tiistai, 01 elokuu 2006 15:51

RoPSin ranskalaiset kuntoutumassa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Edustusjoukkueen ranskalaisvahvistukset ovat kuntoutumassa hyvää vauhtia loukkaantumisistaan. Serge Dim Etong saatetaan nähdä jo ensi sunnuntain kotiottelussa VIFK:ta vastaan. Myös Jeremy Jehanin kuntoutuminen on edistynyt hyvää vauhtia ja hänetkin tullaan näkemään kentällä lähiaikoina.

Tuorein ulkomaalaisvahvistus Alexandr Stach kärsii etureiden vammasta. Vamma on sen verran iso että pitää miehen sivussa pidemmän aikaa.

FC Lynxin kanssa solmitun farmisopimuksen myötä pelaajaliikenne joukkueiden välillä jatkuu. Matti Hiukka on palannut toistaiseksi Lynxin riveihin. Lynxissä ovat käyneet edustusjoukkueesta pelaamassa ja harjoittelemassa Jussi Vatanen, Joonas Kiistala ja Jukka Yrjänheikki. Pitkään loukkaantuneena ollut Jukka Yrjänheikki pelasi viime lauantaina 2 divisioonan ottelussa GBK-Lynx koko ottelun topparin paikalla ja sai valmentajalta erityismaininnan hyvistä otteista.

Webmaster
© 2006 RoPS

Luettu 817 kertaa