoehtoja. Tämäkin ratkaistaan vasta pelipäivän aamuna, kun tiedämme, onko Bauer mahdollisesti mukana avauksessa.

Mika Nurmela palaa pelikiellosta joukkueen vahvuuteen, mikä varmasti tuo ryhtiä keskikentän pelaamiseen. Tällä sektorilla RoPSilla oli suuria puutteita Jaro-pelissä varsinkin toisella jaksolla.

- Nchimunya Mweetwa harjoittelee jo ja toiveita on, että saamme hänet mukaan syyskuun loppuouolella, Turpeenniemi arvelee.

RoPS lähtee tärkeään pistetaistoon ja lauantaina. Edessä on 10 tunnin bussimatka Turkuun, mistä matka jatkuu yöpymisen jälkeen Ruotsin-laivalla Maarianhaminaan. Paluu on pelin jälkeen yölautalla Helsinkiin ja sieltä bussilla Suomi-neidon halki kotiin Rovaniemelle.

© 2008 RoPS

Luettu 551 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi