Uutiset

Miehet

lauantai, 10 touko 2008 15:51

RoPS hyökkää MyPan kimppuun

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Ukrainalainen puolustaja Irakklii Tsykoliia liittyi perjantaina RoPSin liigajoukkueen harjoituksiin. Ukrainalainen puolustaja Irakklii Tsykoliia liittyi perjantaina RoPSin liigajoukkueen harjoituksiin.

Rovaniemen Palloseura on aloittanut jalkapallon liigakauden hyvällä sykkeellä. Ensimmäisessä ottelussa RoPS kärsi 3-1-tappion Interille Turussa, mutta seuraavassa kamppailussa kaatui hallitseva Suomen mestari Tampere United kotona 2-1.

Torstaina RoPS matkusti Espooseen, josta joukkue sai mukaansa yhden pisteen 0-0-tasapelillä.

RoPSin alkukauden vastustajat ovat kovan luokan joukkueita. Inter pokkasi keväällä liigacupin mestaruuden. Honka oli viime vuonna liigassa neljäs ja sunnuntaina vastaan asettuva MyPa viides.

- Sarjan avausinfossa muut joukkueet ennakoivat, että neljästä ensimmäisestä ottelusta pistekin olisi RoPSille hyvä saavutus. Nyt on koossa jo neljä pistettä, eikä meitä pidetä enää sarjan heittopussina, RoPSin kakkosvalmentaja Matti Helin toteaa.

- Sarjanousija on kuitenkin aina sarjanousija. Liigan ja Ykkösen tasoero on kyllä käynyt selväksi. Inter tappio viime hetken maaleilla oli siitä hyvä opetus.

- Paikoista on tehtävä maalit ja vastustaja rankaisee virheistä armotta.

MyPa iskussa

Helinin mielestä RoPS sai viime ottelusta Honkaa vastaan huonolla pelillä pisteen.

- Puolustuslinjassa oli ongelmia, mutta uskon että saamme sen taas kuntoon ja joukkue on hyvässä iskussa sunnuntain kotiottelussa.

RoPS päässee jatkamaan pelejä samalla kokoonpanolla kuin Honkaa vastaan Daniel Bauerin ja Nchimunya Mweetwan polvivaivoista huolimatta. Yksikään pelaajista ei myöskään ole pelikiellossa.

MyPa osoitti vaarallisuutensa torstaina voittamalla kotonaan Jaron 3-0. Kova pideltävä RoPS puolustukselle on kaksi maalia Jaron verkkoon iskenyt Eetu Muinonen. Liigacupin kohtaamisessa RoPS ja MyPa väänsivät 0-0-tasapelin.

- Se oli tasainen ottelu, mutta toisaalta sillon me vain puolustimme. Nyt on ihan eri meno. Pyrimme hyökkäämään ja hallitsemaan ottelua, Helin vakuutti.

Tsykoliia harjoituksissa

RoPSin uusin pelaajahankinta, ukrainalainen puolustaja Irakklii Tsykoliia liittyi eilen mukaan joukkueen harjoituksiin. Vielä ei ole varmuutta siitä, onko Tsykoliia joukkueen kokoonpanossa sunnuntaina.

- Katsotaan nyt ensin miten mies sopeutuu joukkueeseen. Jos kaveri on ammattilainen, niin se ei vie kauan, Helin totesi.

RoPS-MyPa

Kokoonpanot:

RoPS: 1 Kalle Rönkkö (mv), 2 Stephen Kunda, 3 Antti Uimaniemi, 4 Chanda Mwaba, 5 Aleksandr Kulik, 7 Mika Nurmela, 8 Nchimunya Mweetwa, 9 Zeddy Saileti, 10 Juha Majava, 11 Chileshe Chibwe, 12 Nikolai Pavlenko (mv), 13 Jukka Yrjänheikki, 15 Mika-Matti Maisonvaara, 16 Daniel Bauer, 17 Titi Essomba, 18 Antti Peura, 19 Janne Turpeenniemi, 20 Juha-Pekka Inkeröinen, 21 Joonas Kiistala, 22 Juuso Majava, 24 Philip Edeipo.

Päävalmentaja: Valeri Bondarenko, 2-valmentaja: Matti Helin, joukkueenjohtaja: Jorma Turpeenniemi, huoltaja: Hannu Vento

MyPa: 1 Janne Korhonen (mv), 2 Heikki Pulkkinen, 3 Sampsa Timoska, 5 Jarno Tuunainen, 6 Kuami Agboh, 7 Tuomas Kuparinen, 8 Niki Helenius, 9 Saku Puhakainen, 10 Aleksei Kangaskolkka, 11 Ilari Äijälä, 12 Jani Luukkonen (mv), 13 Toni Lindberg, 14 Eetu Muinonen, 15 Juho Nykänen, 16 Toni Huttunen, 18 Hugo Miranda, 19 Adrian Webster, 20 Mohamed Fofana, 22 Ilkka Juura, 24 Nebi Mustafi, 33 Tarmo Neemelo

Päävalmentaja: Janne Hyppönen, valmentaja: Janne Lindberg, mv-valmentaja: Tommi Kainulainen, joukkueenjohtaja. Marco Manso, fysioterapeutti: Ari Virta, huoltajat: Erkki Leppänen, Jorma Ruotsalainen, lääkäri: Kimmo Salmio

Erotuomari: Tony Asumaa, Lemland, avustavat erotuomarit: Miikka Poikselkä, Espoo ja Jouko Ikonen, Tuusula, 4:s tuomari: Petri Pahtakari, otteludelegaatti: Kaj Natri

Miia Vatka
© 2008 Lapin Kansa

Luettu 1950 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi