Uutiset

Miehet

sunnuntai, 09 heinäkuu 2006 17:05

Kotijoukkue sai mitä tarvitsi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura selvisi jalkapallon Ykkösen helteisestä kamppailusta Lappeenrannan Rakuunoita vastaan voittajana numeroin 2-1 (1-0).

3592028.jpgVieraat pitivät kotijoukkueen pistejaon pelossa viimeisille sekunneille asti, mutta loppujen lopuksi RoPS oli ottelussa yhden upean vastaiskumaalin verran parempi.

- Vähän samanlaista ongelmaa on ollut aiemminkin. Meillä oli paikat iskeä se viimeinen niitti 2-0 -tilanteessa, mutta sitä ei tullut, RoPSin valmentaja Jukka Ikäläinen mietti.

- Tavoite oli välttää erikoistilanteita, mutta Rakuunat sai 12 kulmapotkua, joten siinä mielessä ei onnistuttu. Kolme pistettä on se, johon pelissä voi olla tyytyväinen, hän jatkoi.

Rakuunat poistui Pohjois-Suomen kahden ottelun matkaltaan pisteittä, mutta pystyssä päin.

- Tavasta, jolla taistelimme ja pyöritimme peliä kärkijoukkueita vastaan olen ylpeä, vieraiden valmentaja Jukka Karhu summasi.

Saileti jälleen maalinteossa

Erikoistilanteista RoPSin tuottoisimmaksi osa-alueeksi ovat tällä kaudella nousseet Matti Kutilan sivurajaheitot.

Jo kuuden minuutin pelin jälkeen tullut avausmaali lähti rakentumaan Kutilan linkoamasta pallosta. Sambialaishyökkääjä Zeddy Saileti oli jälleen oikea-aikaisesti paikalla ja iski varman maalin lähietäisyydeltä. Poikkeavaa oli se, että pallon jatkoi heitosta Sailetille vastustajan keskikenttäpelaaja Jorma Spets.

Toiseen maalinsa heti tauon jälkeen RoPS ei apuja odotellut. Puolustuspäästä aloitettu vastaisku oli neljän pelaajan yhteispelin tulos, jonka Juha Majava kruunasi laukomalla tarkasti alanurkkaan. Suurimman pohjatyön teki vasemmalta laidalta pallon kanssa noussut ja viimeisen syötön antanut Antti Peura.

Turpeenniemi jaksoi raataa

Helle näkyi ottelussa muutoinkin kuin jaksojen puoliväliväleissä pidettyinä minuutin juomataukoina. Osa pelaajista pyrki tekemään vain sen mikä oli välttämätöntä, mutta poikkeuksiakin löytyi. RoPSin oikealla laidalla Janne Turpeenniemi jaksoi raataa kuuluen kentän parhaimmistoon.

- Juha-Pekka Inkeröisen vaihtaminen toiselle jaksolle tuotti Turpeenniemelle lisää palloja. He olivat molemmat todella hyviä. Avausjaksolla Turpeenniemeä olisi voinut hyödyntää enemmänkin, Ikäläinen ruoti.

Rakuunoiden kavennuksesta vastasi kauden neljännen maalinsa tehnyt Vesa Mykkänen, joka pääsi pallon läheltä maaliin. RoPSin puolustus oli muutoinkin ajoittain vaikeuksissa maata pitkin rakennettujen hyökkäyksien kanssa, mutta tällä kertaa alakerta sai valmentajalta synninpäästön.

- On selvää, että tällainen sää syö varsinkin isoja miehiä. Keskuspuolustajamme ovat kieltämättä vähän ruvella, koska ovat joutuneet pelaamaan ottelusta toiseen täysiä minuutteja.

Mikael Koistinen
© 2006 Lapin Kansa

Luettu 1057 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi