Uutiset

Miehet

keskiviikko, 13 helmikuu 2008 09:54

RoPS hieman epävarmana Liigacupiin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura aloittaa liigajoukkueiden liigacupin tulevana perjantaina vierasottelulla FC Honkaa vastaan. RoPS kohtaa kevään kuluessa Helsingin Jalkapalloklubin, Kuopion Palloseuran, Turun Palloseuran, Tampere Unitedin ja Myllykosken Pallon.

Lähtökohdat Liigacupiin eivät ole parhaat mahdolliset. Liigalisenssipäätöksen viivästyminen hankaloitti joukkueen rakentamista. Pelaajavahvistuksista merkittävin on kokenut Mika Nurmela. Hän tuo uudenlaista johtajuutta RoPS:n keskikentälle. Myös AC Oulusta tullut Titi Essomba voidaan laskea todelliseksi vahvistukseksi. Essomban kaltaista nopeaa ja taitavaa laituria RoPS kaipasi koko viime kauden.

Uusia kasvoja ovat myös virolainen toppari Alekrandr Kulik ja ukrainalainen maalivahti Nikolay Pavlenko. Miehet tuntuvat näin alkuun hieman epävarmoilta valinnoilta. Toki pelaajien ansioluettelot ovat Veikkausliigaan riittäviä.

Joukkueen runko muodostuu edelleen taitavien sambialaispelaajien ympärille. Suurin osa joukkueesta on kokoontunut yhteen vasta Liigacupia edeltävällä viikolla. On selvää, että joukkueen peli tulee olemaan vielä kaukana uomistaan.

Liigacupissa nähdään, mitä tuomisia uudella valmentajalla Tom Saintfietilla on joukkueen pelaamiseen.

Uskon valmentajan toteuttavan lupauksiensa mukaista taitavaan lyhytsyöttöpeliin perustuvaa hyökkäysvoittoista pelitapaa.

Liigacupissa Tampere United, TPS ja Honka tuntuvat kovimmilta joukkueilta RoPSin lohkossa. Viime kaudella pahasti liigassa epäonnistunut HJK on varmasti Antti Muurisen alaisuudessa palannut tasolleen.

Vastaavasti KuPS ei ole sanottavammin vahvistunut viime kaudesta. Tämä RoPSin ainoa varsinainen kotiottelu on suunniteltu pelattavaksi Saarenkylän tekonurmella 1.3. KuPS on ehdottomasti voitettavissa. Samoin mahdollisuudet MyPaa vastaan ovat hyvät.

Liigacup on tärkeä sarja, kun haetaan tuntumaa liigavauhtiin ja kesän vastustajiin. Sen merkitystä ei kuitenkaan pidä yliarvioida.

Veikkausliigaa ajatellen joukkue kaipaa mielestäni vieläkin vahvistumista. Erityisen tärkeää olisi löytää kunnollinen hyökkääjä. Nyt joukkueessa ei ole liigamitat täyttävää toista kärkeä Mweetwan lisäksi. Lisäksi kaipaisin myös uutta laitapuolustajaa. Antti Uimaniemi täyttää liigamitat, mutta seuraan palannut Juha Majava on jonkinasteinen kysymysmerkki.

Puukatsomosta
MARKKU SAUKKO

© 2008 Lapin Kansa

Luettu 1063 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi