Uutiset

Miehet

torstai, 31 tammikuu 2008 10:14

Kerrostalotontilla rahat Rovaniemen kenttäremonttiin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Keskuskentän luonnonnurmi vaihtuu keinonurmeen vuonna 2009. Keskuskentän luonnonnurmi vaihtuu keinonurmeen vuonna 2009.

Rovaniemen keskuskentän remontin rahoitusjärjestelyt loksahtavat kohdalleen pala palalta. Kaupunki on rakentamassa vaaditun ulkopuolisen rahan osuuden myymällä kulmauksen keskuskentästä kerrostalotontiksi. Suomen Palloliiton HatTrick -työryhmä puolestaan myönsi keskuskenttätöihin 100 000 euroa tukirahaa.

Kaupungin rahoituskuviot remonttiin ovat hahmottumassa apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan mukaan tonttimyynnin myötä. Keskuskentän Ruokasenkadun puoleisesta kulmasta lohkaistaan Anttilan mukaan kerrostalotontti, jonka myynnillä katettaisiin valtaosa kentän remontista. Tontista arvioidaan saatavan noin kaksi miljoonaa euroa. Tontille kaavaillaan rakentamisoikeutta 6000-8000 kerrosneliömetriä.

Tämä on Anttilan mukaan kaivattu 50 prosentin ulkopuolinen rahoitus hankkeeseen, jonka kokonaiskustannusarvio on 3,6 miljoonaa euroa.

Tontille nousee Anttilan mukaan viisikerroksinen asuin- ja liikerakennus. Se voidaan rakentaa kiinni viereisen Vesalankulman tontille nousevaan kerrostaloon.

Valtuustoon 25.2.

Keskuskenttätyöt aloitetaan tänä vuonna valaistuksen rakentamisella. Ensi vuonna rakennetaan lämmitettävä keinonurmikenttä ja seuraavana vuonna katsomotilat.

Lopullinen suunnitelma keskuskentästä valmistuu lähiaikoina ja kaupunginvaltuustolle hanke esitellään 25. helmikuuta. Tuolloin esillä on myös rahoitusmalli. Stadion pitää sisällään kenttä- ja valoratkaisujen lisäksi katsomotilat 3000 hengelle, pukusuojat ja huoltotiloja. Esimerkiksi nykyinen pukusuojarakennus katoaa kerrostalon tieltä.

HatTrick tuli nopeasti

Suomen Palloliiton HatTrick -työryhmä myönsi Rovaniemen Keskuskentälle 100 000 euron avustuksen kaksivaiheisesti valaistuksen ja lämmitettävän tekonurmikentän sekä katsomon rakentamiseen.

- En odottanut tätä ratkaisua näin nopeasti, mutta parempi näin, totesi Rovaniemen apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttila Palloliiton päätöksestä kuultuaan.

UEFA:n HatTrick -ohjelmasta myönnetään tukea kansallisiin stadionhankkeisiin. Rovaniemen lisäksi tukea saivat vuoden 2009 jalkapallon naisten EM-kisojen näyttämänä olevat olevat stadionit Turussa ja Tampereella. Turun Veritas Stadionin päätykatsomohankkeelle myönnettiin 175 000 euroa ja Tampereen kaupungille 100 000 euroa. Lisäksi jatkossa on mahdollista tukea myös muita naisten EURO2009 - stadionhankkeita.

Vuodesta 2004 lähtien UEFA:n HatTrick -ohjelmasta on tuettu 15 liigaseuran ja/tai liigapaikkakunnan olosuhdehankkeita yhteensä 1 411 000 eurolla. Yhteensä HatTrick -ohjelman varoja on ohjattu noin kolme miljoonaa euroa suomalaiseen liikuntapaikkarakentamiseen.

HatTrick -ohjelman kakkosvaiheen olosuhdeavustusten haku on parhaillaan menossa ja se päättyy 15.6. HatTrick -ohjelman toisessa vaiheessa painotetaan tekonurmien rakentamista ja katsomohankkeita. Toinen vaihe kestää 2008-2011.

Kari Pyykkö
© 2008 Lapin Kansa

Luettu 2283 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi