Uutiset

Miehet

maanantai, 28 heinäkuu 2008 02:23

Kalle Rönkkö sairaslistalle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS koki harmittavan takaiskun ennen Inter-ottelua, kun maalivahti Kalle Rönkkö putosi sairaslistalle perjantain harjoituksissa tulleen sormivamman seurauksena. Rönkkö sai tuiman vedon suoraan oikean käden peukaloon harjoitusten loppuvaiheessa. Aristava sormi ei alussa tuntunut mitenkään pahalta ja valmennusjohto sekä Rönkkö uskoivat vamman menevän ohi jääpusseilla ja levolla.

- Vielä lauantaina olimme vahvasti siinä uskossa, että selvisimme säikähdyksellä ja että Rönkkö pystyy pelaamaan. Sunnuntaiaamuna sormi oli kuitenkin turvonnut ja kerännyt jonkin verran verta. Menimme oikopäätä kuvauksiin ja niiden viesti oli lievästi hälyyttävä. Lääkärit ja ortopedi tutkivat kuvat tänään tarkemmin ja tekevät sen jälkeen päätökset jatkotoimista, kertoi joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi.

Valmennusjohto ei lähtenyt arvioimaan, kuinka vakavasta vammasta on kyse. Pahimmassa tapauksessa edessä saattaa olla pitempikin toipumisjakso.

Rönkön loukkaantuminen nosti Nikolai Pavlenkon tolppien väliin. Edellisen kerran mies oli maalipuiden välissä HJK-pelin toisen jakson kesäkuun lopussa. Ainoan täyden ottelun ukrainalaisvahti pelasi kauden alussa juuri Interiä vastaan.

Kotiyleisön edessä Pavlenko oli mies paikallaan ja pelasti kotijoukkueen takaiskuilta parilla loistavalla torjunnalla.

© 2008 RoPS

Luettu 862 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi