Uutiset

Miehet

lauantai, 03 marraskuu 2007 19:10

RoPS yllätti Viikingit

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS yllätti kypsällä ja vahvalla puolustuspelillä Viikingit liigakarsinnan ensimmäisessä osassa pakkasen kovettamalla Rovaniemen Keskuskentällä. Kun RoPS onnistui kertaalleen myös vastaiskuissaan, rovaniemeläisillä on maalin johtoasema toiseen osaotteluun. Liigapaikan kohtalo ratkeaa keskiviikkona Vuosaaresssa pelattavassa toisessa karsintaottelussa.

Klikkaa!

RoPSin 1-0 -voitto jätti paljon mietittävää suosikkina karsintaan lähteneelle Viikingeille. Helsinkiläiset pitivät kyllä palloa huomattavasti enemmän ja peli pyöri pitkät tovit RoPSin puolustusalueella. Todellisiin tekopaikkoihin punapaidat eivät kuitenkaan päässeet. Siitä piti huolen kotijoukkueen tarkka ja uhrautuva puolustuspeli. Ropsilaisten taisteluasenne on kerrankin kohdallaan ja se sytytti myös pikkupakkasessa hytisseet RoPS-fanit. Viimeisen puolituntisen aikana runsaat 1100 katsojaa kannustivat omiaan äänekkäämmin kuin kertaakaan tällä kaudella.

RoPSin todella makean kotivoiton arvoa nostaa se, että kotijoukkueen riveissä debytoi kaksi juniori-ikäistä ensikertalaista. 17-vuotias Santeri Viitasaari pelasi täydet minuutit keskikentän alemman miehen roolissa. Hyvät raamit omaava Viitasaari onnistui todella mainiosti tuuraamaan pelikieltoaan sovittanutta Dejan Godaria, vaikka muutama hasardikatko mahtuikin mukaan. Niin ikään 16-vuotias Mika-Matti Maisonvaara tuli vaihdosta kentälle toisella jaksolla. 19-vuotiaat Joonas Kiistala ja Jukka Yrjänheikki tulivat vaihdosta toiselle jaksolle ja molemmat pelasivat ensimmäiset ottelunsa RoPS-paidassa tälle kaudelle. Nuorisokaarti teki erinomaista työtä ottelun panokset ja liigatason vastustaja huomioiden.

RoPSin puolustusvoittoinen taktiikka oli odotettua. Sen sijaan Viikinkien varsin varovainen pelitaktiikka yllätti. Olisi odottanut, että Viikingit lyö liigakokemuksen turvin kovan pelitahdin päälle ja hakee ratkaisun jo Rovaniemeltä. Varsinkin kun RoPSin pelikiellot ja loukkaantumiset (Koivisto, Chibwe) olivat hyvin tiedossa. Avausjakso oli kuitenkin molemmin puolin varovaista pelaamista ja maalitilanteet pysyivät lähes tyystin piilossa.

Maaliton taukotilanne antoi uskoa kotijoukkueelle ja toisella jaksolla RoPS uskalsi jo hyökätä hieman rohkeammin, toki kuitenkin koko ajan tarkkaan puolustuspeliin nojautuen. Yksi nopea pistohyökkäys (51. min) ratkaisi lopulta koko ottelun. Janne Turpeenniemi lähetti pitkän syötön sivurajaa pitkin. Antti Peura säntäsi syötön perään ja kun Viikinkien toppari Ilkka Jäntti arvioi pallon lentoradan väärin, Peura pääsi ilmaiseksi tekopaikkaan. Tarkka sijoitus ohi vastaantulleen Luis Fernandon nostatti riemun ylimmilleen kotileirissä.

Johtomaalin jälkeen RoPS keskittyi entistä tiukemmin puolustusasemiin eikä Viikingeiltä löytynyt keinoja RoPSin takalinjojen murtamiseen. Jussi Peteri oli lähellä onnistumista (65. min), mutta sijoitus livahti pallon mitan tolpan ohi. 80. minuutilla pallo pomppi kulman jälkitilanteessa vaarallisesti RoPSin maalilla, mutta Antti Peura oli pelastavana enkelinä maaliviivalla. Viikingit voitti kulmat peräti 10-3, mutta kovin ponnettomia ja mielikuvituksettomia olivat helsinkiläisten erikoistilanteet.

Viikinkien valmentaja Jari Europaeus oli syystäkin pettynyt omiensa esitykseen.
- Emme päässeet missään vaiheessa omalle tasollemme. Paljon jäi parannettavaa. Tiesimme, että RoPS puolustaa kurinalaisesti ja yrittää varjella maaliaan, mutta silti meidän olisi pitänyt pystyä parempaan. Loppua kohden tasoituksen hakeminen meni väkinäiseksi ja turhan hosuvaksi, Europaeus tuumi.

Kari Virtasen kasvoilla oli tuttu myhäilevä virnistys. Oman maalin vartiointi oli selkeä ykköstavoite ja siinä joukkue myös onnistui. 
- Lähtökohdat huomioiden todella hyvä suoritus varamiehiseltä joukkueelta. Juniorit tekivät hyvää työtä. Homma on kuitenkin vasta puolivälissä. 90 minuuttia on vielä edessä ja siinä voi tapahtua mitä tahansa, Virtanen muistutti.

RoPSin hienoinen yllätysvoitto kasasi lisää paineita helsinkiläisten niskaan toiseen osaotteluun. Viikinkien on pakko iskeä ainakin yksi maali  ja sekin vie vasta jatkoajalle. RoPS on osoittanut kauden aikana monet kerrat puolustustaitojaan ja vastahyökkäykset ovat aina olleet RoPSin vahvuuksia. RoPS saa toiseen osaotteluun pelikiellosta vapautuvat Stephen Gundan, Dejan Godarin ja ennen kaikkea 17 maalia kesän aikan viimeistelleen Nchimunya Mweetwan. Kolmikon paluu ja makea kotivoitto antavat rovaniemeläisille mahtavan lähtöpotkun ja henkisen latingin keskiviikon ratkaisevaan taistoon.

RoPS: Kalle Rönkkö, Janne Turpeenniemi, George Chilufya, Toni Vihervä, Antti Uimaniemi, Santeri Viitasaari, Chanda Mwaba, Antti Peura (v, 80. Mika-Matti Maisonvaara), Zeddy Saileti, Juuso Majava (45. Joonas Kiistala, 89. Jukka Yrjänheikki), Isa Ali.

Viikingit: Luis Fenando, Osmo Kleemola, Petri Jalava, Ilkka Jäntti, Jarno Kallijärvi (v), Pasi Solehmainen (v, 76. Janne Mollberg), Jussi Peteri, Kristian Kunnas (60. Kalle Vasse), Mehmet Hetemaj, Viatcheslav Malakeev (31. Max Lundberg), Joonas Sarelius.

Tuomari: Vesa Hätilä, Rauma

Yleisöä: 1082

Jorma Kilpeläinen
© 2007 RoPS

 

 

Luettu 938 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi