ROPSKAUPPA.FI                              
keskiviikko, 12 joulukuu 2007 10:07

Liiga lomailee lähes koko kesäkuun

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Veikkausliiga julkaisi otteluohjelmansa kesäksi 2008 ottamatta kantaa Rovaniemen Palloseuran tai muidenkaan pääsarjaseurojen edellytyksiin läpäistä tammikuussa lisenssiseula.

Veikkausliiga

Lappilaisseuran nousua liigakuvioihin ei ole jätetty huomioimatta, mutta Rovaniemen arktista sijaintia helpotetaan vain peluuttamalla joukkuetta vieraissa avaus- ja päätöskierroksella.

Puolen vuoden ruljanssi alkaa 27. huhtikuuta ja päättyy sunnuntaina 26. lokakuuta. Ainakaan optimismia ohjelman laadinnasta ei ole puuttunut.

- Päätöskierros pelataan sunnuntaina (usein aiemmin lauantaina), koska edellisenä torstaina viidellä suomalaisseuralla on mahdollisuus pelata UEFA-cupin lohkovaiheessa, kommentoi kilpailupäällikkö Peter Lundström.

Liigaa pelataan lähes poikkeuksetta kierroksittain liki peräkkäisinä päivänä, joten sarjataulukossa seurojen ottelumäärät pysyvät hyvin vertailukelpoisina. Joillekin se tuntuu olevan merkittävin asia.

- Emme ota kantaa tammikuussa selviävien liigalisenssien kohtaloon, mutta lähtökohtana on pelata liiga 14 seuran kaksinkertaisena sarjana, korostaa toimitusjohtaja Jan Walden.

Maanantaisin tv-peli

Ohjelman perusperiaatteisiin kuuluu se, että jokaisella seuralla on kotiottelu sarjan kahden ensimmäisen ja kahden viimeisen kierroksen aikana.

- Yli puolet kauden otteluista pelataan sunnuntaisin. Muutamilla kierroksilla kotonaan pelaavat seurat ovat saaneet päättää pelaavatko ottelunsa sunnuntaina vai maanantaina, Lundström toteaa.

Euroopan mestaruudesta taistellaan 7.-29. kesäkuuta, mutta liigan tauko alkaa jo paria viikkoa aiemmin maaotteluiden takia.

Kahdeksannen kierroksen viimeiset ottelut pelataan maanantaina 26. toukokuuta ja yhdeksännen kierroksen ensimmäinen peli keskiviikkona 25. kesäkuuta.

Tauon katkaisee vain 12. kesäkuuta ohjelmassa oleva peli Lahti-Inter.

- TPS:n kiireet intertoton otteluissa on huomioitu ohjelmassa, koska seuralle saattaa menestyessään kertyä 19 ottelua kahdessa kuukaudessa, Lundström huomauttaa.

Liigapelejä televisioidaan Urheilukanavalla 20 ja Ylellä viisi. Lähtökohtaisesti tv-ottelun päivä on maanantai.

Paikallisparit on sijoitettu ohjelmassa niin, että toinen seuroista pelaa samalla kierroksella kotona ja toinen vieraissa. Parit ovat HJK-Honka, MyPa-KooTeePee, TamU-Haka, TPS-Inter ja Jaro-VPS.

Veikkausliigan avauskierros 27. huhtikuuta: Honka-MyPa, KuPS-TPS, KooTeePee-Lahti, Tampere U-Jaro, VPS-Haka, Inter-RoPS ja (28.4.) MIFK-HJK.

Urheilutieto
© 2007 Lapin Kansa

Luettu 430 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227