ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 28 heinäkuu 2008 20:33

Maalivahti Rönkön vamma pelättyä lievempi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPSin ykkösmaalivahti Kalle Rönkkö loukkasi viikonloppuna harjoituksissa peukalonsa. Aluksi epäiltiin luunsirun irronneen, jolloin vamma olisi vaatinut mahdollisesti leikkauksen ja toipumisaika olisi ollut joka tapauksessa pitkä. Maanantaina suoritetuissa tarkemmissa tutkimuksissa vamma osoittautui pelättyä lievemmäksi. Rönkön peukalossa ei ole murtumaa, vaan peukalon nivelen kapselista on irronnut palanen.

Vamma paranee murtumaa nopeammin. Vamman paranemista seurataan viikko ja ensi viikolla päätetään mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Leikkaus voi silti olla pahimmassa tapauksessa mahdollinen.

- Tilanne on tänään huomattavasti valoisampi kuin eilen. Tässä vaiheessa on kuitenkin vaikea ennustaa Rönkön toipilasajan pituutta, mutta lääkärien mukaan ilman leikkausta vamma paranee muutamassa viikossa. Peukalo on maalivahdin tärkein työkalu, joten vamma sattui pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Toinen maalivahtimme Nickolay Pavlenko on myös hieman toipilas ja kyllähän me toisen maalivahdin Kallen poissaolon ajaksi tarvitsemme. Toinen maalivahti on välttämätön jo harjoitusten kannalta, saati sitten, jos peleissä tulee loukkaantumisia tai ulosajoja. Seurajohdon tehtävä on tehdä ratkaisut tässä asiassa, joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi pohdiskeli hankalaa tilannetta.

Markku Saukko
© 2008 RoPS

Luettu 774 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309