Uutiset

Miehet

maanantai, 22 elokuu 2005 03:00

RoPS jumittui liigakarsijan paikalle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuralle sattui kaikin puolin synkkä ilta Pietarsaaren Jaron 40-vuotisjuhlaotteluun sunnuntaina. Sen lisäksi, että RoPS hävisi kamppailun 2-0 (2-0), joukkue menetti topparikapteeninsa Petri Jalavan sairaslistalle ja Zeddy Sailetin kahden ottelun pelikieltoon ulosajon vuoksi.

703888
Petri Jalavan peli päättyi jo avausjakson alkuvaiheessa silmävammaan. Kausi saattaa hänen kohdaltaan olla ohi.
Sarjatilannekin alkaa rovaniemeläisittäin näyttää synkähköltä, sillä joukkue juuttui entistä tukevammin liigakarsijan paikalle.

Jaron viime pelien hyvät otteet saivat jatkoa, kun sen tuoreimmat vahvistukset, Mikko Paatelainen ja Sasa Stevic, iskivät ottelun ratkaisumaalit 17 minuutissa. Enempää osumia ei tilannerikkaassa kampailussa nähty, vaikka molemmilla oli rangaistuspotku käytettävissään.

Luoman jalka Jalavan silmään

Jaro-pakki Juha Luoman jalka osui erikoistilanteessa Petri Jalavan silmään. Jalava vietiin sairaalaan, missä vamma todettiin niin pahaksi, että hän jää Pietarsaareen ainakin yöksi.

- Kuulemani mukaan silmään ommeltiin muutama tikki ja se on aivan ummessa. Huonolla tuurilla hänen pelikautensa on ohi, mutta tällaisia sattuu, RoPSin valmentaja Matti Vikman tuumi.

Tilanteesta seurasi 14. minuutilla rangaistuspotku, mutta Zeddy Saileti latasi pallon tolpan ulkoreunaan.

Lopullisesti Sailetin ilta synkkeni 10 minuuttia ennen loppua, kun sambialaisen kyynärpää tärähti Sasa Stevicin karvoihin. Erotuomari Vesa Pohjonen passitti Sailetin suoralla punaisella pukukoppiin.

- Jaron alun 20 minuuttinen oli meidän unessa aloittaneelle porukalle liikaa. Tietenkin voi aina jossitella: jos Sailetin pilkku olisi mennyt maaliin olisi pelin luonne saattanut muuttua.

- Kokonaisuudessaan Jaro oli joukkueena vahvempi. Toisella puolikkaalla veimme peliä ajoittain, mutta viimeistelytilanteissa olimme kehnoja. Tuomarikin sotki peliä oudoilla tuomioillaan, Vikman totesi.

Tuomarin, Espoon Vesa Pohjosen, oikeudenjako oli kummallista myös Jaro-luotsi Hannu Tourun mielestä: - Tuomiot ainakin varoitusten suhteen olivat linjattomia.

Reilun kymmenen minuutin kohdalla tarkoilla syötöillään Suomessa jo useita suvia loistanut Piracaia keskitti vasemmalta sentin tarkkuudella takatolpalle, mistä Paatelainen puski Jarolle 1-0.

- Kivaltahan se tuntuu, kun vielä tässä iässä (34) peli kulkee ja syötöt osuvat. Tämä oli meille tosi tärkeä voitto, monta muutakin hyvää syöttöä pelissä antanut Piracaia tuumaili.

Varoituksetta Jalavan silmään jalalla osunut Jaron oikea pakki Juha Luoma punnersi oikealta läpi ja keskitti maalille. Ylös noussut Stevic otti pallon haltuunsa ja täräytti pallon kääntölaukauksellaan ohi Jani Vianderin.

Viander torjui rankkarin

Jaron sai pilkkunsa pari minuuttia ennen taukoa. Paatelainen oli pääsemässä tekopaikkaan, mun vaihdosta tullut Panu Kuusella tuuppasi Jaro-kärjen nurin. Paatelaisen löysä ja hätäinen veto kohti alakulmaa ei yllättänyt Jani Vianderia. Hän kaappasi pallon kouraansa aivan tolpan vierestä.

Jarossakin aikoinaan torjunut Viander teki vielä useita hyviä torjuntoja. Siitä kertovat myös kohti maalia osuneet laukaukset: 14-5 isännille.

- Jaro oli kokonaisuutena terävämpi, se pitää tunnustaa, Vianderkin myönsi.

Toisella jaksolla RoPS oli hyvin pelissä mukana, mutta kovin monesti se ei palloa Jaron maalia kohti saanut. Dejan Godarin pari vaparia menivät reilusti ohi.

RoPSilla kiire hankkia vahvistusta

RoPSilla alkaa olla kiire kursia joukkue kasaan loppukaudeksi varsinkin jos Jalava jää pitkälle sairaslomalle. Siirtoikkuna on auki enää runsaan viikon ja sen aikana joukkuetta on eilisenkin perusteella pikaisesti vahvistettava. Muuten karsijan osasta saattaa tulla melkoinen piina pitkälle syksyyn.

Zeddy Saileti huilaa ensi viikon cup-ottelun Jyväskylässä sekä ensi sunnuntain liigakohtaamisen Kuopiossa. Cupin pelissä vahvuuteen palaa pelikieltonsa sovittanut Zoran Bogesic.

Tapani Kuoppala
© 2005 Lapin Kansa

Luettu 638 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi