![]() Dalibor Duric oli ensimmäisen kerran mukana RoPSin harjoituksissa keskiviikkona. Serbitoppari on pelannut viimeksi maansa kakkosdivisioonassa.
|
RoPS-pelaajilla oli lyhyt viiden päivän pikaloma edellisen Allianssi-voiton (1-0) jatkeeksi.
- Duricin peliluvat ovat kunnossa ja mies on käytettävissä jo sunnuntaina Tampere Unitedia vastaan, sanoo RoPSin kakkosvalmentaja Olli Tammimies. - Yhden harjoituskerran perusteella on vaikea sanoa miehestä vielä mitään, mutta mitat ovat ainakin kohdallaan. Meillä on puolentoista tunnin video Duricin otteista ja sen perusteella hän on täysiverinen toppari; hyvä ilmassa ja vahva taklauspelissä, Tammimies jatkaa. RoPS tarvitsee lisävoimia puolustuspäähän, jossa monet loukkaantumiset ovat olleet riesana koko kesän. Matti Kilpelää useamman viikon vaivannut akillesjännevamma ei näytä paranevan. Tammimies epäilee, että Kilpelän kausi on ohi ja edessä on leikkauspöytä. Panu Kuuselan takareisivamma on onneksi ohi ja mies on täydessä harjoituskunnossa. Juha Majavan nilkka on vielä kosketusarka ja koko kauden hyviä otteita esittänyt Majava on sivussa ainakin viikonvaihteen pelin. Tammimiehen mukaan Duric on käyttökelpoinen pelaaja puolustuslinjaan topparin tontille tai keskikentän alemmaksi varmistavaksi pelaajaksi. RoPsin pelaajista Matti Kutila ja Ville Ylipaavalniemi hakevat pelituntumaa toistaiseksi Kakkosen pohjoislohkon Ylivieskan Pallossa. © 2004 Lapin Kansa |
Jalkapalloliigassa pelaava Rovaniemen Palloseura testaa kuukauden ajan takalinjoillaan uutta serbitopparia Dalibor Duricia. 29-vuotias ja 189-senttinen Duric saapui Rovaniemelle keskiviikkona muiden kotimaassaan pikalomalla piipahtaneiden serbi- ja kroaattipelaajien kanssa.