ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 17 syyskuu 2007 11:19

TPV jäädytti RoPS:n tasapeliin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran viiden ottelun mittainen voittoputki jalkapallon Ykkösessä katkesi eilen 0-0 (0-0)-tasapeliin Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. Viileässä syyssäässä 918 katsojaa sai todeta RoPS:n hyökkäysten kerta toisensa jälkeen lopahtavan TPV:n puolustussumppuun.

Klikkaa!

- Voisi sanoa, että tänään oli vastakkain sinnikkyys ja taito, TPV:n valmentaja Mikko Purola tiivisti.

RoPS hallitsi näennäisesti koko ottelua, mutta TPV iski ajoittain terävästi vastaiskuista. RoPS:n maalivahti Kalle Rönkkö sai kuitenkin pidettyä maalinsa puhtaana ja kasvatti nollapeliminuuttien määrän jo 540 minuuttiin.

TPV:n hyökkääjistä RoPS:n puolustukselle kiirettä tuottivat ennen muuta Markus Räikkönen ja Mohamed Koroma.

Zeddy Saileti pelasi Jarno Koivistolle kahdesti maalintekopaikan, mutta mies ei saanut palloa TPV:n verkon perukoille. RoPS pyöritti peliä muutenkin näyttävästi, mutta kunnon laukaukset jäivät puuttumaan.

Rönkkö ja Kunda pelastivat

Toisella puoliajalla TPV:n Juuso Ollikaisella oli loistava paikka viedä joukkueensa johtoon, mutta mies veti pallon taivaan tuuliin Markku Viitasen syötöstä .

Kari Virtanen vaihtoi Janne Turpeenniemen Koiviston tilalle. Enimmäkseen puolustajana kuluneen kauden pelannut Turpeenniemi ei kuitenkaan pystynyt tukemaan hyökkäyksiä toivotulla tavalla.

RoPS sai kolme perättäistä kulmaa toisen jakson puolivälin tienoilla, mutta erikoistilanteistakaan palloa ei saatu TPV:n maaliin. TPV:n vaarallisin maalintekopaikka oli puolestaan jälleen Ollikaisella, joka pääsi laidasta läpi. Stephen Kunda pelasti maaliviivalta ja Kalle Rönkkö torjui Markus Räikkösen jatkolaukauksen.

"Peiliin on katsottava"

Ottelun viime hetkien painostuskaan ei tuottanut RoPS:lle voittomaalia. RoPS menetti seuraavasta ottelusta tärkeän miehen, sillä kärkihyökkääjä Nchimunya Mweetwa sai ottelussa kaksi keltaista korttia ja huilaa seuraavan ottelun pelikiellossa.

TPV:n valmentaja Mikko Purola oli tyytyväinen pisteeseen, vaikka ottelu olisi voinut kääntyä myös joukkueen voitoksi.

- Ei pidä ahnehtia liikoja. Olen tyytyväinen joukkueen sinnikkääseen puolustuspelaamiseen tänään.

RoPS:n valmentaja Kari Virtanen sen sijaan pudisteli päätään.

- En ole alkuunkaan tyytyväinen. Stephen Kunda ja Kalle Rönkkö saavat puhtaat paperit ottelusta, mutta muilla on peiliin katsomisen paikka.

- Hävisimme liikaa kaksinkamppailuja ja liikettä olisi pitänyt olla enemmän.

- Toivottavasti saamme nigerialaisen Isa Alin pelikelpoiseksi seuraavaan otteluun, Virtanen toivoi viisumiongelmien ratkeamista.

RoPS säilytti paikkansa sarjakärjessä kuuden pisteen erolla toisena olevaan KuPS:iin. Seuraavassa ottelussa vastaan asettuu GBK viikon päästä sunnuntaina Kokkolassa.

Miia Vatka
© 2007 Lapin Kansa

{seyretpic id=75 align=left} 

Luettu 628 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227