Uutiset

Miehet

torstai, 08 touko 2008 01:37

RoPS pitää jalat maan pinnalla

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Liigakautensa mainiosti aloittanut RoPS matkustaa itseluottamusta uhkuen FC Hongan vieraaksi. Hieno taisteluvoitto mestari TamU:sta nostatti joukkueen itseluottamusta entisestään. Pistepussin avautuminen jo kauden toisessa pelissä on nousijajoukkueelle aina mannaa.

RoPS ei ollut voittanut liigassa kotiavaustaan sitten vuoden 1999, joten Rovaniemellä nähtiin sunnuntaina melkoisen harvinaista, mutta sitäkin makeampaa herkkua.

RoPSin liigakelpoiset otteet ovat yllättäneet asiantuntijat pahemman kerran.

Joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemelle ne eivät tulleet yllätyksenä. Joukkue on tehnyt harjoituskaudella oikeita asioita ja vahvojen yksilöiden (Nurmela, Bauer, Essomba, Mweetwa) taidot olivat tiedossa jo harjoituspelien perusteella.

- Hyvä alku ruokkii tottakai itseluottamusta, mutta ei tässä ole mitään leijumisen vaaraa. Pojat kyllä titetävät missä mennään. Nousijajoukkueena saamme jatkossakin tehdä jokaisen pisteen eteen pyyteetöntä ja nöyrää työtä omiin vahvuuksiin luottaen, Turpeenniemi sanoo.

Honka-pelistä Turpeenniemi ennustelee samanlaista tarkkaa vääntöä kuin kahdesta edellisestä pelistä.

- Vastassa on taitava ja hyvin valmennettu joukkue. Jaro-tappion jälkeen Honka on varmasti sisuuntunut ja halua kääntää kurssiaan. Vaikea kamppailu on edessä, mutta tiukasti panemme suosikeille kampoihin, Turpeenniemi lupaa.

- Pikkukolhuja on jonkin verran, mutta ei mitään vakavampaa. Ainoastaan Philip Edeipo on sivussa jalkavamman vuoksi. Jalkaa kuntoutetaan, mutta kovemman harjoittelun hän voi aloittaa 2-3 viikon kuluttua. Käytännössä Edeipo on sivussa toukokuun peleistä, Turpeenniemi arvelee.

Helsinkiin RoPS matkustaa varsin erikoisella tavalla; ensin bussilla Kemiin ja sieltä lentäen pääkaupunkiin. Paluumatka käy samaa reittiä.

- Hyvä, että päästään kutakuinkin saman vuorokauden puolella kotipalkisille.

Pelitahti on tiukka eikä turhaan matkusteluun tai hotelliyöpymisiin kannata tuhlata aikaa, Turpeenniemi jatkaa.

© 2008 RoPS

Luettu 949 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi