Uutiset

Miehet

lauantai, 03 marraskuu 2007 12:45

Rovaniemen pelikentästä päätös aamulla kello 9

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemellä jännätään jalkapallon liigakarsinnan alla ilmojen haltijoita ja sitä, mihin lukemiin pakkanen kiristyi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Perjantaina puolilta päivin - vuorokausi ennen ensimmäistä liigakarsintaa - Rovaniemen lämpötila oli nollan tienoilla.

Aurinko pilkisteli horisontin tuntumassa kirkkaalta taivaalta, mikä enteili kylmää iltaa ja vielä kylmempää yötä. Sääennusteet eivät kuitenkaan lupaile Napapiirille sateita, mikä olisi pelaamisen kannalta pahempi juttu kuin pikkupakkanen.

Ennusteiden mukaan lauantai on kirkas pakkaspäivä ja lämpötila on ottelun alkaessa klo 13 muutaman asteen pakkasen puolella. Yöllä pakkasta saattaa olla 5-8 astetta, mutta kun kosteutta ei ilmassa ole kovinkaan paljon, niin Keskuskenttä tuskin ehtii jäätyä pelikelvottomaksi.

- Lopullinen päätös pelipaikasta tehdään lauantaiaamuna klo 9, jolloin tarkistamme ottelun tuomarin (Vesa Hätilä) kanssa Keskuskentän kunnon. Siitä lähdetään, että peli pelataan Keskuskentällä. Säätyypin pitää vuorokauden aikana muuttua todella paljon, mikäli päädytään toisenlaiseen ratkaisuun. Viimeinen sana on aina tällaisissa tilanteissa ottelun tuomarilla, sanoo RoPSin toimitusjohtaja Jouko Kiistala. Varakenttänä on Saarenkylän tekonurmi.

© 2007 Lapin Kansa

Luettu 1135 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi