Uutiset

Miehet

sunnuntai, 21 touko 2006 16:34

RoPS:lla viiden maalin karkelot

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura jatkaa ilman tappioita Ykkösen kärkiryhmässä. Eilen joukkue vietti maalijuhlia, kun PP-70 kaatui koleassa säässä autiolla Tammelan stadionilla 1-5 (1-2).

PP aloitti ottelun hyvin, eikä RoPS tuntunut löytävän lääkkeitä. Matti Kutila laukoi toki pallon ylärimaan 14. minuutilla, mutta muuten ensimmäinen puolituntinen oli PP:n hallintaa. Sen Ilkka Santahuhta teki rangaistuspotkusta 1-0 jakson puolivälissä.

Aivan jakson lopulla RoPS sai ensimmäisen kulmapotkunsa. Ottelun parhaana pelaajana palkittu Dejan Godar antoi tarkasti maalille, mistä Kutila puski virolaisen maalivahdin Sergei Ussoltsevin ihmetellessä 1-1-maalin.

Vain minuuttia myöhemmin kokenut Zeddy Saileti pääsi puolittain läpi keskeltä. Tilanteessa mukanaollut Antti Peura sai nappisyötön ja laukoi 1-2-maalin.

Muutokset tehosivat

RoPS:n valmentaja Jukka Ikäläinen teki tauolla pari taktista muutosta ja toinen jakso oli parempi.

- Olin tauolla hieman pettynyt ensimmäisen jakson pelilliseen puoleen, vaikka saimme jakson lopulla kaksi maalia.

Toiselle jaksolle pudotimme puolustusta ja siirsin Mika Nenosen toiselle laidalle. Hän sai ryhtiä laidalleen eikä linjan taakse jäänyt enää tilaa, Ikäläinen sanoi.

Godar laukoi 51. minuutilla 1-3-maalin eikä PP-70 enää noussut sillasta.

- Godar on hyvä ylöspäin, mutta saisi se vähän puolustaakin. Töitä riitti paljon keskikentän pohjalla etenkin avausjaksolla, Kutila sanoi.

- Kiitos kuitenkin tarkasta kulmurista. Pallo tuli juuri siihen mitä on harjoiteltu.

Hänen maalinsa jälkeen PeePeen selkäranka alkoi murtua, Kutila lisäsi.

- Matti auttoi läpi ottelun paljon toppareitamme. Mistähän syystä arvostan erityisesti tuollaisia työmyyriä, Ikäläinen naurahti.

17-vuotiaat Janne Turpeenniemi ja Juha-Pekka Inkeröinen olivat avauskokoonpanossa oikealla laidalla. Liukas Drilon Shala aiheutti etenkin Inkeröiselle pulmia.

Shala sai varoituksen sukeltamisesta, mutta toistuvasti hän kaatui varsin herkästi ja hän sai PP:lle sen avausottelun tapaan rangaistuspotkun.

Teknillisesti Kosovosta Suomeen nuorena tullut Shala oli kentän parhaita.

Toisen jakson lopulla vierailla oli paikat tehdä loppunumeroiksi vaikka 1-8, mutta vain Serge Dim Etong onnistui maalinteossa.

- Jos teemme viisi maalia, niin ei liene oleellista moittia hyökkääjiä hyvien tekopaikkojen tuhlailusta, Ikäläinen sanoi.

RoPS oli eilen vahva joukkue, jossa oli monta onnistujaa. Maalintekijöiden ohella toppari Petri Jalava ja maalivahti Kalle Rönkkö olivat erinomaisia.

© 2006 Lapin Kansa

Luettu 1076 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi