Uutiset

Miehet

torstai, 22 joulukuu 2005 02:00

Ikäläinen uusi ja odotettu valmentaja

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Jukka Ikäläinen klar för finska Rovaniemi, luki Örgryte IS:n kotisivuilla eilen klo 15 Suomen aikaa. Eli samma på finska: Rovaniemen Palloseuran valmentajakuviospekulaatiot voidaan lopettaa. RoPS solmi keskiviikkona kaksivuotisen valmentajasopimuksen Jukka Ikäläisen (48) kanssa.

339731
Jukka Ikäläinen yrittää hinata RoPSin nousuun. Mies uskoo RoPSin potentiaaliin

Ikäläinen tulee Rovaniemelle Ruotsista, jossa hän on toiminut pääsarjajoukkue Örgryte IS:n palveluksessa viimeiset kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden mies oli valmentajana ja viime kaudella hän oli joukkueen urheilutoimenjohtaja.

Ikäläisellä oli vielä ensi kaudellekin sopimus Göteborgin Örgryteen, mutta veri veti haalarihommiin ja RoPSin valmennuspesti on Ikäläisen mukaan haasteellinen ja houkutteleva. Edustusjoukkueen lisäksi Ikäläinen seuraa ja kehittää RoPSin juniorityötä ja -valmennusta.

- Seuralla on oma junioripäällikkö, joka vastaa pääosin siitä puolesta, mutta totta kai olen apuna varsinkin valmentajien koulutuksessa. Kokemusta ja kontakteja on vuosien aikana toki tullut, Ikäläinen toteaa.

RoPSissa on potentiaalia

- Tavoitteena on pitkäjänteinen työ, joka perustuu pääasiassa omiin junioreihin ja oman kaupungin pelaajiin. Totta kai vahvistuksia katsellaan, mutta heidän pitää olla selkeästi parempia kuin omat pelaajat, Ikäläinen listaa.

Sarjatasolla ei ole Ikäläiselle merkitystä.

- Pikemminkin koen niin, että Ykkösessä pelaaminen ja mahdollinen nousu on vielä haastavampaa, kuin esimerkiksi Veikkausliigassa säilyminen karsintojen kautta.

Ikäläisen mukaan RoPSissa on potentiaalia monella eri tavalla.

- RoPSilla on lupaavia omia kasvatteja; muun muassa Juha Majava ja Ville Ylipaavalniemi. He ovat vielä kaiken lisäksi vasenjalkaisia, joista on joka joukkueessa pula. RoPSin talous on lisäksi hyvässä kunnossa ja Ykkösen tasolla varmasti parhain, Ikäläinen kehuu.

- Uusi jalkapallostadion-hanke on oma mielenkiintonsa, joka tuo oman mausteensa.

Viander ei jatka - Nenonen RoPSiin?

Ikäläinen käy joulun jälkeen vielä mutkan Göteborgissa, jossa hän omien sanojen mukaan ”siivoaa pulpetin”. Varsinaiset työt RoPSissa alkavat 9.tammikuuta.

- Tarkoitus on kerätä iso rinki. Tammi- ja helmikuun aikana sitten katsotaan, ketkä saavat sopimuksen ja minkälaisia pelaajia tarvitaan, RoPSin toimitusjohtaja Jouko Kiistala selventää.

RoPSilla on tällä hetkellä 10 sopimuspelaaja, joiden joukossa muun muassa maalivahti Jani Viander. Vianderin sopimuksessa on pykälä, joka mahdollisti maalivahdin siirtymisen ulkomaille marraskuun aikana. Tuo optio on luonnollisesti mennyt, mutta Vianderin jatko Rovaniemellä on epävarmaa.

- Miehellä on asunto Lontoossa ja erilaisia bisneksiä siellä suunnalla, joten hänestä ei ole varmuutta. Tilanne on kuitenkin se, että meillä on voimassaoleva sopimus Vianderin kanssa ja jos hän jonnekin siirtyy siitä pitää maksaa meille korvaus, Kiistala sanoo yksiselitteisesti.

Jukka Ikäläisen mukaan pelaajarinkiä ja mahdollisia pelaajia on jo kartoitettu yhdessä kakkoseen nousseen Lynx- valmentajan Kimmo Savolaisen ja viime kauden RoPS-valmentajan Matti Vikmanin kanssa.

- Esimerkiksi ex-ropsilainen Mika Nenonen on erittäin mielenkiintoinen nimi. Mies ei jatka Valkeakosken Hakassa ja hänellä on opiskelupaikka Rovaniemellä. Mika pelasi aikoinaan 21-vuotiaiden maajoukkueessa, jota valmensin. Yhteistyö toimi erittäin, Ikäläinen vihjaa.

Muu valmennustiimi vielä avoin

Ikäläinen ei muuta Rovaniemelle, vaan hän asuu Kemissä, josta käsin hän kulkee Rovaniemelle. RoPSin muu valmennustiimi ei vielä ole selvillä. Keskusteluja on käyty, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon.

- Kakkosvalmentaja ja maalivahtivalmentaja, kuten muukin taustaryhmä, saadaan kokoon varmasti kun harjoitukset alkavat Kiistala ja Ikäläinen toteavat.

- Nimistä ei kannata puhua, ennenkuin sopimukset on selvillä ja nimet papereissa, Kiistala sanoo.

Jarno Lakkala
© 2005 Lapin Kansa

Luettu 2061 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi