Uutiset

Miehet

torstai, 08 marraskuu 2007 10:26

RoPS otti paikkansa liigakartalla

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura keikautti jalkapallon liigakartan taas perinteiseen asentoon varmistamalla keskiviikkoiltana Töölön Pallokentällä paluun pääsarjaan kahden vuoden paussin jälkeen. RoPS lopetti itähelsinkiläisen FC Viikinkien liigataipaleen yhteen kauteen liigakarsinnan yhteistuloksella 2-1. Toinen osaottelu päättyi 1-1 (0-1) -numeroihin.

Klikkaa!

Liigakarsinta oli RoPSille bonustehtävä, kun joukkue ei onnistunut suorassa nousussa. Seuran 23. liigakauden sinetöi kypsä, puolustusvoittoinen taktiikka, jonka murtamiseen ei Viikingit konsteja löytänyt.

- Tämä nousu tuli todella vaikeuksien kautta, mutta onneksi tuli. Pojat tekivät todella hyvän työn. Varsinkin kotiottelun voitto oli suuri yllätys itsellenikin. Helsingissä jatkettiin siitä mihin Rovaniemellä jäätiin, tuumi RoPSin tyytyväinen valmentaja Kari Virtanen.

Virtanen myönsi, että suoran nousun missaaminen oli iso pettymys.

- Joukkueen motivointi oli aivan loppukaudesta vaikeaa vielä kun harjoitusolotkin olivat mitä olivat, totesi Espanjan lämpöön sunnuntaina suunnistava Virtanen.

Helsingin otteluun Virtanen sai käyttöönsä lähes koko arsenaalinsa ja satsasi odotetusti kokemukseen.

- Nuoret kaverit hoitivat hommansa lauantaina hyvin, mutta nyt piti ajatella kokonaisuutta. Paineita olisi saattanut olla liikaa, perusteli Virtanen mm. Dejan Godarin käyttöä laitalinkkinä.

Viikienkin valmentaja Jari Europaeus onnitteli reilusti RoPSia noususta.

- RoPS näytti pelaamalla kuuluvansa liigaan. Olisi todella ikävä asia jos paikka otettaisiin pois olosuhteisiin vedoten, totesi Europaeus eikä lämminnyt ajatukselle, että Viikingit säilyisi liigassa tämän ansiosta.

Mwaban soolo ottelun kohokohta

Varsinaisessa koiranilmassa pelatun toisen liigakarsinnan hahmo oli RoPSin 19-vuotias sambialainen keskikenttämies Chanda Mwaba, jonka liike ja koukerot olivat liikaa Viikingeille. Mwabaa vahtinut HJK-laina Mehmet Hetemaj kompuroi kohtalokkaasti reilun puolen tunnin kohdalla ja sambialaistaituri päätti upean soolon arvokkaalla vierasmaalilla. Mies pisti matkalla nippuun niin puolustajat kuin maalivahdinkin.

Mwaba teki töitä molempiin suuntaan ja tulee olemaan RoPSille erittäin tärkeä pelintekijä liigassa. Jos kehitys jatkuu samaa tahtia, hänelle voi ennustaa paikkaa liigan tähdistöön. Vastuukin kasvaa jos Dejan Godarin sopimusta ei uusita.

Viikingit satsasi 2. jaksolla odotetusti hyökkäämiseen, sillä joukkue tarvitsi kolme maalia säilyttääkseen paikkansa. Petri Jalavan nosto kärkeen oli odotettu siirto, mutta tulosta ei myötä tullut. Jussi Peterin yliajalla laukoma 1-1 -tasoitus oli enää kosmetiikkaa. Kalle Rönkkö RoPSin maalissa oli varsin vähillä töillä - kiitos tiiviin puolustamisen.

Mweetwa lupasi tehdä 20 maalia

RoPS olisi voinut ratkaista pelin 2. jaksolla, mutta maalitykki Chimunya Mweetwa ei saanut sihtiä kohdalleen parista läpiajotilanteesta. Aikailu etenkin 70. minuutin kohdalla maksoi selvän maalin.

- Ensi kaudella teen 20 maalia, lupasi Mweetwa nousuhuminassa. Peräti 17 maalia tällä kaudella tulittaneen Mweetwan mielestä RoPS oli Ykkösen paras joukkue ja todella ansaitsi nousunsa.

RoPSin kurinalaisesti pelanneesta ryhmästä onnistui puolustuslinja nyt hyvin. Stephen Kundan paluu toppariksi tiivisti keskustan ja laidoilla Janne Turpeenniemi ja Antti Uimaniemi pelasivat jälleen energisen ottelun.

Kari Pyykkö
© 2007 Lapin Kansa

Luettu 713 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi